Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 2/2020 – Elämme kielten välissä. Mekin, joille alueemme valtakieli on äidinkieli. Kirjoitamme paitsi kielessä myös kieltä vastaan. Uuden ilmaisun etsiminen tai sanojen antaminen sanattomalle on sitkeässä aineessa tempoilemista. Me kirjoittajat jaksamme kuvitella kielen olevan jaettavissa ja ymmärrettävissä vielä sittenkin, kun rakastuneet ovat jo uupuneet.
PÄÄKIRJOITUS 1/2020 – Vauvanruoka, kotiruoka, kouluruoka, työpaikkaruoka, armeijaruoka, laitosruoka – syöminen yhdistää kaikkia maailman ihmisiä siitä hetkestä lähtien, kun synnymme. Ruoka ei ole pelkästään yksityinen eikä itse valittavissa oleva asia; me kaikki syömme elämämme aikana myös muiden valmistamaa ruokaa, muiden suunnittelemien ruokalistojen mukaan.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 4/2019 – Minulla on kotonani lukuisia kirjahyllyjä. Ja lisäksi minulla on Ihanimpien Kirjojen Hylly. Ihanimmista kirjoista monet ovat runokokoelmia. Niihin voi palata aina uudestaan, ja monet niistä on rakastettu risoiksi. Miten monta kertaa olen ehtinyt kulkea Eeva-Liisa Mannerin seurassa Tämän matkan? Runon lukeminen ei vie kauan, mutta runossa viipyminen voi viedä koko elämän mitan.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 3/2019 – Rauha S. Virtasen muistotilaisuudessa tänä keväänä käsitin, miten kirjallisuus rakentaa paikkoja meihin. Kun ystävät ja omaiset muistelivat vahvaa, lämmintä ja väkevästi kantaa ottanutta Rauhaa, minä ajattelin Seljan taloa. En koskaan tavannut sen luojaa, joka kuitenkin oli yksi elämäni tärkeistä vaikuttajista.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 2/2019 – Otsikko on sitaatti Hanna Nikkasen tähän lehteen kirjoittamasta Vieraskynä-artikkelista. Nikkanen arvelee, että tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset aletaan nähdä tarkemmin, taide pystyy näyttämään paitsi kriisin, myös siitä versovat mahdollisuudet.Nikkanen hahmottaa nykyhetken suomalaiset ilmastonmuutoksen kuvaukset melankolisiksi ja individualistisiksi perhesaagoiksi, joissa korostuu keskiluokan menetyksenpelko, voimattomuus ja surullisuus. Tämä on yksi näkökulma; ja voi olla, että joihinkin Nikkasen mainitsemiin teemoihin löytyy historiallisia taustoja.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 1/2019 – ”Kirjailijan työ on raskasta työtä, paljon siinä täytyy ponnistaa henkensä voimia, paljon rasittaa aivojaan ja hermojaan. En luule, että rahallinen palkka ylipään siihen verraten on suuri.” Näin kirjoitti Minna Canth kirjeessä pastori Elis Bergrothille 27.9.1886.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 4/2018 – Olen saanut tänä syksynä lähes pelkästään ilmaiskeikkapyyntöjä.
Tämä voi osittain johtua siitä, että olen kertonut Lukukeskukseen, etten ota keväälle keikkoja, koska keskityn kirjoittamaan uutta kirjaa. Palkan maksuun valmiit tahot osaavat yleensä lähestyä Lukukeskusta – muut ottavat yhteyttä suoraan kirjailijaan.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 3/2018 – Viro on lyhyt sana ja pieni maa. Lähes jokaisella suomalaisella on oma Vironsa – ja Eestinsä. Kun olin työssä Otavan tietokirjaosastolla 1990-luvun alussa, vakiinnutimme nimen Viro nopeasti käyttöön, vaikka se virolaisille itselleen viittaa lähinnä Virumaahan, osaan suuremmasta kokonaisuudesta nimeltä Eesti. Viro-nimen käyttämisellä tehtiin selkeä ero neuvostokauteen.
Kuva: Tomi Kontio
PÄÄKIRJOITUS 2/2018 – Innostus, ilo, leikki. Mahtuvatko ne suomalaiseen mielenmaisemaan, mahtuvatko ne kirjalliseen kulttuuriin tai siihen, miten taiteilijat puhuvat itsestään ja työstään? Teatterintekijät puhuvat usein leikistä; Ingmar Bergmanin elokuvassa Fanny ja Alexander harjoitellaan Hamletia, ja näyttelijät kokevat olevansa etuoikeutettuja saadessaan leikkiä kaiket päivät. Leikin lähtökohta on luovuuden rajoittamattomuus ja lupa uppoutua itse luotuun maailmaan niin pitkäksi aikaa kuin leikkijästä tai leikkijöistä oikealta tuntuu.
Kuva: Tommi Tuomi
PÄÄKIRJOITUS 1/2018 – Vallankumouksissa vapaus on yksi ensimmäisistä vaatimuksista. Vapaudesta on pulaa diktatorisissa yhteiskunnissa, joissa pieni eliitti tai jopa yksi johtaja lähipiireineen määrää kaikesta. Vaatimus vapaudesta kietoutuu ihmisoikeustaisteluun. Vapautta vaativat kuitenkin myös muut kuin sorretut. Ääriliberaalissa ajattelussa markkinoiden tulee saada toimia ilman minkäänlaisia rajoituksia. Ahdistelijat, joilla on absoluuttinen valta uhrinsa yli, väittävät toteuttavansa seksuaalista vapauttaan.
Kuva: Marjaana Malkamäki
PÄÄKIRJOITUS 4/2017 – Parhaimmillaan runo tavoittaa mielemme sisäisiä (ja sisäkkäisiä) maailmoja. Se puhuu kohti ja ohi, pää- ja sivumerkityksin, monesta asiasta yhtä aikaa, eri rekisterein, sävyin ja kaiuin. Juuri siksi onnistunut runo on ylivertainen taideteos. Se saa tuntemaan ja ihmettelemään, ihastumaan kieleen, rakastamaan sitä – niin kirjoittajansa kuin lukijan. Usein runous myös hämmentää, sillä se sysää totutun logiikan näyttämön nurkkaan. Ei nurkka runoudelle ongelma ole, siellä se elää. Mutta nurkan menettäminen on.
Kuva: Marjaana Malkamäki
PÄÄKIRJOITUS 3/2017 – Yksi mukavimmista hetkistä kirjailijan elämässä lienee se, kun hän saa tietää kirjansa kääntämisestä jollekin muulle kielelle. Käännettävä kirja voi olla tuore, ehkä hänen viimeisimpänsä, tai sitten jokin aiemmin, jopa kauan sitten, ilmestynyt teos. Mieluisa uutinen herättää paitsi kirjailijan uteliaisuuden myös odotuksia: mitä tästä nyt oikein seuraa? Uranostetta? Maailmanvalloitus? Taloudellinen menestys? Kansainvälinen bestseller?
Kuva: Marjaana Malkamäki
PÄÄKIRJOITUS 2/2017 – Muisti ja uni ovat tuttuja kirjailijan työssä. Muisti tallentaa tietoista maailmaa ja sen tapahtumia, uni katselee sisäänpäin ja kuvittaa alitajuntaa. Molemmat varastoivat asioita ja kerrostavat niitä mielen huoneisiin, joista myös kirjailijat ja muut taiteilijat ammentavat materiaalia töihinsä. Löytämänsä he valjastavat itseilmaisun ja itseymmärryksen palvelukseen ja onnistuvat parhaimmillaan lisäämään myös taiteen kokijan itseymmärrystä. Ihminen ei koskaan elä vain tässä ja nyt, vaikka saattaakin siihen pyrkiä. Elämä kirjoittaa meihin muistijälkiä. Joitakin niistä haluamme vaalimalla vaalia, osan haluaisimme mieluiten unohtaa, usein saman tien.
Kuva: Marjaana Malkamäki
PÄÄKIRJOITUS 1/2017 – Sivistysvaltio pitää ihanteinaan koulutusta ja tasa-arvoa, taidetta ja tiedettä, koska sivistyneen valtion päättäjät ymmärtävät niiden merkityksen demokraattiselle, avoimelle yhteiskunnalle ja kansalaisten henkiselle hyvinvoinnille. Sama pätee sivistysvaltion mediaan: se antaa taiteelle ja tieteelle palsta- ja ohjelmatilaa, käsittelee niitä laajasti ja monipuolisesti. Suomi täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Merkkipäiviään juhlii myös Suomen Kirjailijaliitto, joka perustettiin 120 vuotta sitten suomenkielisten kirjailijoiden yhdyssiteeksi. Kirjailijat ja kirjallisuus ovat osaltaan olleet muotoilemassa kansakuntamme sivistysihanteita. Miltä näyttää satavuotias Suomi sivistyksen, erityisesti kirjallisuuden, näkökulmasta?
Kuva: Marjaana Malkamäki
PÄÄKIRJOITUS 4/2016 – Kirjailijan ja hiljaisuuden suhde lienee aina ollut ristiriitainen. Yhtäältä tarvitsemme kirjoittaessa rauhaa, jotta voimme keskittyä työhömme; toisaalta sen tulokset, kirjat, tarvitsevat huomiota ja näkyvyyttä löytääkseen lukijansa. Tämä on yksi kirjailijantyön perustavista paradokseista, jonka kanssa kukin meistä joutuu tekemään tuttavuutta, kuka mitenkin. Asiaa ei helpota se, että kustantajat ovat lakanneet markkinoimasta suurinta osaa kustantamistaan kirjoista ja tulleet näin sysänneeksi vastuun kirjan julkisuudesta kirjailijan (tai median) harteille. Kirjailijan ja lukijan väliseltä taipaleelta on kadonnut tienviittoja ja kanssakulkijoita, rahaa ja työtunteja. Tämä kaikki heijastuu väistämättä kirjailijoiden kokemukseen hiljaisuudesta ja sen arvosta.
