Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio
Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio
Harvassa ovat kirjailijat, jotka eivät mieti näkyvyyttään. Tätä luullaan huomionkipeydeksi tai itsekeskeisyydeksi. Toki niistäkin voi olla kyse, mutta vielä enemmän rahasta.
Rahasta puhumista pidetään edelleen sivistymättömänä, erityisesti kulttuurin ja taiteen yhteydessä. Toimeentulosta puhuville taiteilijoille ja järjestöille hymähdellään: kyllä ne jaksavatkin niistä pennosistaan kantaa huolta.
”Rahasta puhumista pidetään edelleen sivistymättömänä, erityisesti kulttuurin ja taiteen yhteydessä.”
Kun yhteiskunta ympärillä edelleen rakentuu palkkatyöolettaman varaan, on vaikeaa kuvata todellisuutta, jossa yhä useampi suomalainen elää. Verottajan ja Kelan silmissä pätkätyöläinen, itsensätyöllistäjä ja taiteilija ovat kummajaisia. Säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivan voi olla yhtä mahdotonta ymmärtää taiteen alkutuottajan toimeentulon edellytyksiä kuin kaupunkilaisen maanviljelijää.
Taiteen alalla vastuu tulonmuodostuksesta lepää raskaana tekijän harteilla. Harvassa ovat taiteilijat, jotka eivät salaa tai avoimemminkin haaveile läpimurrosta suuren yleisön tietoisuuteen. On taiteenaloja, joilla tietoisemmin ollaan marginaalissa, mutta alitajuisena koko taiteen kentän lävistää kertomus huomion tavoittamisesta ja menestykseen noususta.
”Nykyisenä sosiaalisen median aikakautena jokainen taiteilija voidaan vastuuttaa ja vastuutetaankin näkyvyydestään.”
Nykyisenä sosiaalisen median aikakautena jokainen taiteilija voidaan vastuuttaa ja vastuutetaankin näkyvyydestään. Tämä on yksi vastuualue lisää omalla riskillä toimivalle taiteen tekijälle. Mikäli teos ei menesty sille asetettujen odotusten mukaisesti, taiteilijalle voidaan aina sanoa: olisit tehnyt paremmin, olisit tehnyt toisin, olisit ollut itse erilainen. Tämän lisäksi hänen nykyaikana tulisi osata markkinoida itse teostaan.
Kun taiteilijat puhuvat huomion epätasaisesta jakautumisesta, heitä sanotaan kateellisiksi. Ei ymmärretä, että vertailun pohjalla on huoli toimeentulosta. Kuitenkaan näkyvyyskään ei ole enää samanlainen menestyksen tae kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin esimerkiksi Helsingin Sanomien positiivinen kritiikki sai saman tien kirjakauppojen ovipumput laulamaan.
”Kun taiteilijat puhuvat huomion epätasaisesta jakautumisesta, heitä sanotaan kateellisiksi. Ei ymmärretä, että vertailun pohjalla on huoli toimeentulosta.”
Näyttäisi siltä, että mediassa taiteilijoista tehdään yhä enemmän ja yhä laajempia henkilöjuttuja ja taidekritiikin tila kapenee. Jos taiteilija pääsee puhumaan työstään, siihen etsitään usein uutisnäkökulmaa. Saatetaan esimerkiksi kertoa, että taiteilija on löytänyt vaietun, tutkimattoman aiheen. Tämä puolestaan voi herättää tutkijoissa huolta omasta näkyvyydestään. Aiheesta on tärkeää keskustella ristiriitaa liennyttäen, lisäämällä yleisön ja median tietoisuutta taiteen ja tieteen ominaislaadusta.
Myös Kirjailija-lehti julkaisee joka numerossaan laajan henkilökuvan ja sen lisäksi pienempiä haastatteluja. Toimituksellisena periaatteena on taiteellisen työn näkyväksi tekeminen: kun sekä haastattelijoina että haastateltavina on kirjailijoita, esiin piirtyy täyteläinen kuva ammattikunnastamme tässä hetkessä, näiden olojen vallitessa. Mitä paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä paremmin jaksamme toimia kukin yksin.
Sirpa Kähkönen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
