Kuva: Jyri Pitkänen
Harmaat viikset, rusetti ja puku. Silmien alle piirtyvät varjostumat. Kustantaja Tor Bonnierilta kysyttiin Ruotsin televisiossa vuonna 1963, mikä on ollut pitkässä kustantajaurassa kiehtovinta.
“Olen saanut nähdä isojen norsujen tanssivan”, kahdeksankymmenvuotispäiväänsä viettänyt kustantaja vastasi. Hän viittasi Rudyard Kiplingin Viidakkokirjaan (1894), jossa pieni intialaispoika kokee jotain mitä ihmissilmä ei ollut aiemmin nähnyt. Elefantit ovat kokoontuneet tanssimaan.
Tor Bonnier tuskin viittasi norsujen tanssimisella ruotsalaisten kirjailijoiden kömpelyyteen, vaan siihen, että hän oli työssään saanut kokea jotain harvinaista ja suurta: hän on saanut tehdä töitä kirjailijoiden kanssa.
Tässä Jarl Hellemanin teokseen Kirjalliset liikemiehet – kustantajakuvia (Otava, 2002) sisältyneessä anekdootissa kirjailijakunnan suuria persoonallisuuksia toki romantisoidaan turhaksi asti. Skribentit ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Mutta Tor Bonnierin kunnioittavassa asenteessa on silti jotain, joka tuntuu joskus olevan nykymaailmassa koetuksella: ymmärrystä kirjailijasta roolista kirjallisessa liiketoiminnassa ja kirjallisuuden mahdollistajana.
Suomen kirjailijaliitto vietti viime vuonna 125-vuotisjuhliaan. Perinteikäs kirjailijoiden aseman puolustaja on tuonut kirjailijoiden asemaan merkittäviä parannuksia koko olemassaolonsa aikana. Viime aikoina liitto on ollut merkittävässä asemassa lobatessaan niin tekijänoikeuksia, lainauskorvauksia kuin korona-apurahojakin. Olemme tutkineet tulonmuodostusta ja selvittäneet palkkiorakenteita.
Liitto on kyennyt tarjoamaan jäsenistölleen merkittäviä jäsenetuja niin apurahojen, asuntojen, lakipalveluiden kuin residenssi- ja virkistyspaikkojenkin muodossa. Tärkeintä on kuitenkin vaikutustyö ja edunvalvonta.
En itse ajattele asioita kvartaalitasolla siten kuin markkinat opettavat: neljäsosavuoden tahdissa. Pysyvästi asioita saadaan paremmaksi pitkällä tähtäimellä ja pitkäikäisten elefanttien kohdalla 25-vuotinen ajanjakso on toimiva tarkasteltavaksi. Pitkä tarkasteluaika tarkoittaa myös jatkuvaa aktiivista toimintaa, ei suinkaan muutosten hitautta.
Siksi vuosisataneljänneksen mittakaavassa norsujen täytyy herätä. Kirjailijakunnan ikääntyminen tuo paineita ratkaista vihdoin taiteilijaeläkkeiden tasolliset ja määrälliset korotusvaatimukset. Vaativasta työstä on saatava myös asiallinen eläkekorvaus. Ikääntyminen herättää myös terveydenhoitoon liittyviä kysymyksiä, joita täytyy jatkossa selvittää.
Samaan aikaan lukeminen on siirtynyt perinteisistä painetuista kirjoista digitaalisen kirjallisuuden sekä ääneen luettujen kirjojen pariin. Uusi markkinatilanne ei ole vielä asettunut kirjallisuuden merkittävimmän tekijän, kirjailijan, kannalta tyydyttäviin korvaustasoihin.
Euroopan komission freelancereille mahdollistaman kollektiivisen neuvoteluoikeuden siivittämänä kirjailijaliitto hakee uusia malleja ja sopimistapoja kustantajien ja lukuaikapalvelujen kanssa. Voin tässä jo sanoa, ettei alle 22 prosentin äänikirjasopimuksiin pidä enää suostua. Jos kustantaja tarjoaa vähemmän, ottakaa suoraan yhteyttä liittoon. Me olemme täällä auttaaksemme.
Liitto tulee myös tutkimaan mitä voidaan tehdä lehdistön lähes alasajaman kritiikki-instituution kehittämiseksi, nuorison lukemisharrastuksen suosion kasvattamiseksi, kirjallisuusvientiin panostamiseksi ja kirjastomäärärahojen nostamiseksi. Työstämme parhaillaan ehdotusta ensimmäiseksi suomalaiseksi kirjallisuuspoliittiseksi ohjelmaksi yhteistyössä muiden kirjallisuutta puolustavien järjestöjen kanssa.
Eduskuntavaalit ratkaisevat miten vakavissaan kirjallisuuspoliittinen ohjelma otetaan. Kirjailijaliitto panostaa suoriin kontakteihin tulevien kansanedustajien kanssa. Vuosisatakvartaalin suuri tähtäin voisi olla kirjan arvonlisäveron poistaminen. Siihen on pitkä matka, mutta elefanteilla myös pitkä muisti. Nyt on isojen norsujen aika herätä. Viidakosta kuuluu ryminää, mutta joskus ryminä on kauniimpaa kuin varpaankärjillä tanssahtelu.
Ville Hytönen
Kirjailijaliiton puheenjohtaja
