Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio
Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio
Mistä puhumme, kun puhumme kirjailijan ammatista?
Yksinkertaisin vastaus on ilmiselvä: taiteilijan työstä ja kutsumuksesta. Mutta parin viime vuoden aikana kirjailijan ammatin määrittelystä on tullut myös kulttuuripolitiikan väline.
Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijapalkkavisioissa kirjailijasta pyritään tekemään työsuhteessa toimiva palkansaaja; mallia on haettu esittävän taiteen puolelta, jossa taiteilija voidaan kiinnittää työsuhteeseen laitokseen.
”On vaikea ymmärtää, minkä vuoksi tällaisia rakennelmia täytyisi pystyttää alalle, jolla niitä ei kaivata eikä tarvita.”
Koska kirjallisuuden puolella ei ole vastaavanlaisia laitoksia, ratkaisuksi on ehdotettu, että kirjailijat rakentaisivat alustoja, joiden kautta heidän palkkansa maksettaisiin ja palkkasuhteen vaatima työnjohto järjestettäisiin. On vaikea ymmärtää, minkä vuoksi tällaisia rakennelmia täytyisi pystyttää alalle, jolla niitä ei kaivata eikä tarvita.
Suomen Kirjailijaliitto ei vastusta uudistuksia. Liitto puolustaa yksilötaiteen ja vapaan taiteilijuuden etua. On väitetty, etteivät kirjailijat haluaisi taiteilijapalkkaa. Tämä ei sinänsä pidä paikkaansa. Mutta jos apurahajärjestelmää halutaan muuttaa, on huolehdittava siitä, ettei uudistus huononna vapaiden taiteilijoiden asemaa eikä vähennä työskentelyrahoituksen saajien määrää.
”On huolehdittava siitä, ettei uudistus huononna vapaiden taiteilijoiden asemaa eikä vähennä työskentelyrahoituksen saajien määrää.”
Nykyinen apurahajärjestelmä ei ole optimaalinen, kuten ei myöskään ole taiteilijan sosiaaliturva, verotuskohtelu tai eläketurva. Uudistuksia tarvitaan. Mutta uudistajilla on oltava malttia kuulla taiteilijoita, oman alansa asiantuntijoita. Erityisesti korona-aikana tarvitaan taiteilijoita tukevaa asennetta. Suomen Kirjailijaliiton jäsenistä lähes puolet kertoi äskettäisessä kyselyssä työkykynsä alenemisesta, masennuksesta, ahdistuksesta ja huolesta koronakriisin seurauksena. Liiton tehtävä on kulkea jäsentensä rinnalla myös tänä vaikeana aikana ja tuoda julki jäsentensä toiveita, huolia ja tavoitteita.
”Uudistajilla on oltava malttia kuulla taiteilijoita, oman alansa asiantuntijoita.”
Tämä Kirjailija-lehden numero on omistettu koulutukselle. Moni kirjailija on itse kirjoittamisen opettaja, ja vielä useampi kirjailija on uransa eri vaiheissa nauttinut kirjoittamisen opetusta. Myös kustannustoimittajan kanssa työskenteleminen on ollut monelle kirjailijalle merkittävä ammattikoulu. Kirjallisuutemme kehitys hyötyy siitä, että kirjailijan ammattiin on monta eri reittiä ja että siihen voi ryhtyä monen eri ikäisenä. On loistavaa, että kirjoittamisen koulutusta annetaan nykyisin myös yliopistotasolla. Kirjoittajaohjelman suorittaminen ei kuitenkaan voi olla ammattimaisen kirjailijuuden ainut kriteeri.
Jos taiteilija-ammateista käydään kulttuuripoliittista keskustelua ja jos taiteilijoiden toimeentuloon vaikuttavia ratkaisuja halutaan tehdä, taiteilijoiden äänen on kuuluttava kaikessa päätöksenteossa. Taiteilijat ovat ammattinsa tuntijoita ja aktiivisia kansalaisyhteiskunnan jäseniä, eivät virkavaltaisten toimenpiteiden avuttomia kohteita.
Sirpa Kähkönen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
