”Kirjoitan spontaanisti siellä ja täällä ja eripituisia aikoja. Tällä pyrin siihen, että kirjoittamisen innostus säilyy. Tätä työtä täytyy haluta tehdä tai jopa himoita. Jos innostusta ei ole, ei kannata kirjoittaakaan. Mutta toisaalta inspiraatio ei tule odottamalla, vaan se pitää kaivaa esille pitämällä itsestään huolta ja olemalla aktiivinen ja utelias.”
Ystäväkirjassamme tavattava Matti Remes on julkaissut yksitoista Hankoon sijoittuvaa Ruben Waara -rikosromaania. Miten teokset konkreettisesti syntyvät ja mikä teoksista on hänelle henkilökohtaisesti merkittävin?
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Julkaisin ensimmäisen romaanini 48-vuotiaana, joten minkä ikäisenä tahansa ehtii hyvin aloittamaan. Olin ollut toki aikaisemminkin tekemisissä tekstin kanssa, olin kirjoittanut muiden töiden ohella arvosteluja, kolumneja ja lehtijuttuja. Olin tietysti myös ollut aktiivinen lukija, joten aivan tyhjästä en noussut. Varsinainen idea romaanista syttyi vähitellen, mutta kirja syntyi spontaanisti ja nopeasti. Mistä lie ajatukset ponnahtelevat meidän mieliimme, en tiedä.
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Kirjoittaminen. Se että saa heittäytyä keksimiinsä maailmoihin oikein luvan kanssa. Ja se, että jotkut lukevat kertomuksiani ja saavat niistä nautintoa ja elämyksiä. Kirjoittaminen on luova prosessi, joka edellyttää aivojen käyttämistä ja luovuutta mutta myös sinnikästä tekemistä. Kirjoittamista ei voi ajatella vain teknisenä suorituksena, sillä kaunokirjallinen tuotos vaatii myös taukoja, huilaamista ja pohdintaa. Koko ajan ei voi olla tehokas.
Kun pyrkii kirjoittamaan hyvää kirjallisuutta, on se myös onnistuessaan palkitsevaa. Säveltäjillä ja kuvataiteilijoilla on varmasti samanlaisia tuntemuksia, mutta niin on myös muurarilla, joka tekee kauniimman ja paremman uunin kuin joku toinen.
”Kirjoittamista ei voi ajatella vain teknisenä suorituksena, sillä kaunokirjallinen tuotos vaatii myös taukoja, huilaamista ja pohdintaa. Koko ajan ei voi olla tehokas.”
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Kirjoitan aamupäivisin. Kolme tuntia enintään. Sitten on syytä siirtyä puutarhatöihin tai liiterin korjaukseen. Tarvittaessa voi illalla palata tekstin ääreen. Kirjoitan spontaanisti siellä ja täällä ja eripituisia aikoja. Tällä pyrin siihen, että kirjoittamisen innostus säilyy. Tätä työtä täytyy haluta tehdä tai jopa himoita. Jos innostusta ei ole, ei kannata kirjoittaakaan. Mutta toisaalta inspiraatio ei tule odottamalla, vaan se pitää kaivaa esille pitämällä itsestään huolta ja olemalla aktiivinen ja utelias. Ei se synnyttämättä synny, sanoi Seppo Ilmarinen, sammon takoja.
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Olen kirjoittanut 11 romaania, joista ensimmäinen ja viimeinen ovat aina merkittävimpiä. Ensimmäinen siksi, että sillä aloitin uuden uran kirjailijana ja pääsin hyvään vauhtiin. Ensimmäisessä kirjassani esittelin henkilöhahmot ja miljöön. Niiden parissa on siis mennyt jo parikymmentä vuotta. Viimeinen kirja on tärkeä siksi, että voisi ajatella niin, että jos olen kehityskelpoinen yksilö, niin jonkinlaista kehitystä on myös tapahtunut. Viimeisimmän kirjan pitäisi siis olla aina paras.
”Kirjailijan tapa kirjoittaa ratkaisee lukijan mielenkiinnon ennemminkin kuin kirjan juoni tai tapahtumat.”
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Pyrin vaalimaan ja tuottamaan hyvää suomen kieltä. Kirjoitan lyhyitä ja selkeitä lauseita. Pyrin kirjoittamaan myös elävästi, runsaasti ja yllätyksellisesti. Kunkin kirjailijan tulisi löytää oma persoonallinen ilmaisunsa eli käsialansa. Muiden tyylejä tai tapoja en matki. Kirjailijan tapa kirjoittaa (eli käsiala) ratkaisee lukijan mielenkiinnon ennemminkin kuin kirjan juoni tai tapahtumat. Suomen kieltä tulisi vaalia myös muilla elämänalueilla, kuten mainonnassa ja radiojuonnoissa, joissa molemmissa lipsuu aika lailla. Suomen kieli on oikeasti runsas ja rikas, se on jonkinmoinen runsaudenaarre verrattuna esimerkiksi tylsään englannin kieleen.
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Pitää aloittaa, se on vaikeinta mutta ainoa tapa. Kirjailijan tulee olla sen verran lapsellinen, että pystyy heittäytymään keksittyihin maailmoihin ja juttuihin. Pitää olla myös sen verran tyhmä, että samaistuu ja uskoo omiin kertomuksiinsa. Kirjoittaminen vaatii kärsivällisyyttä, pahimmillaan se on puuduttavaa hiomista mutta usein nautinnollista sanaleikkiä. Jos kirjaa ei saa julkaistua heti, niin se ei tarkoita, että käsikirjoitus olisi huono. Hylkäys tarkoitta vain sitä, että käsikirjoitus ei sovi juuri sen hetkiseen kustannusohjelmaan tai kustantaja ei ymmärtänyt sitä. Esimerkiksi Harry Potteria ei kukaan suostunut aluksi kustantamaan.
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Tähän en voi vastata, koska en koe tekeväni kirjoittamisen työpäiviä. Kirjoittaminen on osa elämää ja kirja on mukana aina aivoissa eli ajatuksissa. Siksi on mahdotonta esimerkiksi kertoa, kuinka paljon aikaa kirjan tekemiseen menee. Koko elämä kenties. Totta tietysti on, ettei aina voi tai kannata kirjoittaa ja siksi pitää olla erilaista tekemistä pitkin päivää, minulla se tarkoittaa harrastustamme: satavuotiasta puutaloa Hangossa. Mikään ei ole niin luovaa kuin remonttityö.
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- Georges Simenon, Philip Roth, Henry Miller, Ernest Hemingway, John Steinbeck, Eino Säisä ja Mika Waltari ovat kirjailijoita, joiden tuotanto on vaikuttanut minuun syvästi. Simenon näistä eniten.
- Simenonin Maigret-kirjoissa merkittävää on pienieleinen tunnelmanluonti. Niissähän ei tapahdu juuri mitään, mutta elämä tuoksuineen on voimakkaasti läsnä. Maigretit opettavat sen, ettei tarvitse hallita ja pelastaa koko maailmaa, korttelikin riittää.
- Hemingway kirjoittaa lyhyesti jaarittelematta ja hänen kirjoissaan kerrotaan rivien välissä enemmän kuin riveissä itsessään. Hemingway avaa ajattelun, tunteiden ja aistien maailman menemättä liiallisuuksiin.
