Mikä on parasta kirjailijan ammatissa? ”Parasta palautetta on se, jos lukija puhuu tarinasta ja sen henkilöistä kuin ne olisivat totta. Immersio on ihana asia, kuin pieni lomamatka.”
Ystäväkirjassamme tavattavan Anu Holopaisen tuotantoon kuuluu sekä teoksia lapsille ja nuorille, erityisesti fantasia- ja tieteisromaaneja, että romaaneja aikuisille.
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Joillekin syntyy vahinkolapsi, minulle vahinkokirja: aloin kirjoittaa 1990-alun laman aikana hiljaisessa toimistossa Atlantikseen sijoittuvaa fantasiaseikkailua ihan omaksi huvikseni. Se kasvoi kokonaisen kirjan mittaiseksi, ja muutamien käänteiden jälkeen siitä tuli esikoiskirjani Kristallien valtakunta.
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Vapaus. Ajatuksen ja mielikuvituksen vapaus, se kuinka voi luoda ihmisiä ja muita olentoja ja vaikka kokonaisia maailmoja mielensä mukaan – ja miten ihmeellistä on, kun ne alkavat elää. Parasta palautetta on se, jos lukija puhuu tarinasta ja sen henkilöistä kuin ne olisivat totta. Immersio on ihana asia, kuin pieni lomamatka.
”Parasta palautetta on se, jos lukija puhuu tarinasta ja sen henkilöistä kuin ne olisivat totta. Immersio on ihana asia, kuin pieni lomamatka.”
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Useimmiten kirjoitan heti aamupäivällä, pienen kofeiiniannoksen voimalla. Iltapäivän puolella ulkoilen ja kävellessä mietin tekstiä. Saatan kirjoittaa iltapäivällä tai illalla lisää, jos siltä tuntuu. Viime vuosina olen kärsinyt univaikeuksista, joten yökirjoittaminenkin on tullut tutuksi.
Kirjani syntyvät aiheista, jotka kiinnostavat minua niin, että haluan tutkiskella niitä fiktion avulla. Pidän moninäkökulmakerronnasta, koska asioilla on aina monia puolia, ja haluan antaa äänen muillekin kuin päähenkilöille. Erityisesti inhimillinen ”pahuus”, sen syntymekanismit, tulkinnat, sisäiset perustelut ja motivaatiot ovat mielenkiintoinen aihe.
”Erityisesti inhimillinen ”pahuus”, sen syntymekanismit, tulkinnat, sisäiset perustelut ja motivaatiot ovat mielenkiintoinen aihe.”
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Esikoinen on tietenkin aina erityinen, koko kirjailijuuden alkupiste. Mutta varmaankin henkilökohtaisin on tänä keväänä ilmestyvä nuortenromaani Filigraanityttö, joka käsittelee ahdistuneisuushäiriötä. Se on ollut myös yksi vaikeimmista kirjoittaa, vaikka tunnen aiheen läpikotaisin, koska tyyli poikkeaa huomattavasti aiemmasta tuotannostani.
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Olen kielioppiniuho, sain kauhunväristyksiä kun alkaa tekemään -muoto sallittiin, vaikka itse asiassa kielioppi oli heikoimpia kouluaineitani. En kerta kaikkiaan muista esim. sijamuotoja ja muutkin viralliset kielelliset termit ovat usein hakusessa, mutta tekstiä lukiessani näen muutamalla silmäyksellä, missä mättää ja kuinka se korjataan.
Rakastan ja pyrin itsekin kirjoittamaan puhuttelevaa ja ajattelevaa, mutta helposti lähestyttävää ilmaisua, jota on miellyttävä lukea. Tämä ei tarkoita että tarinan itsessään tarvitsisi olla ”helppo” – päinvastoin, lisäpisteitä tulee, jos lukijaa hieman hämmennetään. Somessa kirjoitan rennon puhekielisesti ja sallin sen muillekin (kunhan lauserakenteet ovat oikein!), mutta toivon, että suomen kieli säilyy myös puhtaana kirjakielenä.
”Jos haluat kirjoittaa itse alusta asti hyvin, saada kielen muodot ja tarinankerronnan perussäännöt helpolla ja mukavalla tavalla syvälle selkäytimeen, LUE.”
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Neuvoja on monenlaisia, mutta sanon sen tärkeimmän: lue. Lue niin pirusti, monenlaista ja kaikenlaista kirjallisuutta. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta opetustyössä olen hämmästyksekseni tavannut ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja, vaikka haluavat kirjailijoiksi.
On toki mahdollista julkaista kirja vaikka ei lainkaan lukisi, mutta useimmiten se vaatii taustavoimaksi esim. julkisuutta jollakin muulla alueella. Jos haluat kirjoittaa itse alusta asti hyvin, saada kielen muodot ja tarinankerronnan perussäännöt helpolla ja mukavalla tavalla syvälle selkäytimeen, LUE.
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Silloin kun kirjoittaminen sujuu erityisen hyvin, en oikeastaan edes halua irtautua, vaikkei se ehkä ole ihan tervettä… Ulkoilen ja puuhailen muuta, mutta teksti on jatkuvasti läsnä ja poukkoilen koneen ääreen korjaamaan jotakin lausetta tai kirjoittamaan pari uutta.
Noin muutoin irtautuminen tapahtuu tekemällä jotain, joka vaatii keskittymistä. Usein se on Hearthstone-peli tai reipas tunnin mittainen tanssi- ja punttijumppa, jota varten olen koonnut pari eri soittolistaa oldies but goldies -biisejä. Tekstin pähkäilyn lisäksi pienet harmit ja huoletkin unohtuvat Disco Infernon tahdissa!
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- Susan Cooper: Pimeä nousee -sarja. Olen lukenut Sormusten herra -trilogian kahdeksan kertaa, mutta kun jäljitän oman fantasiani alkujuuria, Cooperin sarja on luultavasti ollut suurin vaikuttaja. Tämänkin toki luin nuorena useamman kerran, ja kertaalleen vielä noin 30-vuotiaana, jolloin se oli aivan yhtä hyvä kuin ennenkin.
- Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen juttuja. Ihailen suuresti Bukowskin proosailmaisua, se on elävää ja vahvan omaäänistä, selkeän toteavaa mutta samalla täynnä merkitystä, syvyyttä sekä usein myös hersyvää huumoria. Bukowski koettelee satiirillaan armottomasti lukijan rajoja, ja voisin kuvitella, että tänä päivänä monikaan kustantamo ei uskaltaisi koskea hänen teksteihinsä.
- Volter Kilpi: Alastalon salissa. Tätä romaania pidetään hardcore-lukijoiden lukustaminan koetinkivenä. Sain ilmaiskappaleen kirjamessuilta, ja koska hyllyssä olevat kirjat pitää lukea, ryhdyin toimeen hiki jo valmiiksi otsalla. Yllätys oli suuri, kun totesin teoksen hykerryttävän hauskaksi – monessa kohdin nauroin ääneen. Nopealukuinen tämä ei ole, mutta ei myöskään erityisen vaikea. Toki on silti ihan mukava voida sanoa, että minähän muuten olen lukenut Alastalon salissa!
