Kir

Kirjailija 4/2015

Kirjailija 4/2015

Kirjailija 4/2015 on ilmestynyt!

Lehden teema on "kirjasto". Silene Lehto, Sari Malkamäki ja Marko Kitti kertovat, miten kirjasto teki heistä kirjailijoita, Pauliina Vanhatalo avaa esseessään omaa kirjastosuhdettaan, ja yliopistolehtori Mikko Lahtinen pohtii kirjastojen tulevaisuutta. Maarit Verronen kirjoittaa kolumnissaan kirjavarastojen merkityksestä, ja Annika Sandelin pohtii kaksoisrooliaan kirjastonhoitajana ja kirjailijana. Kirjavinkkauksen maailmaa raottaa suomalaisen vinkkauksen kantaäiti Marja-Leena Mäkelä.

Kirjailijakuvassa tavataan Risto Oikarinen. Tien päällä -sarjassa matkustetaan Markku Karpion kyydissä Utöstä Sodankylään, ja Hamsterit-palstalla Helmi Kekkonen avaa keräilyharrastustaan. Maria Matinmikko kertoo Takakannen takana -palstalla runonsa lähtökohdista – lukuliitteestä löytyy Ansu Kivekkään novelli Luumukiisseli.

Kirjaston kasvatteja

Kuva: Marjaana Malkamäki

PÄÄKIRJOITUS 4/2015 – Kirjasto kytkeytyy kirjailijan elämään monin tavoin. Useimmilla meistä kirjastoon liittyy muistoja jo lapsuudesta, ajalta jolloin opettelimme lukemaan ja lukijoiksi. Kuinka jännittävää olikaan pakata kirjaston lainakirjat reppuun ja odottaa malttamattomana, että läksyjen pänttäämisen jälkeen saattoi sukeltaa sepitettyihin maailmoihin ja seikkailuihin.

Lue lisää

Kirjailijoiden hyväksi

Kuva: Tomi Kontio

TOIMINNANJOHTAJALTA 4/2015 – Vilkas toimintavuosi lähestyy jälleen loppuaan ja katseet kääntyvät tulevaan vuoteen. Vuosi 2016 on liiton 119. toimintavuosi. Kirjailijaliitto perustettiin kehittämään kirjailijantyön yleisiä aineellisia ja henkisiä edellytyksiä, edistämään suomalaista kirjallisuutta ja toimimaan suomenkielisten kirjailijoiden valtakunnallisena yhdyssiteenä. Nämä ovat liiton perustehtäviä edelleen, kivijalka, jonka varassa toimintaa tehdään ja kehitetään.

Lue lisää

Toinen olohuoneemme

Sari Malkamäki ja Silene Lehto. Kuva: Tomi Kontio

Silene Lehto, Sari Malkamäki ja Marko Kitti kertovat, miten kirjastot tekivät heistä kirjailijoita. Miten pitäisi suhtautua siihen, etteivät kirjat välttämättä ole tulevaisuuden kirjastoissa enää pääroolissa?

Lue lisää

Sisällysluettelo 4/2015 – Teema: kirjasto

Pääkirjoitus
Jyrki Vainonen: Kirjaston kasvatteja

Lyhyesti

Kolumni
Maarit Verronen: Kirjavarastojakin tarvitaan

Kirjailijakuva
Tomi Kontio: Luovuuden virrassa – Risto Oikarisen haastattelu

Teema: kirjasto
Terhi Rannela: Toinen olohuoneemme

Kolumn
Annika Sandelin: Mina dubbla roller

Teema: kirjasto
Mikko Lahtinen: Kirjaton kirjasto

Lukuliite
Ansu Kivekäs

Näkökulma: kirjavinkkaus
Katri Tapola: Ja mitä sitten tapahtuu, sen saatte tietää lukemalla kirjan itse loppuun

Tien päällä
Markku Karpio: Utö–Sodankylä–Utö

Hamsterit
Helmi Kekkonen: Kuvista sanoiksi

Essee
Pauliina Vanhatalo: Pipo päässä, yöpaita takin alla – lähikirjaston ylistys

Ennen oli ennen
Kirjailija-lehdessä vuonna 1974

Luetaan lakia
Ville Toro: Tekijänoikeudet puhuttavat EU:ssa

Toiminnanjohtajalta
Suvi Oinonen: Kirjailijoiden hyväksi

Takakannen takana ja takakannen runo
Maria Matinmikko

 

Lue lisää