Kirjailijaliiton kannanotto kirja-alan selvityksestä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys suomalaisen kirja-alan tilanteesta ja soveltuvin osin lukemisesta julkaistiin 23.4.2026. Selvityksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva kirja-alan nykytilasta ja ministeriön mukaan sen toivotaan toimivan pohjana mahdolliselle kirjallisuuspoliittiselle toimenpideohjelmalle.

Kirjailijoiden aseman parantamisen näkökulmasta selvitys on suuri pettymys. Huoli kirjailijoiden toimeentulosta ei ole mukana, joten selvitys ei anna kokonaiskuvaa kirja-alan nykytilanteesta. Selvitys on ristiriidassa kulttuuripoliittisen selonteon eduskunnan esille nostaman painopisteen kanssa, eli tekijänoikeuksien ja kulttuurialan toimijoiden toimeentulon edistämisestä.

Selvityksen painoarvoa heikentävät merkittävästi asiavirheet, vajavaiset lähteet, puuttuvat lähdeviittaukset sekä puutteelliset perustelut. Esitettyjen johtopäätöksien pohjalta selvityksen objektiivisuus voidaan kyseenalaistaa. Kirjailijaliitto on huolestunut siitä, ettei selvitys noudata hallintolain hyvän hallinnon periaatteita, jotka ministeriöitä sekä hallinnon toimeksiannon saaneita koskevat. On vaikea nähdä, miten kyseinen selvitys voisi toimia pohjana kansalliselle toimenpideohjelmalle ja mahdollisille lainsäädäntöehdotuksille kirja-alalla.

Päätöksenteon tulee perustua tutkittuun tietoon myös kulttuuripolitiikassa. Siksi Kirjailijaliitto toivoo, että kirja-alasta tehtäisiin uusi selvitys ammattimaisen tutkimuslaitoksen kuten Cuporen kanssa.

Selvityksessä on asiavirheitä liittyen Kirjailijaliiton tutkimuksiin. Kirjailijaliitto on esittänyt oikaisuvaatimuksen OKM:lle 28.4.2026, mutta virheitä ei ole korjattu. Pidämme ongelmallisena, että painoarvoltaan merkittävässä selvityksessä olevia virheitä ei korjata, sillä selvitykseen tullaan viittaamaan alaa koskevassa keskustelussa, mediassa ja päätöksenteossa.

Pidämme ongelmallisena, että painoarvoltaan merkittävässä selvityksessä olevia virheitä ei korjata, sillä selvitykseen tullaan viittaamaan alaa koskevassa keskustelussa, mediassa ja päätöksenteossa.

Esimerkiksi selvityksen sivulla 52 kirjailijoiden tulotietoja koskevassa kohdassa Kirjailijaliiton jäsentutkimusta 2025 on siteerattu virheellisesti. Virheiden vuoksi selvitys antaa täysin väärän kuvan kirjailijoiden tulotasosta. Kirjailijoiden kaunokirjallisesta työstä saadut vuositulot ilman apurahoja ovat vain 3000 euroa, kun selvityksessä väitetään niiden olevan 11 111 euroa. Apurahojen kanssa summa nousee 10 900 euroon, kun selvityksessä kerrotaan tämän olevan 27 348 euroa. Tarkempi erittely virheistä löytyy tämän tekstin lopusta.

Selvityksessä lisäksi epäillään Kirjailijaliiton tutkimuksien luotettavuutta. Kirjailijaliiton tutkimukset on teetetty ammattitutkimuslaitos Bondatan kanssa kyselytutkimuksena liiton jäsenille. Bondatan mukaan esimerkiksi jäsentutkimuksen vastausprosentti 32 % on järjestökyselylle kohtuullinen ja alalla yleisesti hyväksyttävä taso. Kirjailijaliiton teettämät tutkimukset Bondatan kanssa ovat tällä hetkellä ainoa systemaattinen, toistettava ja ajallisesti vertailukelpoinen aineisto kaunokirjailijoiden ansiorakenteesta Suomessa. Cuporen Taiteilijana Suomessa -tutkimus on myös luotettava, mutta siinä viitataan kokonaistuloihin, joita kirjailijoilla nostavat muusta ammatista saatavat tulot.

Kirjailijaliitto haluaa huomauttaa myös selvityksen lähteistä. Selvityksessä käytetyt lähteet ovat osin huonosti soveltuvia valtionhallinnon tasoiseen selvitykseen. Selvityksentekijä on käyttänyt argumentointiaan tukevina lähteinä mediatekstejä, kuten kolumneja, jotka edustavat kirjoittajansa subjektiivisia näkemyksiä. Selvityksessä näitä eri lähteitä ei ole millään tavoin aseteltu keskinäiseen hierarkiaan, vaan esimerkiksi Kirjailijaliiton tilaamat tutkimukset on linjattu epäluotettavaksi lähteeksi, kun taas edellä mainitut tekstityypit esitellään kritiikittömästi objektiivisena tietona.

Kulttuuripoliittisessa selonteossa ja sen toimeenpanosuunnitelmassa on lukuisia ehdotuksia tekijänoikeuksien ja tekijän aseman parantamisen vahvistamiseksi, mutta kirja-alan selvityksestä ne puuttuvat. Selvityksessä ei ole lainkaan avattu DSM-direktiiviä ja tekijänoikeuslain uutta tekijän asemaa parantavaa sääntelyä vain sivutaan. Kyse on aivan keskeisestä sääntelystä luovien alojen, kuten kirja-alan kannalta.

OKM:n rahoittamaa, kirja-alan toimijoiden kanssa yhteistyönä vuonna 2024 toteutettua Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hanketta ei ole mainittu tai käytetty selvityksessä lähteenä. Hankkeessa järjestettiin sidosryhmäkeskustelut uuden tekijänoikeuslain määrittelemiseksi kirja-alalle nimenomaisesti lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Hankkeessa kuultiin asiantuntijatapaamisissa ja työpajoissa niin kustantamoiden kuin suoratoistopalveluiden edustajia ja lisäksi myös kirjailijoita. On täysin kestämätöntä, että näin keskeinen kustannussopimuksia ja kirjailijoiden asemaa koskeva asiakirja jätetään pois kirja-alan selvityksestä.

Selvityksessä on lukuisia väitteitä muun muassa liittyen suoratoistopalveluihin, joita ei ole lainkaan perusteltu eikä niiden yhteydessä myöskään ole viittausta mihinkään lähteeseen. Väitteiden objektiivisuus on siten kyseenalainen. Lisäksi selvityksessä on kohtia, joissa asioita kuvataan vain yhdestä näkökulmasta. Kirjailijaliitto haluaa nostaa selvityksestä muutaman esimerkin tällaisesta epäkohdasta ja tuoda paremmin kirjailijoiden äänen kuuluviin. Tarkempi erittely väitteistä ja niihin liittyvistä ongelmista löytyy tämän tekstin lopusta.

Toki selvityksessä on mukana tärkeitäkin asioita ja toimenpide-ehdotuksia, kuten lainauskorvauksien määrärahan nosto (toimenpide-ehdotus 1), vähälevikkisen kirjallisuuden tukeminen (toimenpide-ehdotus 7), kirjojen ja lainauskorvauksien arvonlisäveron laskeminen (toimenpide-ehdotus 8) ja kirjallisuuden tiedotuskeskuksen tarpeen selvittäminen (toimenpide-ehdotus 20). Kuitenkin toimenpide-ehdotuksissa esitettyjen keinojen perustelut sekä vaikutustenarvioinnit mm. valtion taloudelle ovat puutteelliset. Mikäli toimenpiteitä päätettäisiin lähteä edistämään lainsäädäntömuutoksin, tulee niitä tarkastella joka tapauksessa uudelleen. Lähes tuhatta kaunokirjailijaa edustava Suomen Kirjailijaliitto haluaa olla mukana ratkaisujen etsimisessä.

Kirjailijaliiton tutkimuksia koskevat virheet

Virheellinen kohta on: ”Kirjailijaliiton vuoden 2025 tulotutkimuksessa, jossa kaunokirjallisen työn kokonaisvuositulojen mediaanin 27 438 euroa ja vuositulojen ilman apurahoja mediaanin 11 111 erotus on 16 327 euroa.” Tässä kohdassa on käytetty virheellisesti tutkimuksen ylimmän 25 % tulodesiilin mediaania, minkä vuoksi luvut poikkeavat oleellisesti todellisuudesta. Oikeat jäsentutkimuksen luvut ovat seuraavat: kirjailijan tulot kaikista töistä (sisältää myös tulot muista kuin kirjoittamiseen liittyvistä töistä) ovat keskimäärin noin 29 000 euroa vuodessa, kaunokirjallisesta työstä 10 900 euroa ja kaunokirjallisesta työstä ilman apurahoja vain 3 000 euroa.

Päätoimisten kaunokirjailijoiden osuudet on esitetty virheellisesti: jäsentutkimuksemme 2025 mukaan jäsenistämme päätoimisia on 59 % eli 169 kappaletta, ei siis 38 % vastaajista eli 110 kappaletta, kuten selvityksessä väitetään.

Kokonaisarvio päätoimisten osuudesta työikäisistä vastaajista (3/5) poikkeaa olennaisesti selvityksessä esitetystä (1/5). Lisäksi eläkkeellä olevien vastaajien osuutta aineistossa on tulkittu virheellisesti.

Selvityksessä väitetään, että vastaajista 12 % on eläkeläisiä. Tutkimuksestamme poimittu luku 12 % ei kuvaa vain eläkeläisiä vaan niitä, jotka eivät ole päätoimisia kirjailijoita eivätkä toimi myöskään muussa ammatissa esim. vanhempainvapaan takia.

Muut ongelmalliset väittämät

Sivulla 55 kerrotaan, että ”Monissa tapauksissa kirjailijan ensimmäisen vuoden tekijänoikeustuloissa paperikirjan osuus on selkeästi isompi kuin äänikirjakorvaukset, mutta toisena ja kolmantena vuonna päinvastoin.”  Selvityksessä ei kerrota, mikä on tämän väitteen lähde ja selvitystapa. On myös epäselvää, mitä tarkoittaa ”monissa tapauksissa”. Kirjailijaliiton näkemien lukuisten tilitysraporttien mukaan näin ei voida todeta.

Esimerkiksi selvityksen sivulla 19 kerrotaan, että ”On myös genrejä, joita ei juurikaan julkaista äänikirjoina, kuten runoteokset, huolimatta runouden vahvasta suullisesta perinteestä. Lyhyen kestonsa vuoksi äänikirjarunouden ansainnalla on vaikea peittää edes tuotantokuluja.” Selvitys antaa ymmärtää, että äänikirjan kesto on syy sille, ettei tuotantokuluja saa peitettyä. Kirjan kesto ei ole selitys saadulle alhaiselle tuotolle, vaan hinnoittelu, markkinointi ja myynti ovat seikkoja, jotka kaikki vaikuttavat äänikirjasta saatuihin tuloihin. Kirjailijaliitto on jo kysynyt, miten voi olla kannattavaa liiketoimintaa myydä äänikirjoja sellaisin ehdoin, ettei kuluja saada katetuksi.

Selvityksen sivulla 43 kerrotaan, että ”Lukuaikapalvelut ovat selkeästi pidentäneet kirjan elinkaarta, kun ne ovat tuoneet tarjolle myös muita kuin uutuuksia. Termiä backlist käytetään yli vuoden vanhoista kirjoista ja näiden kuuntelun osuus muodostaa noin 70 prosenttia luku aikapalvelujen käytöstä.”  Digitalisaatio eli kirjojen digitaaliset formaatit pidentävät kirjan elinkaarta. Kun digitaalinen teos on julkaistu, sitä on helppo pitää saatavilla. Kauppapaikka, eli esim. suoratoistopalvelu ei siten itsessään pidennä kirjan elinkaarta. Lisäksi on syytä huomata, että kirjojen suoratoistopalvelussa uutuuskirjalla ei ole mitään erillisarvoa, joten tietyssä suhteessa voidaan todeta, että suoratoisto lyhentää tai käytännössä poistaa uutuuskirjan taloudellisen arvon nimenomaan uutuutena.

Sivulla 52 todetaan: ”Kustantajan järjestämissä tilaisuuksissa esiintyessään kirjailija ei yleensä saa erillisiä palkkioita, vaan nämä katsotaan sisältyviksi kustannussopimuksissa yleisesti olevaan markkinoinnissa mukanaolovelvoitteeseen.” Selvityshenkilö antaa ymmärtää, että kyse olisi yleisesti alalla hyväksytty asia. On totta, että kirjailija ei yleensä saa markkinoinnista erillistä korvausta, mutta Kirjailijaliiton mukaan kyse on erittäin räikeästä epäkohdasta kirja-alalla. Miksi tekijöiden näkökulmaa ei ole tuotu esiin?