Kirjailijoiden huolen sivuuttaminen varjostaa kirja-alan selvitystä

Kirjailijaliitto oli osaltaan vaikuttamassa Kulttuuripoliittisen selonteon valmisteluissa siihen, että kirja-alasta tehtäisiin historian ensimmäinen selvitys. Selvityksen toivottiin yhdistävän alaa ja tuovan selvyyttä koko kirja-alan rakenteisiin, muun muassa kirjailijoiden kurjistuneeseen tilanteeseen. Nämä odotukset eivät aivan toteutuneet.

Vaikka selvityksessä oli laajasti ja yksityiskohtaisesti käsitelty eri intressiryhmien näkemyksiä, kirjailijoiden suurimmista haasteista puuttuu se tärkein – tekijän tulojen jyrkkä lasku kirjamyynnin digitalisaation myötä. Selvityksessä on toki ehdotettu toimenpiteitä kirjailijoiden tulojen parantamiseksi, mutta ne eivät ratkaise ongelmia alustatalouden vaikutuksista kirjailijan tuloihin – asia, joka on tunnistettu EU:ta myöten. Kirja-alan selvitys oli toimenpide kulttuuripoliittisessa selonteossa, jossa ilmaistiin selkeästi huoli tekijöiden toimeentulosta. On arvoitus, miksi aihe sivuutettiin kirja-alan selvityksessä.

Kirja-alan selvityksessä on toki ehdotuksia kirjailijan toimeentulon parantamiseksi, joihin liittyy kustannuksia valtiolle. Sen sijaan ratkaisut siihen, miten valtio voisi vaikuttaa lainsäädännöllä siihen, että kirjailija voisi muuttuneessa toimintaympäristössä tulla toimeen omalla työllään, puuttuvat. Kirjailijaliitto on jakanut runsaasti tietoa kolmen viime vuoden aikana mm. toteuttamalla Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hankkeen, jota opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti ja piti tärkeänä avauksena kirjailijan tuloihin liittyvässä keskustelussa. Hankeraportti olisi tarjonnut selvitykseen tietoa alan ongelmista ja mahdollisista ratkaisuista. Myös 1163 kirjailijan allekirjoittama avoin kirje, kirja-alan ongelmista, minkä selvityksen tekijä Markus Leikolakin on allekirjoittanut, osoitti kirjailijoiden huolen ja pyrki tarjoamaan ehdotuksia alan epäkohtien korjaamiseksi.

Selvityshenkilö on todennut, että kirjailijoilla menee itse asiassa ihan hyvin. Näkemystä vahvistetaan muun muassa Kirjailijaliiton tutkimuksesta otetuilla, mutta väärin tulkituilla numeroilla, joilla osoitetaan virheellisesti, että kirjailijan tulot olisivat moninkertaiset oikeisiin tuloksiin nähden. Virheelliset tiedot kirjailijoiden tuloista on harmillisesti ilmoitettu hyvinkin tarkasti, vaikka muuten Kirjailijaliiton tutkimuksia on kyseenalaistettu. Lista virheistä on lueteltu kannanotossamme.

Eräs selvityksen päätelmistä on se, että kirjailijalle riittää, että hän saa apurahoja, kunhan vaan kirjoittaa ”hyvän kirjan”. Epäilen vahvasti, ettei tämä ole kaikkien kirjailijoiden kokemus. Apurahat ovat kirjailijalle yhä tärkeämpiä, sillä tulot tekijänoikeuksista laskevat jatkuvasti, mutta tämä ei voi olla kestävä ratkaisu.

Eräs johtokuntamme jäsen on sanonut osuvasti: ”Apurahat eivät voi olla ainoa keino. Valtion tuella tehdään tuote (romaani), ja sitten kaupallinen yritys saa sen myytäväksi. Ja kaupallinen taho pitää täysin oikeutettuna, että joku muu maksaa ’tuotantokustannukset’. Vähän sama, kuin että Luhdan suunnittelijat suunnittelisivat vaatteet apurahalla, ja Luhta sitten möisi tuotteet omaan pussiinsa ja maksaisi suunnittelijalle vain kahvirahat.”

Kirjailijaliiton jäsentutkimuksen mukaan edes vastaajien ylin desiili ei saavuta kohtuullista tulotasoa kaunokirjailijan työstä ilman apurahoitusta. Tämä luo valtavan hakupaineen apurahoitukseen, kun rahoitusta tarvitsevat niin vähälevikkisen kuin laajemmankin levikin kirjailijat. Kirjailijaliiton tutkimukset on tehty yhteistyössä tutkimusyhtiö Bondatan kanssa ja vastaavat luotettavalle tutkimustiedolle asetettuja ehtoja.

Kirjailijaliitto tuottaa luotettavaa tietoa kirja-alan tarpeisiin

Selvityshenkilö painottaa toistuvasti sekä selvityksessä että somekommenteissaan, että yhden etujärjestön toiveita ei voida ottaa huomioon viitaten selvästi Kirjailijaliittoon. Hän viittaa siis järjestöön, joka on 130 vuoden ajan puolustanut suomen kieltä ja kirjallisuutta, ja edustaa lähes tuhatta suomen kielellä ammatikseen kaunokirjallisuutta kirjoittavaa kirjailijaa. Suomen Kirjailijaliitto on ensisijaisesti asiantuntija- ja taiteilijajärjestö sekä kaunokirjailijoiden yhteisö. Ammatikseen suomenkielistä kaunokirjallisuutta kirjoittavien kirjailijoiden etuja ajetaan, koska kukaan muu ei tässä maassa sitä tee.

Lisäksi Kirjailijaliitto tarjoaa tukea ja palveluja myös kirjailijoille, jotka eivät kuulu liittoon. Kirjailijaliitto pyrkii parantamaan kaikkien kaunokirjailijoiden asemaa ja ansaintaa vaikuttamalla mm. kirjailijoiden sopimuksiin ja tuottamalla tietoa kirjailijan ammatin harjoittamisen tueksi. Kirjailijaliiton lakineuvonta, verkkosivusisällöt ja osa koulutuksistamme palvelevat myös liittoon kuulumattomia kaunokirjailijoita.

Selvityshenkilön oletukset Kirjailijaliiton tutkimusten epäluotettavuudesta perustuvat mm. siihen, ettei liitto edusta kaikkia kaunokirjailijoita. Kaunokirjailijoiden määrän arvioinnissa on käytetty lukua Kansalliskirjaston tilastossa julkaistuista kaunokirjoista. Tulkinta on harhaanjohtava, koska selvityksessä esitetty luku 3000:sta vuodessa julkaistusta teoksesta pitää sisällään sekä suomennetut kirjat että omakustanteet, joiden kirjoittajista kaikki tuskin ovat ammattikirjailijoita. Ilman käännöskirjallisuutta Kansalliskirjaston tilastojen mukaan Suomessa ilmestyi 2011 suomeksi kirjoitettua kaunokirjallista teosta vuonna 2024.

Ammattikirjallisuudesta puhuttaessa Kustannusyhdistyksen tilasto antaa Suomessa julkaistavista teoksista totuudenmukaisemman kuvan. Kustannusyhdistyksen tilaston mukaanjäsenkustantamoiden ilmoittamia uusia kotimaisia kaunokirjoja on vuonna 2024 ilmestynyt 1120. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että Suomessa on kirjailijoita, jotka julkaisevat vuodessa monta kirjaa. Kirjailijaliiton jäsenistä 7 % julkaisee useamman kuin yhden teoksen vuodessa. Vuonna 2024 suomeksi kirjoitettuja kaunokirjallisia teoksia ilmestyi siis reilut 1000, ei siis 3000 kuten selvityksessä kerrotaan.

Myöskään oletus siitä, että Kirjailijaliiton jäsenet eivät edusta aktiivisesti kirjoittavia kirjailijoita ei pidä paikkaansa. Kirjailijaliittoon kuuluu 950 ammattikirjailijaa, jotka ovat julkaisseet vähintään kaksi itsenäisesti luotua suomenkielistä alkuperäistä kaunokirjallista teosta. Kirjailijaliittoon on hyväksytty viime vuosina vuosittain 40–50 jäsentä. Jäsentutkimuksen mukaan jäsenten sitoutuminen liiton toimintaan ja tavoitteisiin on erittäin vahvaa.

Jäsentutkimuksen 2025 mukaan Kirjailijaliiton jäsenet kirjoittavat ja julkaisevat teoksiaan ahkerasti: 7 % jäsenistä julkaisee teoksen alle vuoden välein, 18 % vuoden välein, 25 % kahden vuoden välein ja 33 % 3–5 vuoden välein, lähes aina kustantajan kautta.  Vain 5 % julkaisee harvemmin ja kyselyyn vastanneista 11 % ei kertonut julkaisutahtiaan. Päätoimisia kirjailijoita jäsenistöstämme on 59 %, mutta vielä suurempi osuus 78 % haluaisi toimia ammatissa päätoimisesti.

Kulttuuripolitiikan pitää perustua tutkittuun tietoon

Olen selvityshenkilön kanssa samaa mieltä siitä, että kirja-alaa koskea tieto on hajallaan eri toimijoilla ja että monista alan keskeisistä logiikoista, arvoketjuista tai suoritekokonaisuuksista on vaikea löytää tietoa.  Kirjallisuus todellakin tarvitsee oman tiedotuskeskuksen, jotta tämä ongelma saataisiin ratkaistua.

Onneksi nyt vaikuttaa siltä, että tiedon tarve on otettu tosissaan ja tästä on hyvä esimerkki Cuporen äsken toteuttama Kulttuuripolitiikan tila 2025 -raportti. Rahoitus selvitykseen on tosin saatu pääosin yksityisiltä säätiöiltä. Valtion pitäisi taata kulttuurialalle vankka tietopohja, jotta sillä voisi perustella kulttuurin rahoituksen ja lainsäädännön tarpeet. Kulttuuripoliittisen selonteon toteutumisen kannalta on keskeistä, että kulttuuripolitiikan pitää perustua tutkittuun tietoon.

Kirjailijaliitto on ottanut voimakkaasti kantaa kirja-alan selvitykseen muun muassa siksi, että selvitys ei pääosin ole perustunut tutkittuun tietoon, eikä siinä ole riittävästi luotettavia lähteitä, joista faktoja voisi tarkistaa. Osa lähteistä puuttuu kokonaan, joten on mahdotonta päätellä tietojen objektiivisuutta ja luotettavuutta. Vaikka selvitystä tehdessä kuultiin monia tahoja, niiden asiantuntemusta ei selvästi ole hyödynnetty tasapuolisesti. Selvityksessä on tästä huolimatta tehty kauaskantoisia koko kirja-alan tulevaisuuteen vaikuttavia päätelmiä. OKM:n kirja-alan selvityksen hankekuvauksessa sanotaan: Kirja-alan selvityksestä saadaan jatkoa varten luotettavaa ja ajantasaista tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi.

Jos selvitys on pohja kirjallisuuspoliittiselle jatkotyölle, eikä kirja-alan digitalisaation vaikutusta kirjailijoiden ansaintaan oteta vakavasti, voi käydä niin, että suomalaisen kaunokirjailijan työskentelyedellytykset heikentyvät pysyvästi. Se puolestaan ei voi olla vaikuttamatta kirjallisuuden tulevaisuuteen. Samaan aikaan puhutaan siitä, miten kirjallisuusvientiä pitäisi lisätä ja kansa saada lukemaan ja lukutaito nousuun. Äänikirja on sinänsä hyvin tervetullut lisä kirjamarkkinoilla, mutta kuuntelemiseen ei tarvita lukutaitoa.

Kirjailijaliiton vaalitavoitteissa eduskuntavaaleihin 2027 on ehdotuksia siitä, mitä valtio voi tehdä kirjallisuuden ja kirjailijoiden ansaintamahdollisuuksien hyväksi. Ehdotukset perustuvat yleisesti EU:ssa ja luovilla aloilla tunnistettuihin epäkohtiin tekijän tulonmuodostuksessa alustataloudessa sekä liiton omiin tutkimuksiin ja selvityksiin.