Jarkko Laine -palkinto Anna-Kaari Hakkaraiselle
Jarkko Laineen seuran vuoden 2026 Jarkko Laine -palkinto myönnetään Anna-Kaari Hakkaraiselle teoksesta Marraseliö.
Vuoden 2026 Jarkko Laine -palkinnon voittaa Anna-Kaari Hakkarainen teoksellaan Marraseliö (Tammi 2025). Palkintoraadin mukaan ”Marraseliö on vaihtuvaääninen kaunokirjallinen tutkielma naiseudesta, rakkaudesta ja taiteen tekemisen miehisestä myytistä. Romaani kuvaa myös kaltoinkohtelua, manipulointia, persoonallisuuden rajoja, itsemääräämisoikeutta ja uhrautumista. Romaanin keskeiset asetelmat ja jännitteet toistuvat haarautuvissa tarinalinjoissa alati muuntuneina, kuin puun oksisto tai sivupuroiksi jakautuva joki. Romaanin tarinastosta alkaa erottua risteäviä kuvia, henkilöitä ja motiiveja, joista kaikki ovat olennaisia. Jos yksikin puuttuisi, kuva ei olisi kokonainen. Hakkaraisen hienous kirjailijana on, että hän saa romaanin tuntumaan eheältä, vaikka risteävät, toisiaan kommentoivat henkilöt, näkökulmat, tasot ja rakenteet vaihtelevat jatkuvasti.”
Kaikki kaunokirjallisuuden lajit huomioiva Jarkko Laine -palkinto myönnetään kolmen edellisen kalenterivuoden aikana julkaistulle, haastavalle kotimaiselle kaunokirjalliselle teokselle. Vuosina 2023–2025 ilmestyneistä teoksista palkintoehdokkaina olivat myös: Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus (Otava 2023), Pipsa Longan Peter asui talossa (T/U/A 2024), Marjo Niemen Pienen budjetin sotaelokuva (Teos 2025), Adrian Pereran Alla mänskorna ha problemen (Förlaget 2023), Antti Salmisen Summa Tunguska (Poesia 2024) sekä Hanna Weseliuksen Pronominit (WSOY 2025).
Järjestyksessä seitsemännen Jarkko Laine -palkintoraadin puheenjohtajana toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen. Raadin muut jäsenet olivat professori Hanna Meretoja, kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen sekä kirjailijat Olli Heikkonen, Sanna Karlström, Malin Kivelä, Tommi Melender, Emma Puikkonen ja Joni Pyysalo.
Jarkko Laineen seuran hallinnoimaa kirjallisuuspalkintoa rahoittavat Otavan Kirjasäätiö, Turun kaupunki, Turun yliopisto, Suomen Kirjailijaliitto ja WSOY:n kirjallisuussäätiö. 10.000 euron lisäksi palkintoon kuuluu taiteilija Mika Linto-Vaaran veistämä Muovinen buddha.
Onnea voittajalle!
Lisätiedot:
Joni Pyysalo, Jarkko Laineen seuran pj. | joni@pyysalo.com | +358 400 701917
Ville Hytönen, palkintoraadin pj. | puheenjohtaja@kirjailijaliitto.fi | +358 41 5023172
Anna-Kaari Hakkaraisen kuva: Riikka Kantinkoski
Ville Hytösen palkinnonantopuhe
Lajien yhteenkuuluvaisuudesta
Jossain lajit loppuvat. Siellä elää hybridi, lajit mukautuvat kuin Galapagossaarilla aikanaan todistettiin.
Kirjallisuus on vuosikymmeniä kulkenut hienovaraista tietään kohti lajirajojen luonnollista rappeumaa. Kun kirjallisuudentutkija John D’Agata väitti 20 vuotta sitten Kamau Brathwaiten Trench-town Rock -runoelmaa esseeksi, se sai vielä valtaisan vastalauseryöpyn vastaansa.
Nykyään ei ehkä enää saisi. Yhtä lailla lajit kuin tekstin värit, tunnelmat, rakenteet ja hahmotkin kääntyvät subjektiivisiksi kokemuksiksi, niitä määritellään yhä enemmän kokijan tarpeiden kautta.
Kirjailija rakentaa maailmansa lajiseinistä ja -aidoista välittämättä. Teos on totta sisäisesti, sitä ei määritellä ulkopuolelta.
Kun Jarkko Laine -palkintoraati julkaisi ehdokkaansa, Helsingin Sanomien kulttuuriavustaja Arttu Seppänen pillastui siitä, ettei ehdokkaana ole runokokoelmia. Seppänen ei selvästikään ollut lukenut ehdokasteoksia, sillä vaikka niissä on enemmistö edustaa määritelmällisesti pitkää proosaa, niiden sisään taipuu paljon esseistiikkaa, aforistiikkaa, draamaa, erilaisia asiakirjoja, monikielistä ja murroskielistä dialogia, ja myös runoutta. Romaani on sika joka syö kaiken, kuten kirjailija Matti Pulkkinen asian tiivisti. Tämä lienee Jarkko Laine -palkintoraadin kokemus vuosien 2023, 2024 ja 2025 kotimaisesta kirjallisuudesta.
Hanna Weseliuksen lentokoneeseen istutettu esseistis-havaintoperäinen filosofinen tarkkailu, Antti Salmisen monien tekstuaalisten asiakirjatyyppien romaanimosaiikki, Pipsa Longan runollinen draama delfiinistä, Adrian Pereran kielelliskokeellisen kokemuksen kautta nouseva proosateos, Marjo Niemen häpeän subjektiivisuutta kuvaava työläisromaani ja Anna-Kaari Hakkaraisen hajoavaisuudellaan koheesiota luova ja kaiken ympäriltään ahmiva fraktaalinen hybridi ovat kaikki esimerkkejä siitä, miten tekstityypit kommunikoivat saman tekstin sisällä monitahoisesti ja moneen suuntaan.
Entisenä Jarkko Laineen kustantajana, lautakuntatoverina ja ystävänä voisin väittää, että nuorta Jakkeakin olisi miellyttänyt se tapa, jolla kirjailija pystyy suhteuttamaan lajityyppejä toisiinsa kooten niistä oman näkemyksensä maailmasta. Tiukkojen rajojen, aitausten ja kategorioiden asettaminen syö tekstiltä tehoa ja luo keinotekoista, elämälle vierasta rakennetta, joka ei sovi maailmaan, jossa elämme.
Se mitä havaittiin Galapagos-saarilla, tapahtuu myös Fårön saarella. Kun lajit risteytyvät, minuus jakautuu, muovautuu uusiksi, liukenee moneksi. ”Ehkä vika on kokonaan minussa, ehkä olen epäluotettava kertoja, ehkä haluan kostaa ja valehtelen sinulle ja valehtelen itselleni, olen taitava, et enää tiedä ketä uskoa.”
En tiedä ketä uskoa, kun paljastan teille nyt Jarkko Laine -palkinnon voittajan ja tässä Turun kaupunginkirjaston tilassa on juuri nyt vaikea tuoda esiin sitä valon ja varjon leikkiä, jota palkittu teos käy sisäisesti.
Nimeäminen on aina vallankäyttöä, kuten palkinnonsaaja teoksessaan lausuu, joten käytän nyt minulle suotua valtaa. Jarkko Laine -palkinnon voittaja on Anna-Kaari Hakkaraisen teos Marraseliö.
Anna-Kaari Hakkarainen kuvaa romaanissaan minuuden moniulotteisuutta: ihminen ei ole jakamaton, monoliitti. Marraseliö on vaihtuvaääninen kaunokirjallinen tutkielma naiseudesta, rakkaudesta, taiteen tekemisen miehisestä myytistä ja uhrautumisesta. [Rivityskohta]
Romaani kuvaa myös kaltoin kohtelua, manipulointia, persoonallisuuden rajoja ja itsemääräämisoikeutta. Nimi, marraseliö, saprotrofi, tarkoittaa eliötä, joka saa energiansa hajottamalla kuollutta, eloperäistä ainesta. [Rivityskohta]
Marraseliö voi elää symbioosissa muiden elollisten organismien kanssa vuosia pimeässä maan alla, ja yllättäen kasvattaa kukkivan varren. Hakkaraisen romaanin olennainen kasvualusta on Ingmar Bergmanin tuotanto, etenkin elokuva Naisen naamio – Persona. [Rivityskohta]
Elokuvan voi tulkita kertovan jakautuneesta identiteetistä, tai jonkinlaisesta ihmisen sisäisestä kaksoisuudesta, myös kielletystä, torjutusta puolesta itsessämme. Minuus on häilyvä, muistot värittävät ihmistä, emmekä läheskään aina toimi järjen ohjaamina.
Persoonallisuuden voi nähdä vasta, kun erottaa naamion, jonka alla se on. Marraseliön kertojan mieli on jatkuvassa liikkeessä. Romaanin tarinastosta alkaa erottua toisiaan täydentäviä kuvia, henkilöitä ja motiiveja, joista kaikki ovat olennaisia. Jos yksikin puuttuisi, kuva ei olisi kokonainen. Hakkaraisen hienous kirjailijana on, että hän saa romaanin tuntumaan eheältä, vaikka toisiaan täydentävät ja kommentoivat henkilöt, näkökulmat, [Rivityskohta]tasot ja rakenteet vaihtelevat. Hakkarainen kirjoittaa, että minä voisi olla sinä, ja sinä voisit olla minä.
Fraktaalimuotoisessa rakenteessa jossain tekstin alla sijaitsee sen ydin, mutta yhtä olennaisia ovat sen ympärilleen kurottavat haarat. Ne viestivät, ettei kehitys ole suorasuuntaista vaan polveilevaa, palaavaa ja epäsäännöllistä – kuten oksat, rihmastot ja keskinäiset riippuvuudet.
Jarkko Laineen seuran hallinnoimaa kirjallisuuspalkintoa rahoittavat Otavan Kirjasäätiö, Turun kaupunki, Turun yliopisto, Suomen Kirjailijaliitto ja WSOY:n kirjallisuussäätiö. 10.000 euron lisäksi palkintoon kuuluu taiteilija Mika Linto-Vaaran veistämä Muovinen buddha.
Jarkko Laine -palkintoraadin eli Emma Puikkosen, Joni Pyysalon, Hanna Meretojan, Seppo Puttosen, Malin Kivelän, Tommi Melenderin, Sanna Karlströmin, Olli Heikkosen ja itseni puolesta nostan hattua, kiitän hienosta romaanista ja ojennan täten vuoden 2026 Muovisen Buddhan Anna-Kaari Hakkaraiselle.
