Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hanke 2023-2024 pyrki parantamaan kirjailijan asemaa

Kirja-ala on haasteiden edessä. Digitaalinen murros etenee ja murtaa kirjailijoiden ansaintaa. Kirjailijoiden kirjamyyntitulot laskevat, kuten käy ilmi Kirjailijaliiton yhdessä Suomen tietokirjailijoiden kanssa teettämästä tulotutkimuksesta. Samalla valtion tekemät leikkaukset osuvat kipeästi koko alaan ja kirjailijoihin.

Ennen luku- ja kuunteluaikapalveluiden rantautumista Suomeen kustannusala oli vaikeuksissa. Puhuttiin jopa kirjan kuolemasta. Viime vuosina kirjamyynnistä saadut tulot ovat kuitenkin kasvaneet. Tähän ovat vaikuttaneet ennen kaikkea äänikirjat ja siirtyminen alustatalouteen.

Kirjailijoiden tekijänoikeustulot ovat sen sijaan vain laskeneet, viidessä vuodessa peräti 25 %. Samalla yleinen hintojen nousu on entisestään heikentänyt kirjailijoiden toimeentuloa.

Kirjailijoiden näkökulmasta vuoteen 2023 mahtui kuitenkin myös hitunen toiveikkuutta, sillä tekijänoikeuslain uudet tekijän asemaa parantavat säännökset astuivat voimaan 3.4.2023. Sääntelyn tarkoituksena on parantaa sopimussuhteessa heikommassa asemassa olevan tekijän eli kirjailijan asemaa.

EU:n DSM-direktiiviin perustuvien säännöksien mukaan tekijällä on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen sekä oikeus saada kattava selvitys teoksensa hyödyntämisestä. Nämä säännökset ovat luonteeltaan pakottavia eikä niissä säädetyistä oikeuksista voida poiketa sopimuksella. 

Kirjailija Tiina Raevaara on asian suhteen odottavalla kannalla: 

Uudistetussa tekijänoikeuslaissa on paljon tekijämyönteistä henkeä. Se parantaa kirjailijoiden neuvotteluasemaa sekä mahdollisuutta saada tietoa omien teosten käytöstä. Ongelma on kuitenkin se, kuinka laki saadaan muuttamaan kymmenien vuosien aikana muotoutuneita alan käytäntöjä.

Kirjailijaliitto käynnisti uuden sääntelyn jalkauttamista varten OKM:n rahoittamana Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hankkeen syksyllä 2023. Tarkoitus oli pohtia yhdessä kaikkien kirja-alan keskeisten toimijoiden kanssa, mitä sääntely tarkoittaa kirjailijoiden ja kustantamoiden välisten kustannussopimuksen hyvien käytäntöjen näkökulmasta. Tarkoitus oli myös laajemminkin pohtia nykyisten sopimusten toimivuutta digitaalisessa toimintaympäristössä.

Uusilla säännöksillä tuetaan nimenomaan tekijää korvausta koskevissa neuvotteluissa ja varmistetaan, että sopimustilanteessa arvioidaan korvauksen asianmukaisuus ja oikeasuhtaisuus. Jotta tarjottua korvausta voi arvioida, on tekijän saatava enemmän tietoa teoksensa hyödyntämisestä koko tuotantoketjussa. Tämä koskee erityisesti uusia ja muuttuvia digitaalisia toimintaympäristöjä, kuten luku- ja kuunteluaikapalveluita sekä tekoälyn luomia haasteita. 

Kustantajien ja luku- ja kuunteluaikapalvelujen välisissä sopimuksissa sovitaan digitaalisten sisältöjen jälleenmyyntihinnoista, jotka ovat liian alhaiset. Suomessa kirjan jälleenmyyntihinnasta ei ole riittävästi sääntelyä, esimerkiksi määrättyä minimihintaa, toisin kuin monissa muissa maissa. Se on iso ongelma, ja siihen täytyy saada muutos.

Kirjailija Pajtim Statovci.

Kirjailijaliiton jäsenet nostivat hankkeen aikana aktiivisesti esiin huolensa kirjailijan työn edellytyksien jatkumisesta käsillä olevassa murroksessa. Kirjailijat ovat syystäkin huolissaan siitä, että heidän ammattinsa taloudellinen selkäranka on murenemassa. Siksi oli tärkeää, että koko kirja-ala istui hankkeen tiimoilta yhteisen pöydän ääreen. 

Odotamme, että saamme yhdessä turvattua tekijöiden toimeentulon ja siten koko alan elinvoiman. Kukoistava kirjallisuusmaailma tarvitsee vahvaa tekijyyttä. Toivomme, että hankkeen loputtua kaikki kirjallisuusalan toimijat ymmärtävät, että kyse on viime kädessä suomenkielisen kirjallisuuden tulevaisuudesta. Tekijän asemaa uhataan monelta suunnalta ja monella tavalla: kyse ei ole vain rahasta vaan – ja oikeastaan ennen kaikkea – kirjailijoiden tekijänoikeuksista, joita tuoreella tekijänoikeuslakimuutoksella tyrmistyttävästi rapautetaan.

Kirjailijat Katja Kallio, Laura Lindstedt, Tiina Raevaara, Pajtim Statovci ja Eeva Turunen.

Kesällä 2023 toteutettu kirjailijoiden tulotutkimus oli osa hanketta. Lisäksi Kirjailijaliitto järjesti vuoden 2023-2024 aikana keskustelu- ja työpajasarjan kirjailijoille, kustantajille, kirja-alan sidosryhmille sekä tekijänoikeussopimuksien asiantuntijoille. Näissä keskusteluissa oli tarkoitus päivittää kirja-alan hyvät käytännöt, jotka Suomen Kirjailijaliitto, Suomen tietokirjailijat ja Suomen Kustannusyhdistys ovat laatineet yhdessä. Hyvien käytäntöjen tarkoituksena on edistää sujuvaa kanssakäymistä ja reilua peliä kirjailijan ja kustantajan kustannussopimussuhteissa.

Nyt on tärkeää, että hyvät käytännöt päivitetään vastaamaan uutta lainsäädäntöä ja digitaalista toimintaympäristöä. Tavoitteena on lainsäädännön mukaisesti, että tekijän asema parantuu. Kirjailijaliitto uskoo, että kirja-alalla on hyvät edellytykset lähteä yhdessä parantamaan tekijän asemaa ja pohtimaan, miten uusi tekijänoikeuslain sääntely jalkautetaan kentälle. Käsiteltävät asiat ovat isoja, joten myös malttia tarvitaan. Ilman alan yhteisiä keskusteluita ja niiden myötä syntyvää yhteistä tahtotilaa kirjailijoiden aseman parantaminen on vaikeaa.

Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Ilmi Villacis

Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hanke kesti syksystä 2023 syksyyn 2024. Sen tulokset julkaistiin joulukuussa 2024. Hanketta hallinnoi Kirjailijaliitto, ja sen koordinaattorina toimi kirjailija, valtiotieteiden maisteri ja oikeustieteiden opiskelija Venla Hiidensalo.

Kirjailijaliiton jäsenkuntaa hankkeessa edustivat Hiidensalon lisäksi kirjailijat Katja Kallio, Laura Lindstedt, Tiina Raevaara, Pajtim Statovci ja Eeva Turunen. Lisäksi mukana olivat kirja-alan järjestöt Sanasto, Suomen tietokirjailijat ry, Finland svenska författareförening ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto. Kustantajapuolta hankkeessa edustivat Suomen Kustannusyhdistys sekä kustantamoiden ja luku- ja kuunteluaikapalveluiden edustajia.


Kirjallisuus digitaalisessa murroksessa -hankkeen loppuraportti

Lisätietoja:

Juristi Eeva Asikainen
eeva.asikainen@kirjailijaliitto.fi

Viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna-Reetta Schreck
hanna-reetta.schreck@kirjailijaliitto.fi