Päättäkää itse, amputoidaanko käsi vai jalka!
Leikkaukset kulttuurista ovat leikkauksia monesta muustakin elinkeinosta, sanoo Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Ilmi Villacís.
Kulttuurialalla odotetaan kauhulla syyskuun alkua, kun valtion uhattujen miljoonaleikkausten todellinen tila paljastuu. Pahimman skenaarion mukaan kulttuurilta leikataan suhteessa eniten, ja alan sisällä ei voida enää päättää muusta kuin siitä, kuka kärsii eniten. Amputoidaanko siis käsi vai jalka?
Esitetyt leikkaukset ovat osa kehysriihessä päätettyä säästöpakettia, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kohdistetaan jo tehtyjen leikkausten lisäksi 50 miljoonan euron lisäleikkaukset vuonna 2025. 60 prosenttia tästä on määrä leikata kulttuurista. Tänä vuonna leikattaisiin 10 miljoonaa, ensi vuonna 75 miljoonaa ja vuonna 2026 vielä 150 miljoonaa lisää.
Kulttuurin osuus valtion budjetista on tällä hetkellä kokonaisuudessaan 556 miljoonaa. Se on alle prosentti valtion budjetista ja noin 7 prosenttia opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista.
Mediassa on ilmestynyt runsaasti ansiokkaita kirjoituksia, joissa perustellaan kulttuurin merkitystä eri näkökulmista. Edunvalvontajärjestöt ovat lyöneet tiskiin lukuja ja mittareita vakuuttaakseen leikkausten järjettömyyttä. Näinhän meitä on ohjeistettu tekemään, jos haluamme kilpailla muiden alojen kanssa ja osoittaa tarpeellisuutemme yhteiskunnassa. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että kaikenlainen vaikuttavuuden osoittaminen ja lukujen esittäminen on turhaa, koska on päätetty olla kuulematta. Vallalla näyttäisi olevan käsitys, että taiteilijat ovat valtion elättejä ja kulttuuri on ylimääräistä luksusta, johon pula-aikana ei ole varaa.
Jos hallitus yhtään kuuntelisi, leikkauksia kulttuurista mietittäisiin ehkä tarkemmin. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja sanoi Helsingin Sanomille, että kulttuurin alalla kymmenien miljoonien eurojen leikkauksilla olisi merkittävä vaikutus. Samaan aikaan valtion budjetin mittakaavassa pienet kulttuurileikkauksien tuomat säästöt eivät vaikuta muilla hallinnon aloilla myönteisesti mihinkään. Vaikka suuri osa kulttuuritoiminnasta pyörii muulla kuin julkisella rahoilla, valtion rakenteita yllä pitävä vaikutus on korvaamaton. Leikkausten seuraukset tuntuvat pian sekä valtion muissa menoissa että ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Mikään taiteeseen osuva leikkaus ei ole irti yhteiskunnan muusta toiminnasta.
Valtio tukee avokätisesti monia teollisuuden ja talouden aloja perustellen tätä työllisyysvaikutuksilla. Jos käytetään samoja argumentteja niin myös kulttuurin työllisyysvaikutukset ovat suuret. Taidealan työntekijän yhteiskunnallinen merkitys on vieläkin suurempi, kun otetaan huomioon myös välilliset vaikutukset. Kirjailija ja runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen ilmaisi sen osuvasti puheessaan kulttuurialan mielenosoituksessa tämän vuoden huhtikuussa:
Kirjailija kirjoittaa kirjan. Se työllistää: kustannustoimittajan, kannen graafikon, taittajan, kustantajan, kääntäjän, painokoneiden käyttäjät ja muun kirjapainotekniikan työntekijät, kirjan välittäjät, roudaavat rekkakuskit, varastotyöntekijät, myyjät ympäri maan ja kirjakauppiaat, yli 600 kirjastoa ympäri maan ja 128 kirjastoautoa, niiden kaikki työntekijät, kirjan muodot eri formaateissa, kaikki kirjan pohjalta tehtyjen teosten tekemiseen osallistuvat tekijät, lukuisat ohjelmat ja esitykset, liitot ja järjestöt, tapahtumat. Me tehdään muille rahaa.”
Leikkausten lisäksi kirjailijan toimeentuloon vaikuttaa kirja-alan digitalisoituminen ja sen markkinalogiikan muutokset. Striimausvillityksen myötä ansio kapenee jatkuvasti eikä kukaan ole puolustamassa kirjailijoita – paitsi kirjailijat itse. Vaikka valtion apurahoista ja taiteilijaeläkkeitä ei leikattaisi, säästöt ja leikkaukset iskevät kirjailijoihin monelta suunnalta: Arvonlisäveron korotukset osuvat kirjojen myyntiin ja lainauskorvauksiin. Tämän lisäksi muut veronkiristykset, leikkaukset pienituloisten sosiaaliturvasta, leikkaukset tekijänoikeuskorvauksista (mm. yksityisen kopioinnin hyvitys), aikuiskoulutuksesta, järjestöavustuksista, alueiden kulttuuritoiminnasta ja viennin edistämisestä ovat pois kirjailijan toimeentulosta.
Valtion tuki taiteilijoille ja kulttuurin kentälle on uskomattoman pieni verrattuna kentän tuottamaan monipuoliseen hyötyyn yhteiskunnalle.
Taiteen tekijät mahdollistavat monta muuta elinkeinoa ja toimivat usein itse yrittäjinä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa toimivista 25 % oli yrittäjiä, kun muissa ammateissa osuus oli 13 %. Leikkausten vuoksi monen kulttuurialan pienyrityksen toiminta vaarantuu.
Hallituksen nykyiset toimet johtavat siihen, että kohta korkeasti koulutettuja työttömiä on moninkertaisesti. Jo nyt 15 % korkeasti koulutetuista on työttömänä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 päätyökseen kulttuuriammateissa työskentelevistä 64 % oli korkea-asteen koulutus, siinä missä korkeakoulutettujen osuus muiden alojen ammattilaisista oli 41 %. Kirjailijaliiton jäsenistä korkeasti koulutettuja on lähes 80 prosenttia.
Leikkaukset kulttuurista osuvat ensisijaisesti ihmisiin, koska kulttuurialalla ei ole suuria tuotantovälineitä taikka infrastruktuuria, joista säästää. Kulttuuri tuotetaan lähes kokonaan ihmisvoimin. On vastuutonta tuhlausta muuttaa korkeasti koulutettuja ammattilaisten toimeentulo mahdottomaksi. Valtio menettää siinä sen panoksen, mikä aikoinaan tehtiin näiden ihmisten kouluttamiseen. Samalla kasvavat kustannukset toimeentulon menettämisestä. Saamatta jäävät niin laajat työllisyysvaikutukset, verotulot kuin vientieurot korkealaatuisesta suomalaisesta taiteesta.
Rahallista menetystä isompi on kuitenkin se henkinen menetys, joka kulttuurin alasajolla kansakunnalle on. Jos nykyisillä leikkauksilla tuhotaan vuosikymmenten aikana rakennettua kulttuurista perustaa, sitä on vaikeaa ja hidasta palauttaa. Ellei mahdotonta.
Ilmi Villacís
toiminnanjohtaja
Suomen Kirjailijaliitto