Kirje kirjallisuuden ystäville:  
Ajatuksia kirjailijoiden oikeuksien tehokkaasta suojelusta digitaalisilla markkinoilla 

On syytä todeta, että monimuotoisen kulttuurisen pääoman suojeleminen on kollektiivinen päämäärä, joka palvelee jokaista EU-kansalaista erikseen ja yhtäläisesti. Oikeuden kielellä tätä kollektiivista päämäärää kutsutaan yleisen edun mukaiseksi intressiksi.ⁱ Yleisen edun oikeasuhteinen suojaaminen edellyttää yksilöiden oikeuksien huomiointia myös sisämarkkina- ja kilpailuoikeudellisen päätöksenteon yhteydessä. Kulttuurisen pääoman suojeleminen on jokaisen EU-jäsenvaltion, mukaan lukien Suomen, kansallisen identiteetin peruspilari.  

Kuten jokaisessa oikeudellisen suojelun tarpeesta kertovassa tarinassa, myös tässä kirjeessä on joukko päähenkilöitä, joita kutsun ”kirjailijoiksi”. Kirjailijat ovat moninainen joukko tekijöitä eli aktiivisia toimijoita, joiden yksilöllisten oikeuksien suojaaminen on monimutkaistunut digitalisaation myötä. Oikeudellisesta näkökulmasta kirjailijat ovat ensisijaisesti ihmisiä, joilla on oikeuksia, ja toissijaisesti taloudellisia toimijoita, joiden oikeuksien suojaaminen mahdollistaa kirjamarkkinoiden toiminnan.  

Mielestäni kirjailijan identiteetin inhimillistä ja taloudellista ulottuvuutta ei voida oikeudellisessa kontekstissa erottaa kulttuurista yleisen edun mukaisena päämääränä, joka edistää kollektiivista hyvinvointia ja demokratian toimintaa. Oikeudellisesti on ilmiselvää, että tekijöiden taloudellisten oikeuksien epääminen vaikuttaa väistämättä yksityisten ihmisten mahdollisuuksiin käyttää täysimääräisesti kansalaisoikeuksiaan sekä sosiaalisia- ja poliittisia oikeuksiaan – ja päinvastoin. Erilaisten oikeuksien välinen suhde ei siis ole lineaarinen, vaan ne toimivat yhdessä ja toisiaan tukien. Tästä syystä kaikki erityyppiset oikeudet on välttämätöntä turvata yhdessä.ⁱⁱ   

Tekijänoikeuksien korkean suojan tason turvaaminen on siis yhteiskunnallinen kysymys: kysymys, jonka käsittelyn vaikutus ei rajoitu kirjamarkkinoille vaan koskettaa jokaista demokraattisen yhteiskunnan jäsentä yhdessä ja erikseen. Kirja itsessään on hyvin erityislaatuinen kulttuurinen ja taloudellinen hyödyke,ⁱⁱⁱ jota lähestytään oikeustieteellisessä keskustelussa tekijänoikeuksien olemukseen liittyvän henkisen omaisuuden käsitteen kautta. 

Kirjamarkkinoiden murros 

Tämän kirjeen taustalla vaikuttaa kirjamarkkinoiden murros, jonka myötä uudet digitaaliset jakelukanavat ovat vaikuttaneet kirjallisuuden ystävien kulutustottumuksiin. Digitaaliset alustat ovat muuttaneet tapaamme nauttia kirjallisuudesta ja tapaamme kuluttaa kirjallisuutta. Kirjallisuudesta on tullut enenevässä määrin palvelupohjainen tuote, jota ahmitaan ”digitaalisissa buffet-pöydissä” sen sijaan, että teoksista nautittaisiin antaumuksella niitä kädessä pidellen.  

Kulttuurin digitalisoituminen on tuonut mukanaan monia kulttuurin voimavaroja lisääviä muutoksia: se on esimerkiksi mahdollistanut kirjojen kuuntelun lisäten aistirikkautta aiemmin näköpainotteiseen kirjallisuuden maailmaan ja mahdollistanut laajojen kirjavalikoimien selailun pienillä kustannuksilla. Vaikka kirjamarkkinoiden muutos itsessään on luonut mahdollisuuksia kulttuurisen toiminnan tehostamiselle, on se nostanut esille myös huolenaiheita sen suhteen, kuinka kirjailijoiden ja kuluttajien oikeuksia suojataan muutoksen keskellä.  

Kulttuurisen pääoman suojeleminen on jokaisen EU-jäsenvaltion, mukaan lukien Suomen, kansallisen identiteetin peruspilari.

Kilpailuoikeudellisen valvonnan osalta huolta aiheuttaa etenkin markkinavoiman liiallinen keskittyminen. Kirjamarkkinoiden rakenteellinen muutos voi vaikuttaa negatiivisesti valikoimiin ja hintojen muodostukseen, mikä puolestaan heikentää kuluttajien asemaa. Yksi niin kirjailijoiden taloudellista hyvinvointia kuin lukutaitoakin uhkaava muutos liittyy puolestaan siihen, että kirjallisuuden maailma on muuttunut nopeatempoisemmaksi: kirjojen kulutus on sirpaloitunut erilaisille alustoille, joilla henkisen omaisuuden arvoa mitataan kuuntelun kestoa silmällä pitäen, eikä henkisen omaisuuden arvo näin ollen ole sidottu teokseen kokonaisuutena tai kirjailijan työpanokseen.^iv  

Kun kirjan arvo määrittyy digitaalisessa ympäristössä lähtökohtaisesti kunkin kirjallisuuden kuluttajan kulutustottumuksia mukaillen, huolta aiheuttaa kirjailijoiden kaventuvan elannon lisäksi se, kuinka kirjamarkkinoiden digitalisaation myötä syntyvät tiedolliset ”kuplat” vaikuttavat laajemmin tiedollisen pääoman jakautumiseen ja demokratian kehitykseen. 

Kirjailijoiden oikeuksien tehokkaan suojelemisen lähtökohdat 

Oikeudellisen ajattelun näkökulmasta kirjamarkkinoiden rakenteellinen muutos on vaikeuttanut tekijänoikeuksien korkean suojan tason takaamista. Tämä johtuu etenkin siitä, että kirjamarkkinoiden vakautta ylläpitävät oikeudelliset suojamekanismit on suunniteltu alun perin ”perinteisiä” kirjamarkkinoita silmällä pitäen. EU-oikeudellisessa kontekstissa digitalisaation nopean etenemisen on todettu luovan haasteita lainsäätäjille, sillä tekijänoikeuksien suojan tarve muuttuu hyvin nopealla tempolla markkinoiden digitalisoituessa.  

Vaikka digitalisaation nopeus luo haasteita oikeudellisen sääntelykehyksen kehittäjille, kirjallisuuden merkitys osana kulttuuria ei ole muuttunut perustavanlaatuisesti digitalisaation esiinmarssin myötä. Kirjallisuuden kulttuurinen merkitys on edelleen sidottu sanojen painoon sekä arvojen ja tunteiden tulkinnan yhteiskuntaa kehittävään voimaan. Kirjallisuus mahdollistaa edelleen tiedollisten näkökulmien moninaisen esiintuomisen ja tarjoaa pohjan yhteiskuntaa kehittävälle kriittiselle keskustelulle. Kirjallisuus osana kulttuuria luo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollistaa toivon kipinöiden kylvämisen pimeimpinäkin aikoina. Kirjamarkkinoiden elinvoimaisuus on siis edelleen yksi yhteiskunnan hyvinvoinnin kulmakivistä.  

Tekijänoikeuksien korkean suojan tason turvaaminen on siis yhteiskunnallinen kysymys: kysymys, jonka käsittelyn vaikutus ei rajoitu kirjamarkkinoille vaan koskettaa jokaista demokraattisen yhteiskunnan jäsentä yhdessä ja erikseen.

Digitalisaation varjopuolena on sen vaikutus kirjamarkkinoiden hinnoittelumekanismeihin ja tätä kautta myös tekijänoikeuskorvauksien määrään. Tekijänoikeuskorvauksien määrän laskujohteinen kehitys vaarantaa kirjailijoiden taloudellisten oikeuksien suojan ja johtaa tilanteeseen, jossa kulttuurin suojelun taso voidaan kyseenalaistaa. Tilanne on epätoivottava, sillä EU-tasolla kirjailijoiden työn merkitystä ei ole parlamentaarisella tasolla kyseenalaistettu vaan pikemminkin päinvastoin.^v Vaikka nykyinen tilanne voi aiheuttaa epätoivoa niin kirjailijoiden kuin kirjallisuuden ystävienkin keskuudessa, oikeudellisesta näkökulmasta katsottuna yleisen edun suojeluun on tehokkaita keinoja myös digitaalisten markkinoiden alueella. Uskonkin, että perinteinen ja digitaalinen kirjamarkkina voivat toimia rinnakkain ja yhteistyössä, palvellen yksilöitä ja yhteiskuntaa. Haasteissa piilee aina myös mahdollisuuksia.  

Oikeudelliset keinot kirjamarkkinoiden sääntelyn saralla ovat moninaisia ja niiden valinta nojautuu vahvasti kunkin jäsenvaltion kirjamarkkinoiden erityispiirteisiin.^vi Digitalisaation edistyessä tilanteet, joissa toinen osapuoli tarvitsee lainsäädännöllistä suojaa voidakseen täysin hyödyntää unionin oikeuden nojalla yhdenmukaistettuja oikeuksia, kuten sopimusvapautta rajoittavaa heikomman osapuolen suojaa, voivat lisääntyä. Kansallisesti oleellista olisikin, että tunnistaisimme ajoissa heikomman osapuolen suojelun tarpeen myös kirjamarkkinoilla.  

Kirja itsessään on hyvin erityislaatuinen kulttuurinen ja taloudellinen hyödyke, jota lähestytään oikeustieteellisessä keskustelussa tekijänoikeuksien olemukseen liittyvän henkisen omaisuuden käsitteen kautta.

Unionin oikeusjärjestelmässä tunnistettujen tavoitteiden osalta on olennaista huomioida, että heikomman osapuolen suojelun tarve on nimenomaisesti tunnistettu tekijänoikeusdirektiivissä.^vii Direktiivissä kuvattu valtaepätasapainon tunnistamiseen perustuva suojelun tarve tulisi ottaa vakavasti, sillä se liittyy elimellisesti sekä kirjailijoiden oikeuksien että kulttuurin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden suojelemiseen. Koska heikomman osapuolen suojelu tunnistetaan tekijänoikeuksien yhteydessä, heikomman neuvotteluosapuolen suojelu on osa kirjamarkkinoiden oikeudellista arviointikehikkoa.  

Kirjailijoiden asemaan liittyvän valtaepätasapainon tunnistamisen lisäksi tekijänoikeuksien tehokas suojelu edellyttää myös konkreettisia ja tehokkaita toimia, joiden avulla markkinoiden rakenteellisen muutoksen aiheuttamiin huolenaiheisiin voidaan reagoida rationaalisesti ja hyväksyttävällä tavalla. Kirjamarkkinoiden keinovalikoimaa koskevassa keskustelussa tulisi huomioida, että unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti tähdentänyt direktiivin 2001/29 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa, että henkisen omaisuuden suojelun takaaminen edellyttää sitä, että olemassa olevaa nykyistä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevaa oikeutta on mukautettava ja täydennettävä, jotta se vastaisi riittävästi taloudellisia tosiseikkoja, kuten uusia hyödyntämismuotoja. Tekijänoikeuksien suojelulla on myös suoria vaikutuksia kilpailukykyyn ja siihen, kuinka merkittävää kunkin maan kulttuurinen vaikutusvalta on, sillä tekijänoikeuksien merkitys kansainvälisessä kaupassa on kasvanut. Yksinkertaistettuna erot tekijänoikeuksien suojan ja täytäntöönpanon tasossa voivat vaikeuttaa sisämarkkinoilla tapahtuvaa kaupankäyntiä, minkä vuoksi myös kilpailuoikeudellisessa valvonnassa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota perusoikeudellisiin kysymyksenasetteluihin.  

Millaisia keinoja tekijänoikeuksien suojelussa voitaisiin hyödyntää tai jo hyödynnetään? 

Tekijänoikeuksien korkean tason suojaamista voidaan edistää monella tavoin. Ensiksi on todettava, että jälkikäteinen kontrolli eli muutoksenhaku perusoikeuksien suojaamiseksi tuomioistuimessa voi tarjota tehokasta oikeussuojaa myös yksityisoikeudellisissa suhteissa. Kirjamarkkinoiden kontekstissa tällaisen oikeussuojan saatavuus ei kuitenkaan todennäköisesti yksinään riitä heikommassa neuvotteluasemassa olevien suojelemiseen ja osallistamiseen. Toiseksi, kun tarkastellaan lainsäädännöllisiä keinoja, on ilmiselvää, että niiden valikoima on moninainen. Myös järeämmät keinot, kuten kirjojen hintasääntely, ovat osa eurooppalaista ja suomalaista oikeuskulttuuria.^viii  

Hintasääntelymekanismeja on käytössä useissa EU-jäsenvaltioissa ja niiden avulla voidaan suojata tehokkaasti kirjailijoiden intressejä sekä yleistä etua. On toki rationaalista harkita ensin kevyempiä toimenpiteitä, esimerkiksi jo olemassa olevaa avoimuusvelvoitetta^ix voidaan pyrkiä toteuttamaan tehokkaammin. Voi kuitenkin olla tarpeen kehittää sellainen hintasääntelymekanismi, joka johtaa tosiasiallisesti asianmukaisten ja oikeasuhtaisten korvausten määrittämiseen.^x  

Kirjallisuudesta on tullut enenevässä määrin palvelupohjainen tuote, jota ahmitaan ”digitaalisissa buffet-pöydissä” sen sijaan, että teoksista nautittaisiin antaumuksella niitä kädessä pidellen.

Kirjailijan tulojen tulisi olla jossain määrin ennakoitavia, joten se montako minuuttia kirjaa on kuunneltu, sopii melko huonosti kategoriseksi perusteeksi henkisen omaisuuden arvon määrittelyyn. Yhdeksi perusoikeuksien suojelua vahvistavaksi ja oikeusvarmuuden lisääntymistä tukevaksi keinoksi voidaankin tunnistaa sellainen etukäteen toteutettu laillisten mekanismien määrittely, joilla voidaan täsmentää esimerkiksi sitä, mikä on asianmukainen ja kohtuullinen korvaus osana sopimusoikeudellista kontekstia. Lisäksi kirjamarkkinoiden toimintaa voidaan tasapainottaa vapaaehtoisin keinoin, kuten kehittämällä taloudellisten toimijoiden itsesääntelymekanismeja. Tekijänoikeuksien suojan korkeaa tasoa voidaan edistää ohjeistuksen ja sen noudattamisen valvonnan keinoin siten, että heikomman neuvotteluosapuolen oikeuksien tehokas toteutuminen tuodaan selkeämmin osaksi sopimusten laadintaa ja sopimusneuvotteluja koskevia käytäntöjä. On oleellista huomata, että EU-jäsenvaltioiden sopimusoikeudellisten järjestelmien eroista huolimatta asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaatteen noudattamisen tulisi aina toteutua unionin oikeuden mukaisesti. 

Lopuksi on syytä todeta, että kirjamarkkinoilla vallitsevaa valtaepätasapainoa voidaan jo nykyisellään arvioida tosiasiallisesti annetun tiedon kautta, jolloin kaksisuuntaisesti toimiva lojaliteettiperiaate korostaa luottamuksensuojan merkitystä. Entistä avoimempi kommunikointi kirjailijoiden ja kustantajien välillä onkin yksi tehokas keino kirjamarkkinoiden toimintaedellytysten parantamiseksi. Tekijänoikeuksien suojaa koskevien avoimuusvelvoitteiden yhteydessä lojaliteettiperiaate edellyttää, että kirjailijoille kerrotaan heille merkityksellisistä seikoista. Nykyisellään vaikuttaa kuitenkin kyseenalaiselta toimivatko kirjamarkkinat avoimuusperiaatteen mukaisesti siten, että kirjailijoille olennaiset tiedot, jotka koskevat tekijänoikeuskorvauksia toimitetaan tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa.  

Kansallisesti oleellista olisikin, että tunnistaisimme ajoissa heikomman osapuolen suojelun tarpeen myös kirjamarkkinoilla.

Jos avoimuusvelvoitetta ei noudateta asianmukaisesti, heikompi neuvotteluosapuoli ei aina tiedä tai huomaa oikeuksiensa laajuutta. Tällöin oikeuksien tehokkuuden näkökulmasta ongelmana on se, että avoimuusvelvoitteet eivät aina ole tosiasiallisesti oikeasuhteisia ja vaikuttavia.  Avoimuusvelvoitteessa on pohjimmiltaan kyse ainoastaan ehtojen seurauksesta tai vaikutuksesta, ja se otetaan huomioon myös sopimusehdon jälkiperäisessä kohtuullistamisarvioinnissa, joka on oleellinen osa tekijänoikeuksien suojelua.^xi  

Sopimusehtojen jälkikäteinen kohtuullistaminen voi muodostua prosessiekonomisesti raskaaksi vaihtoehdoksi. Kansallisessa keskustelussa olisikin syytä pohtia etenkin sitä, kuinka kirjailijoiden asemaa voidaan parantaa sopimuksen tekemistä edeltävän neuvotteluvaiheen aikana siten, että valtaepätasapainotilojen aiheuttamaa tekijänoikeuksien suojan tason laskua voidaan torjua ennakoivasti ja tehokkaasti. 

Kirjailijoiden oikeuksien tehokas suojelu on kirjamarkkinoiden elinehto 

 Kuten edellä kerrottu tuo esille, meillä on jo käytössä mekanismeja, joilla kirjailijoiden tehokkaan oikeussuojan takaaminen on pyritty varmistamaan EU-tasolla. Lisäksi tiedämme, että voimme hyödyntää keinoja, jotka ovat kansalliset olosuhteet huomioiden välttämättömiä kulttuurin suojelemiseksi.  

On totta, että heikomman neuvotteluosapuolen suojaamisen tavoite ei edellytä automaattisesti uusien oikeudellisten suojamekanismien käyttöönottoa kansallisesti. Tosiasia kuitenkin on, että nykyiset keinot eivät vaikuta mahdollistavan tekijänoikeuksien korkeatasoista suojaamista. Tällaisessa tilanteessa lainsäädännölliset toimenpiteet sellaisten mekanismien käyttöönottamiseksi, joilla kirjailijoiden oikeuksien tehokas suojelu varmistetaan, voivat muodostua välttämättömiksi. 

Myös järeämmät keinot, kuten kirjojen hintasääntely, ovat osa eurooppalaista ja suomalaista oikeuskulttuuria.

Kaiken edellä sanotun perusteella on mielestäni täysin kiistatonta, että on yleisen edun mukaista suojata oikeasuhtaisin keinon kirjailijoiden henkisen omaisuuden arvoa, jotta voimme varmistaa, ettei kulttuurisen pääomamme arvo ajaudu laskusuhdanteeseen. Henkisen omaisuuden arvon suojaaminen ei takaa tekijänoikeuksien oikeuksien haltijoille mahdollisuutta vaatia korkeinta mahdollista korvausta, mutta korvauksen tulee olla asianmukainen ja oikeasuhtainen^xii, kun huomioidaan kirjamarkkinoiden kokonaistilanne, digitaalisen markkinan erityispiirteet ja etenkin se, että kirja on erityislaatuinen hyödyke, jonka tuottamisen kiinteä kustannus mitataan sen tekemiseen käytetyssä ajassa.  

Kirjailijoiden toimintaedellytysten turvaaminen on kaikkien etu, ja jopa hintasääntely voi olla viimesijaisena keinona välttämätön ja oikeasuhtainen. Toivon, että löydämme kansallisesti ne oikeasuhtaiset keinot, joilla kirjamarkkinoiden elinvoimaisuus voidaan varmistaa myös tulevaisuudessa, sillä kirjailijoiden oikeuksien turvaaminen on kirjamarkkinoiden elinehto. 

Kukka Kuusela

OTT,
vieraileva tutkija, Helsingin yliopisto

LinkedIn