Aja

Artikkelit

Artikkelit

Haemme toiminnanjohtajaa

Haemme toiminnanjohtajaa hoitamaan liiton päivittäistä hallintoa ja toimistoa yhdessä neljän asiantuntijan kanssa. Ainutlaatuinen mahdollisuus toimia 125-vuotiaan järjestön päivittäisen työn johtajana ja suomalaisten kirjailijoiden esitaistelijana.

KIDE jakoi kevään 2022 apurahat

Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn valtuuskunta on käsitellyt vuoden 2022 ensimmäisen hakukierroksen apurahahakemukset. Kohdeapurahoina jaettiin yhteensä 50 127 euroa. Apuraha myönnettiin 62 hakijalle.

Järjestöt vetoavat lukemisen verotuksen alentamiseksi

Kuva: Tomi Kontio

Kirja- ja kustannusalan järjestöt vetoavat hallitukseen suomalaisten lukemisen verotuksen keventämiseksi. Kustantajien ja tekijöiden liitot esittävät sanomalehtien, aikakauslehtien ja kirjojen arvonlisäveron alentamista nollaan heti kun se tulee EU:n päätöksen mukaisesti mahdolliseksi.

KIDEn kohdeapurahat haettavissa 1.–31.3.2022

Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn kohdeapurahat ovat haettavissa 1.–31.3.2022. KIDEn apurahat on tarkoitettu kirjailijan ammatissa toimiville henkilöille kaunokirjallisen työn edellyttämiin työvälineisiin ja matkoihin. Hakijan tulee tutustua huolellisesti hakuohjeisiin ennen apurahan hakemista.

Lausunto: suuntaviivaluonnos itsensä työllistäjien kollektiivisista sopimuksista, julkinen kuuleminen (viitenumero HT. 5694)

Kirjailijaliitto pitää erittäin tärkeänä vahvistaa, että kirjailijat ja muut itsensä työllistäjiin kuuluvat tekijät voivat neuvotella sopimusten vähimmäisehdoista kollektiivisesti. Suomessa kirjakustantajat ovat vetäytyneet kollektiivisista sopimuksista kilpailulainsäädäntöön vedoten. Keskeinen keino parantaa kirjailijoiden ja muiden tekijöiden asemaa on selventää, ettei kilpailuoikeus estä kollektiivista sopimista.

Uusia askelia tekijänoikeuslain uudistuksessa

Kirjailijaliitossa on seurattu tarkasti valmistelussa olevaa tekijänoikeuslain uudistusta. Syyskuun lopulla julkistettu hallituksen esitysluonnos oli järkytys tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille. Helmikuussa järjestetyn kuulemistilaisuuden perusteella järjestöjen palaute on kuultu, ja esitystä muutetaan selvästi tekijä- ja tekijänoikeusmyönteiseen suuntaan. E-aineiston lainauskorvaus ei kuulemistilaisuuden perusteella sisälly ensimmäiseen pakettiin.

Taiteilijajärjestöt muistuttavat: Sosiaaliturvauudistuksen huomioitava taiteilijat ja muut itsensätyöllistäjät

Suomen Taiteilijaseura, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Säveltäjät ja Finlands svenska författareförening muistuttavat, että sosiaaliturvan uudistamisessa tulee huomioida taiteilijat ja muut itsensätyöllistäjät. Taiteilijajärjestöt ovat huolissaan komitean ensimmäisistä linjauksista, jotka eivät huomioi pitkään jatkuneita ongelmia taiteellisen työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisessa.

1 2 3 27