Suomen Kirjailijaliiton 10 000 euron arvoiset palkinnot Jani Saxellille ja Katri Tapolalle

126-vuotias Suomen Kirjailijaliitto jakoi kevätkokouksensa yhteydessä lauantaina 13.5.2023 vuotuiset tunnustuspalkintonsa (à 10 000 euroa). Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto myönnettiin kirjailija Jani Saxellille ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto kirjailija Katri Tapolalle.

Palkinnot jaettiin tunnustuksena kirjailijoiden tähänastisesta tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Kirjailijaliiton tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1949 ja Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993 lähtien.

Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2023

”Turo Tötterman sai töitä”, kirjoitti Juhana Rossi pienessä jutussaan tultuaan valituksi Parnasson päätoimittajaksi. Lause liittyy Jani Saxellin (s. 1972) ensimmäiseen romaaniin Minä, Lotta ja Päivikki, jossa kuvattiin 2000-luvun alun vasemmistolaista nuorisopolitiikkaa. Rossi esiintyi kirjassa nimellä Turo Tötterman.

Jani Saxell on toisen kirjansa jälkeen tehnyt valtavan työn yhdistääkseen romaaneissaan poliittista ja dystooppista kirjallista maailmanmaisemaa. Hän käsittelee romaaneissaan ja novelleissaan teemoja, jotka ovat ihmisyyden ytimessä yhteiskunnallisella, historiallisella sekä yksilön tasolla. Balkan, keskinen Eurooppa ja kotikaupunki Helsinki näyttäytyvät Saxellin kirjallisen taiteen vahvana näyttämönä.

Jani Saxell pitää laajat kokonaisuudet taidokkaasti koossa heijastaessaan menneisyyden vaikutuksia nykyhetkeen ja mahdollisiin tulevaisuuksiin, maagiset elementit ja tieteisfiktiot solahtavat uskottavasti todellisen maailman kuvauksiin. Kertomusten hahmot ovat usein ihmisiä, jotka tosimaailmassa jäävät katseen ulkopuolelle, mutta Saxell antaa heille tarkoituksen ja toimijuuden. Vaikka Saxell tarjoilee varsin synkkiäkin kuvia ihmisluonnosta, tarinat tihkuvat myös toivoa paremmasta huomisesta ja paremmasta ihmisyydestä.

”Kirjallisuuden tulee kulkea missä kulkee, olla yhtä aikaa osallinen ja vähän sivussa. Sen ominaislaatuun tulee vastakin kuulua – Torsti Lehtistä lainatakseni – kirottujen kysymysten esittäminen. On parempi käväistä välillä hyvän ja pahan tuolla puolen, muistuttaa ihmiselon loputtomasta ristiriitaisuudesta. Tämä ei tietenkään ole pois sosiaalisesta omastatunnosta, ihmisyyden ja planeetan puolustamisesta. Pikemminkin päin vastoin!”, kuvaa Saxell työtään.

Kirjailijan työn ohella Saxell ahkeroi toimittajana, kirjallisuuskriitikkona ja sanataideopettajana. Kriitikkona hän perehtyy käsittelemiinsä teoksiin huolella ja kertoo havaintonsa tarkasti ja perustellen. Saxell pitää myös avoimia yleisöluentoja kirjallisuudesta, ja on arvostettu kollegoiden haastattelija. Opettajana hän on innostava, joka näkyy myös hänen kirjoitusoppaassaan Tanssii kirjainten kanssa.

”Tunnustus tuntuu erityisen hienolta siksi, että se tulee toisilta kollegoilta”, Saxell toteaa ilahtuneena.

Jani Saxellin syvä rakkaus kirjallisuuteen on ilmiselvää jokaiselle hänet kohtaavalle, ja hän on alansa vankka asiantuntija. Siitä huolimatta hän ei pyri esiintymään kirjallisuuden mestarina, vaan kirjallisuuden palvelijana. Syvästi humanistisen maailmankatsomuksen kautta elämän epäkohtia esiin tuova kirjailija on palkintonsa arvoinen.

Tirlittan-palkinto 2023

Greta ja Edith olivat Garbo ja Piaf, kirjailija Katri Tapolan (s. 1961) esikoisteoksen Kalpeat tytöt kaksi sankaria. Heidän tarinansa toi kirjoittajalleen Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 1998. Myöhemmin Tapolan laajaan, noin 40:n teoksen tuotantoon on kuulunut niin aikuisten proosaa, lastenromaaneja kuin kuvakirjojakin. Teos Kivikauppaa ja ketunleipiä (Tammi, 2002) sai Arvid Lydecken -palkinnon.

Tapola onkin rakastettu kuvakirjojen sekä satujen kirjoittaja, jonka tarinoita on päässyt kuvittamaan monen monta kuvittajalegendaa. Hänen panoksensa suomalaiseen lastenkirjakulttuuriin tunnustetaan huomattavaksi, niin kirjoittamisen kuin aktiivisten kouluvierailuprojektiensakin kautta. Erityisesti hän on kurottanut tuotannollaan turvapaikanhakijalapsia kohtaan.

Kuvakirja Päivänvarjotyttö julkaistiin sekä suomeksi että dariksi ja teos Siinä sinä olet suomeksi ja arabiaksi. Lampedusan saarella syntynyt Tervetuloa! on peräti viisikielinen. Tapolan monikieliset kuvakirjat ovat äärimmäisen tärkeitä monikulttuuriseksi muovautuneessa Suomessa.

”Moniääninen lastenkirjallisuus on yhteiskunnallisesti äärimmäisen tärkeässä asemassa: se luo tasa-arvoa, tuo iloa ja yhteenkuuluvuutta, korostaa inhimillisiä arvoja, lujittaa yhteisöä. Lapset rakastavat kirjoja – aikuisten tehtävä on nostaa lastenkirja sille kuuluvaan arvoon”, toteaa Tapola.

Tapolan kansainvälinen työ ulottuu myös toimimiseen IBBY:ssä (The International Board on Books for Young People). Järjestön tavoitteena on tukea lastenkirjallisuutta sekä saattaa lapsia yhteen lastenkirjojen kanssa.

Tapola tunnetaan monipuolisena sanataidetta ohjaavana ja kirjoittavana taiteilijana sekä aktivistina. Hän on tehnyt väsymättä ihmisoikeuksia puolustavaa ruohonjuuritason työtä turvapaikanhakijoiden parissa. Me tunnemme Tapolan suurisydämisenä humanistina, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta niin fiktiossa kuin kokemassamme arjessakin.

”Tunsin suurta hämmästystä, kiitollisuutta, nöyryyttä, liikutusta, iloa – kaikkea mitä ihmiseen mahtuu sinä hetkenä, kun hän saa tuntea tulleensa nähdyksi”, kuvailee Tapola tuntojaan palkinnon saatuaan, ja jatkaa:

”On jatkettava työtä sen äärellä mikä on olennaista. Se mikä säilyy, on usko kaunokirjallisen kielen kykyyn koskettaa ja siihen, että kirjoittaja kirjoittaa, siinä kaikki. Minulle tärkeää on toimia myös maailmassa: lasten ilo, avoimuus ja rakkaus elämään kannattelee tässä työssä.”

Jani Saxell

  • syntynyt 1972 Helsingissä, asuu Helsingissä
  • Esikoisteos novellikokoelma Ensilumi (WSOY 2002)
  • Kirjoittanut novelleja, romaaneja ja tietokirjoja, kaikkiaan yli kymmenen teosta
  • Palkittu aiemmin J. H. Erkon palkinnolla (2000) ja Tähtivaeltaja-palkinnolla (2018)

Katri Tapola

  • syntynyt 1961 Ilmajoella, asuu Helsingissä
  • Esikoisteos Kalpeat tytöt (Tammi 1998)
  • Kirjoittanut lasten- nuorten ja aikuisten romaaneja, kuvakirjoja sekä lyhytproosaa, liki 40 teosta
  • Palkittu aiemmin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla (1998) ja Arvid Lydecken -palkinnolla (2002). Kaksikielinen Siinä sinä olet -kuvakirja valittiin Suomesta IBBY Honour Listille 2022 ”For the quality of its writing”

Kuvat: Jani Saxell, Mitri Saxell ja Katri Tapola OmidStudio/Es-haq Jalili