Taiteilijajärjestöt muistuttavat: Sosiaaliturvauudistuksen huomioitava taiteilijat ja muut itsensätyöllistäjät

Suomen Taiteilijaseura, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Säveltäjät ja Finlands svenska författareförening muistuttavat, että sosiaaliturvan uudistamisessa tulee huomioida taiteilijat ja muut itsensätyöllistäjät. Taiteilijajärjestöt ovat huolissaan komitean ensimmäisistä linjauksista, jotka eivät huomioi pitkään jatkuneita ongelmia taiteellisen työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisessa.

Suomessa valmistellaan parhaillaan sosiaaliturvauudistusta. Valtioneuvoston asettaman parlamentaarisen sosiaaliturvakomitean ensimmäisissä kannanotoissa on linjattu lähtökohtia siihen, miten nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää ensi vaiheessa uudistetaan. Pitkän aikavälin uudistamisen periaatteista linjataan myöhemmin.

Taiteilijajärjestöt Suomen Taiteilijaseura, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Säveltäjät ja Finlands svenska författareförening ovat huolissaan uudistamistyön lähtökohdista. Ensi vaiheessa esitellyt, lyhyen aikavälin linjaukset eivät ota huomioon taiteellisen työn erityispiirteitä. Ne soveltuvat huonosti laajalle itsensätyöllistäjien joukolle.

”Sosiaaliturvakomitea on vasta pitkän työnsä alussa. Toivomme, että jatkotyöskentelyssä otetaan paremmin huomioon nykyjärjestelmän väliinputoajat sekä taiteellisen työn erityispiirteet. Kuitenkin toivomme jo lyhyelläkin aikavälillä ratkaisuja taiteilijoiden ja muiden itsensätyöllistäjien kohtaamiin ongelmiin”, sanoo Suomen Taiteilijaseuran va. toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.

”Toivomme, että jatkotyöskentelyssä otetaan paremmin huomioon nykyjärjestelmän väliinputoajat sekä taiteellisen työn erityispiirteet.”

Sosiaaliturvakomitean ensimmäisissä kannanotoissa tekemät linjaukset lyhyen aikavälin uudistuksiin vastaavat lähtökohtaisesti sosiaaliturvan nykytilaa. Esimerkiksi toimeentuloturvan saamisen ehdoissa olisi edelleen tavoitteena kokoaikainen työllistyminen tai työskentely. Kokoaikaisen työn määrittäminen on vaikeaa luovalla alalla, ja työtä tehdään tavalla, johon perinteinen työajan seuranta ei sovellu. Hajanaisista etuuksista ja useista eläkevakuutuksista koostuva sosiaaliturvajärjestelmä ei vastaa itsensätyöllistäjien tarpeisiin.

Esimerkiksi kuvataiteilijat, kirjailijat ja säveltäjät työstävät teoksiaan usein vuosien ajan, vaihtelevien ja sirpaleisten tulonlähteiden varassa. Teoksista saatavien tulojen määrä vaihtelee suuresti, ja tulot jakautuvat usein pitkälle ajalle. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei rekisteröi taiteilijan työskentelyä ja tuloja johdonmukaisesti.

”Vapaille taiteilijoille nykyisen järjestelmän haasteet ovat olleet erityisen näkyviä. Samantyyppiset ongelmat koskevat kuitenkin kaikkia itsensätyöllistäjiä. Itsensätyöllistäjien lukumäärä on kasvanut viime vuosina, ja tällä hetkellä heitä on Suomessa noin 200 000 henkilön joukko”, sanoo Suomen Kirjailijaliiton lakimies Ville Toro.

Työ muuttuu, sosiaaliturvankin on muututtava

Luovien alojen itsensätyöllistäjien näkökulmasta on keskeistä, että palkkatyön, yrittäjyyden ja muiden tulomuotojen yhteensovittamista sosiaaliturvassa helpotetaan, eritoten työttömyysetuuksien osalta.

Myös Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan sosiaaliturvauudistuksen tulisi huomioida nykyjärjestelmän väliinputoajat.

”Sosiaaliturvauudistuksen tulisi konkreettisesti parantaa itsensätyöllistäjien, apurahansaajien, freelancereiden ja vapaiden taiteilijoiden asemaa”, sanoo Suomen Säveltäjien toiminnanjohtaja Vappu Verronen.

”Työelämä, työmarkkinat ja työsuhteet ovat muuttuneet. Vetoamme sosiaaliturvakomiteaan, että nykyisen sosiaaliturvan väliinputoajat huomioidaan komitean jatkotyöskentelyssä paremmin”, sanoo Finlands svenska författareföreningin toiminnanjohtaja Johanna Sandberg.

Aiemmin tekemämme toimenpide-ehdotukset:

1. Taiteilijoiden ansioperusteista sosiaaliturvaa (eläke, sairauspäiväraha ja vanhempainpäivärahat) on vakuutettava yhdessä järjestelmässä

Eläkevakuuttaminen on tehtävä yksinkertaisemmaksi ja vaikuttavammaksi vakuuttamalla taiteilijoiden kaikki ei-työsuhteinen tulo Melassa maatalousyrittäjien eläkevakuutuksella.

2. Taiteilijan työttömyysturvaa on kehitettävä

Selkiytetään lainsäädäntöä ja käytäntöjä siten, että työvoimapoliittisten edellytysten arviointi tapahtuu yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti. Osa-aikainen työllistyminen tulee aina olla kannattavaa ilman pelkoa siitä, että menettää etuuden kokonaan.

Muutetaan työttömyysturvalakia niin, että päivärahan työssäoloehtoa ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa voi kerryttää yhdessä vakuutusjärjestelmässä – olipa kyse apurahatyöskentelystä, itsensä työllistämisestä tai palkkatyöstä.

3. Valtion taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä

Valtion myöntämä ylimääräinen taiteilijaeläke on välttämätön perusturvan muoto ikääntyneille taiteilijoille. Myönnettävien taiteilijaeläkkeiden määrässä ei ole kuitenkaan huomioitu taiteilijakunnan kasvua eikä suurten ikäluokkien tuloa eläkeikään. Taiteilijaeläkkeiden määrä tulee nostaa vähintään sataan myönnettävään eläkkeeseen vuodessa.

Va. toiminnanjohtaja Annu Kemppainen
Suomen Taiteilijaseura
annu.kemppainen@artists.fi

Lakimies Ville Toro
Suomen Kirjailijaliitto
ville.toro@kirjailijaliitto.fi

Toiminnanjohtaja Vappu Verronen
Suomen Säveltäjät
vappu.verronen@compsers.fi

Toiminnanjohtaja Johanna Sandberg
Finlands svenska författareförening
johanna.sandberg@forfattarna.fi