Kirjailijaliitto jakoi apurahoina 50 000 euroa

Kirjailijaliiton kirjallinen lautakunta on päättänyt lokakuussa haettavana olleiden työskentelyapurahojen jaosta. Apurahoja myönnettiin kaunokirjalliseen työskentelyyn yhteensä 50 000 euroa. Lautakunta käsitteli 195 hakemusta, apurahan sai 19 kirjailijaa. Hakijat ovat saaneet tiedon päätöksestä henkilökohtaisesti.

Apurahaa ei myönnetty, mikäli hakija oli saanut liiton apurahaa edellisenä tai kuluvana vuonna. Lautakunta otti huomioon työsuunnitelman lisäksi hakijan muualta saaman apurahoituksen kuluvalle vuodelle, viimeisimmän kaunokirjallisen tuotannon, eläkkeet ja liitolta saadut stipendiluontoiset etuudet (esim. kirjailijakoti).

Tässä jaossa myönnetyt apurahat rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston tilittämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Kopiosto kerää kopiointikorvauksia kirjojen, lehtien ja internetissä julkaistujen teosten valokopioinnista, tulostamisesta sekä tallentamisesta ja jakaa ne edelleen jäsenjärjestöilleen.

Liiton työskentelyapurahat ovat haettavissa kaksi kertaa vuodessa, seuraava hakukierros on 1.–31.5.2021.