KIDE jakoi syksyn 2020 kohdeapurahat

Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn valtuuskunta on käsitellyt vuoden 2020 toisen hakukierroksen kohdeapurahahakemukset. Kohdeapurahoina jaettiin yhteensä 28 015 euroa. Apurahaa haki 92 henkilöä, ja apuraha myönnettiin 34 hakijalle.

Käytettävissä olevat varat jaettiin seuraavin rajauksin:

  • apurahan enimmäismäärä työvälineeseen oli 1 000 euroa
  • apurahan enimmäismäärä kirjallisen työn edellyttämiin matkoihin oli 2 000 euroa
  • huomiota kiinnitettiin erityisesti apurahan merkitykseen hakijan kaunokirjallisen työskentelyn edistämisen kannalta sekä hakijan kaunokirjallisen toiminnan ammattimaisuuteen
  • apurahaa ei myönnetty, jos hakija oli saanut apurahaa edellisenä tai kuluvana vuonna

Hakijat ovat saaneet tiedon päätöksestä henkilökohtaisesti. Apurahansaajien on ilmoitettava maksatusta varten tarvittavat tietonsa apurahajärjestelmään viimeistään 15.12.2020 tai apurahapäätös katsotaan rauenneeksi. Apurahan käytöstä on tehtävä selvitys vuoden kuluessa apurahajärjestelmän kautta.

KIDE on Suomen Kirjailijaliiton ja Finlands svenska författareföreningin yhdessä vuonna 1986 perustama organisaatio. KIDE myöntää apurahoja kirjailijan työvälineisiin ja työn edellyttämiin matkoihin. Toiminta rahoitetaan tekijänoikeuslakiin perustuvista hyvitysvaroista, jotka ovat hyvitystä teosten kopioimisesta yksityiseen käyttöön.

Seuraava KIDE kohdeapurahojen haku on maaliskuussa 2021.

Lisätietoa toiminnasta KIDEn verkkosivuilla.