
Suomen Kirjailijaliitto ry on vuonna 1897 perustettu kaunokirjailijoiden järjestö, jolla on yli 800 jäsentä. Kaikki jäsenet ovat kirjailijoita ja kaunokirjallisuuden ammattilaisia. Liiton tehtävänä on vahvistaa kirjailijoiden ammatillista asemaa ja edistää suomalaista kirjallisuutta.
Suomen Kirjailijaliiton keskeisiä tavoitteita ovat kulttuuri- ja taidepolitiikan edistäminen, tekijänoikeuksien puolustaminen ja kirjailijoiden sosiaali- ja eläketurvan vahvistaminen. Liitto tuottaa myös kirjailijan työhön liittyvää tietoa median, päättäjien, virkamiesten, tutkijoiden, muiden kirja-alan toimijoiden ja lukijoiden käyttöön. Toiminta on sekä valtakunnallista että kansainvälistä.
Tehtävää pitkään hoitaneen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin haasteisiin haemme
TOIMINNANJOHTAJAA
hoitamaan liiton päivittäistä hallintoa ja toimistoa yhdessä neljän asiantuntijan kanssa.
Toiminnanjohtajanamme vastaat liiton hallinnosta johtokunnan ohjeistuksen ja valtuutuksen turvin. Valvot ja puolustat kirjailijoiden etuja ja sosiaaliturvaa sekä johdat toimiston asiantuntijoita modernilla johtamisotteella. Vastaat liiton talousarvion laadinnasta ja toteutumien seurannasta yhdessä johtokunnan kanssa ja toimit liiton lautakuntien sihteerinä. Kirjoitat sujuvasti lausuntoja sekä mahdollistat ja varmistat liiton johtokunnan asettamien tavoitteiden saavuttamisen. Lisäksi avaat ovia ja rakennat verkostoja ja yhteistyötä muiden kirjallisen alan liittojen, kulttuurialan järjestöjen ja toimijoiden, Sanaston ja tekijänoikeuksiin liittyvien toimijoiden sekä poliittisten päätöksentekijöiden kanssa.
Etsimme toiminnanjohtajaksi dynaamista henkilöä, jolla on aito kiinnostus kirjailijoiden edunvalvontaan. Tehtävässä menestyminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa (esim. OTM, HTM), aikaisempaa kokemusta hallinto- ja asiantuntijoiden johtamisroolissa ja näkemystä edunvalvonnasta ja sosiaaliturvasta. Lausuntojen kirjoittaminen, talousasioiden hallinta ja niistä raportointi ulkoistetun kirjanpitotoimiston tuella on sinulle tuttua.
Toiminnanjohtaja toimii tarvittaessa liiton edustajana median suuntaan, joten erinomaiset viestintä-, yhteistyö- ja mediataidot ovat menestymisen kannalta välttämättömiä. Ymmärrys taiteilijoiden tulonmuodostuksesta, tekijänoikeuksista ja sosiaaliturvan muodostumisesta katsotaan eduksi. Tehtävään valittavan henkilön ei tarvitse olla kirjallisuuden asiantuntija, mutta käsitys kirjallisen kentän toimintaympäristöstä ja kirjailijan työn luonteesta on hyödyksi tehtävässä menestymisen kannalta. Tehtävän viestintäpainotteisuuden ja kansainvälisyyden vuoksi sinulla tulee olla sujuva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito, ja tulet toimeen suullisesti myös ruotsin ja englannin kielillä.
Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden toimia 125-vuotiaan järjestön päivittäisen työn johtajana ja suomalaisten kirjailijoiden esitaistelijana. Tukenasi on asiantunteva ja työhönsä sitoutunut toimiston henkilökunta. Meille tärkeitä arvoja ovat kaunokirjallisuuden vaaliminen ja sen aseman vahvistaminen yhteiskunnassa, suomenkielisen kirjallisuuden edistäminen, kirjailijoiden oman yhteisön tukeminen ja ammatillisen aseman vahvistaminen.
Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen, p. 040 845 1842, tavoitettavissa ti 26.4.2022 klo 15–16 ja to 28.4.2022 klo 10–11 ja Arespartnersin konsultti Johanna Lipponen, p. 044 738 8988, tavoitettavissa to 21.4.2022 klo 15–16 ja ke 27.4.2022 klo 16–17. Jätä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi osoitteessa www.arespartners.fi avoimien työpaikkojen linkin kautta viimeistään ke 4.5.2022.