Alkuvuoden apurahoja

Alkuvuodesta on haettavissa useita kirjallisuuden apurahoja. Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakuaika päättyy 10.2., Otavan Kirjasäätiön, WSOY:n kirjallisuussäätiön sekä Hanasaaren suomalais-tanskalaisen ja suomalais-ruotsalaisen rahaston apurahan haku päättyy 28.2. Suomalais-islantilaisen rahaston apurahoja voi hakea 31.3. mennessä. Opetushallituksen (ent. CIMO) tukea kirjallisuuden käännöshankkeille haetaan helmikuun loppuun mennessä.

Taiken alueelliset apurahat ja avustukset vuoden 2017 hankkeisiin ovat haettavissa 15.2.–15.3.2017. Taike jakaa myös ohjelmallisia tukia, joiden hakuaika on samaan aikaan. Lastenkulttuurin apurahat on tarkoitettu taiteilijoille tai työryhmille. Liikkuvuusapurahoja voivat hakea Suomessa asuvat taiteilijat ja taiteen asiantuntijat. Yhteisöille on haettavissa lastenkulttuurin erityisavustukset, Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -erityisavustukset sekä Taideneuvoston kehittämisavustukset.

Maaliskuussa hakuun tulevat valtion taiteilija-apurahat, Kirjallisuuden edistämiskeskuksen kohdeapurahat, Taiteen edistämiskeskuksen residenssiapurahat sekä Pohjoismaisen kulttuuripisteen liikkuvuustuki.

Tarkista ajankohtaiset apurahat Kirjailijaliiton apurahakalenterista.