125 vuotta Kirjailijaliiton toimintaa – katsaus juhlavuoteen 2022

860 jäsentä, 10 tuntia lavaohjelmaa, 129 lakineuvontatapausta… Keräsimme yhteen keskeisiä lukuja vuoden 2022 toiminnasta.

Kirjailijaliitto täytti vuonna 2022 kunniakkaat 125-vuotta. Liitto juhli syntymäpäiviään toukokuussa jäsenien kesken ja marraskuussa yhdessä sidosryhmiensä kanssa.

”Uljas, kaunis ja ylevä liittomme on 125-vuotias ja se on kantanut nimeään ensimmäisestä jäsenestään sen tällä hetkellä tuoreimpaan jäseneen. Liitto on työväline, ei itseisarvo. Se voi lopettaa itsensä sitten kun kirjailijatyö on näkyvää, kun kirjailijan toimeentulo on hyvä ja kun kirjallisuus on arvossaan.”

Ville Hytönen, Kirjailijaliiton puheenjohtaja

– 860 jäsentä –

Vuoden 2022 lopussa Kirjailijaliittoon kuului 860 kirjailijaa. Uusia jäseniä hyväksyttiin vuoden aikana 40.

Jäsenille järjestettiin 3 koulutus- ja ajankohtaistilaisuutta. Virtuaaliset kirjailijakahvit katettiin vuoden aikana kerran. 5 työhuonettamme ja 4 kirjailijakotiamme olivat käytössä ympäri vuoden, ja lomakohteitamme ja residenssejämme käytti kaikkiaan 77 kirjailijaa. Lisäksi tarjosimme jäsenillemme työnohjausta sekä ammatillista kuntoutusta Kelan Kiila-kuntouksessa.


– 129 lakineuvontaa –

Lakineuvontaa annettiin liitossa läpi koko vuoden. Kaikkiaan juristin pöydällä oli vuoden aikana 129 neuvontatapausta.

Juristimme neuvoo jäseniämme kaikissa kirjailijan työhön liittyvissä sopimusasioissa, tekijänoikeudellisissa kysymyksissä sekä sosiaaliturva- ja verotusasioissa. Kustannussopimusasioissa neuvomme paitsi jäseniämme, myös uransa alussa olevia, vielä liittoon kuulumattomia kirjailijoita.


– 669 762 € apurahoja –

Jaoimme vuonna 2022 apurahoina yhteensä 669 762 euroa. Käsiteltyjä apurahahakemuksia oli yhteensä 533, apurahan sai kauttamme 209 kirjailijaa.

Myöntämämme apurahat rahoitetaan liiton ylläpitämistä rahastoista, tekijänoikeusjärjestö Kopioston tilittämillä tekijänoikeuskorvauksilla sekä tekijänoikeuslakiin perustuvista hyvitysvaroista, jotka ovat hyvitystä teosten kopioimisesta yksityiseen käyttöön.


– 10 h messuohjelmaa –

Olimme lokakuussa jälleen mukana Turun ja Helsingin Kirjamessuilla, missä messuosastomme tarjoilivat tietoa kirjailijan ammatista sekä tulonmuodostuksesta. Jäsenillemme osastomme tarjosivat mahdollisuuden tavata kollegoita kahvikupillisen äärellä.

Lavaohjelmamme lähtökohta oli esitellä monipuolisesti kirjailijan ammattia erilaisten eri vaiheessa uraa olevien tekijöiden voimin. Lavalla keskusteltiin mm. äänikirjojen vaikutuksesta kirjailijan tuloihin, kirjallisuuden sukupuolesta sekä kouluväkivallasta ja rakkaudesta kirjoittamisesta. Kaikkineen tuotimme messuille 10 tuntia lavaohjelmaa. Ohjelmassamme esiintyi 61 kirjailijaa.

Liiton kirjamessuohjelman suunnittelee vuosittain johtokunnan nimittämä kirjallisuustapahtumatyöryhmä. Maksamme messuesiintymisistä palkkiot sekä haastattelijoille että haastateltaville.


– 4 palkintoa –

Maarit Verronen ja Harri István Mäki (kuvat: Tammi)

Jaoimme vuoden aikana neljä palkintoa. Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto myönnettiin kirjailija Maarit Verroselle ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto kirjailija Harri István Mäelle. Palkinnot jaetaan tunnustuksena kirjailijan tähänastisesta tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 10 000 euroa.

Vuoden 2022 Suunta-palkinto jaettiin oululaiselle kirjallisuustoimija Paavo J. Heinoselle. Palkinto jaetaan vuosittain tapahtumalle tai henkilölle, joka on erityisellä tavalla edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista omalla paikkakunnallaan.

Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinto jaettiin lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla osana liiton lavaohjelmaa. Palkinto myönnettiin Lukukeskuksen ohjelmapäällikkö Ulla Arkomalle pitkäjänteisestä työstä kirjailijavierailupalvelun kehittäjänä, kirjailijoiden kumppanina ja luotettavana asiakaspalvelijana.


– Kunniajäsen –

Torsti Lehtinen, kuva Sami Feiring

Kirjailijaliitto kutsui vuoden 2022 syyskokouksessa kunniajäsenekseen kirjailija Torsti Lehtisen. Kunniajäseneksi voidaan kutsua liiton tarkoitusperiä ja suomalaista kirjallisuutta ansiokkaasti edistäneitä suomalaisia ja ulkomaalaisia henkilöitä. Torsti Lehtinen on kuulunut Suomen Kirjailijaliittoon lähes 40 vuotta, ja osallistunut johtokuntayöhön vuosina 1997–2005 toimien osan ajasta myös liiton varapuheenjohtajana. 


– 6 lausuntoa, 7 vetoomusta –

Annoimme vuoden aikana 6 lausuntoa ja olimme mukana 7 vetoomuksessa, jotka koskivat mm. tekijänoikeuslain uudistamista, Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raporttia, itsensä työllistäjien kollektiivisia sopimuksia ja sosiaaliturvaa, Kirjallisuuspoliittista ohjelmaa hallituskaudelle 2023-2027 sekä verotusta:

LAUSUNNOT

VETOOMUKSET


– Tekijänpalkkioselvitys 2022 –

Kirjailijaliiton tekijänpalkkioselvityksessä 2022 kartoitettiin liiton jäsenille maksettuja palkkioita vuoden 2021 kirjamyynneistä. Kyselyssä tiedusteltiin myös kustannussopimuksien palkkioprosentteja sekä sitä, miten myynnit oli kirjailijan saamissa tilityslaskelmissa eritelty. Äänikirjojen suosion myötä kirjat tavoittavat suurempia yleisöjä, mutta liiton selvitys tuo esiin, kuinka toiminnan murros heikentää kirjailijan kokonaisansioita. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 96 kirjailijaa ja sen tuloksiin voi tutustua tarkemmin liiton sivuilla.


– 4 lehteä, 55 kirjoittajaa –

Kirjailija-lehti nro 4/2022

Julkaisimme vuonna 2022 neljä Kirjailija-lehteä. Vuoden teemoja olivat näkyvyys, juhla, häpeä ja kustantajasuhteita. Lehteen kirjoitti vuoden aikana 55 kirjailijaa.

Tämän lisäksi verkkosivujemme jatkui Ammattina kirjailija -artikkelisarja, jossa kirjailijat kertovat työskentelytavoistaan, polustaan kirjailijaksi sekä suomen kielen ja kirjoittamisen merkityksestä.


– Uusi puheenjohtaja ja 3 uutta työntekijää –

Ville Hytönen, kuva Jyri Pitkänen
Johtokunta 2022

Liitto valitsi vuosikokouksessaan 12.11.2022 uudeksi puheenjohtajakseen Ville Hytösen Sirpa Kähkösen erottua tehtävästä kesän lopulla. Johtokunnan jäsenet vuonna 2022 olivat Paula Havaste, Laura Honkasalo, Virpi Hämeen-Anttila (varapuheenjohtaja), Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen (varapuheenjohtaja), Antti Leikas ja Tuija Välipakka sekä varajäseninä Sami Hilvo, Anneli Kanto, Maaria Päivinen ja Sinikka Vuola.

Hanna-Reetta Schreck, Eeva Tuomi, Ilmi Villacís, Eeva Asikainen ja Laura Salo. Kuva Heli Sorjonen.

Lisäksi liiton toimistolla tapahtui vuonna 2022 useampi henkilövaihdos: Liiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Suvi Oinonen siirtyi uusiin tehtäviin keväällä, ja syyskuuhun asti toiminnanjohtajan tehtävää hoiti Matti Numminen. Syyskuussa vakituisena toiminnanjohtajana aloitti Ilmi Villacís. Hanna-Reetta Schreck aloitti viestintäpäällikön tehtävässä lokakuun alussa hänen edeltäjänsä Anna Chydeniuksen siirryttyä uusiin tehtäviin kesäkuussa. Eeva Asikainen taas aloitti liiton juristina elokuussa Ville Toron opintovapaan sijaisena. Eeva Tuomi ja Laura Salo jatkoivat suunnittelijan ja viestintä- ja tapahtumakoordinaattorin tehtävissä.

Onnellista alkanutta vuotta 2023 kaikille, ollaan yhteydessä!