Lausuntopyyntö dnro 30/010/2009/10.11.2009
Suomen Kirjailijaliitto on suomenkielisten kaunokirjailijoiden valtakunnallinen järjestö. Liitto on perustettu vuonna 1897 ja sillä on liki 600 jäsentä, jotka toimivat kirjailijan ammatissa. Vaikka kirjailijat pääasiassa ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka luovat kirjankustantajille sisältöjä, joutuvat he lähinnä taloudellisista syistä toimimaan monilla aloilla yhteiskunnassa: läänintaiteilijana, opettajana, toimittajana, kolumnistina, ohjelmatyöntekijänä jne. Turun Kauppakorkeakoulun vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan puolet liiton jäsenistöstä hankkii lisätuloja tilapäistöillä varsinaisen kirjailijatyön ohessa. Kirjailijaliiton huoli työsuhdeolettaman ottamisesta lakiin ei siis ole lainkaan turha.
Kirjailijaliitto pitää työryhmän valmistelua tekijänoikeuslain muuttamiseksi äärettömän tarkoitushakuisena, perusteiltaan yksipuolisena ja sisällöltään sekavana, mikä johtaisi käytännössä epäselvyyksiin ja tulkintaongelmiin. Voidaan myös kysyä miksi tätä tekijänoikeuslain 3 lukuun ehdotettavaa tekijänoikeuden rajoitusta käsitellään erikseen kun samanaikaisesti on opetusministeriössä lain kokonaisuudistusta ja erityisesti sen 3 luvun säännöksien muutostarpeita pohtiva tekijänoikeustoimikunta, jossa myös tekijöillä on mahdollisuus tuoda esiin mielipiteitään.
Jo työryhmän kokoonpano antaa lukijalle selkeän käsityksen mihin tähdätään. Työryhmä on perusteluissaan laajasti käsitellyt työnantajien asemaa mutta unohtanut lähes tyystin tekijän aseman. Työryhmä on ikään kuin tehnyt tilaustyötä. Tekijä ja jopa tekijänoikeuslainsäädäntö on jäänyt työryhmälle vieraaksi kun yleisperusteluissa todetaan, että ”perinteisesti on ajateltu, että teos on tekijän hengen tuote ja ilmentää hänen persoonaansa”. Tekijän elämässä lähtökohtana on uuden luominen ja sen jälkeen tulee teoksen taloudellinen hyödyntäminen. Kysymyksessä ei ole vain perinteinen ajattelu vaan tekijänoikeuslainsäädäntö, joka takaa tekijälle yksinoikeuden päättää teoksesta. Laissa olevat yksinoikeuden rajoitukset ovat selkeitä poikkeuksia koskien yksityishenkilöiden etua ja sivistyksellisiä ja sosiaalisia syitä. Työnantajia tukeva poikkeus olisi tyystin lain tarkoituksen ja hengen vastainen. Perinteinen pohjoismainen oikeuskäsitys perustuu vahvaan tekijän oikeuteen. Onko se sivistysvaltio, joka haluaa tukea työnantajia yksittäisten tekijöiden kustannuksella kurjistamalla tekijöiden elinolosuhteita? Kirjailijat ja muut taiteilijat ovat mm. niitä, joiden harteilla on Suomi-kuvan kiillottaminen. He luovat Suomelle identiteettiä. Työryhmän perusteluista huolimatta, jokainen järkevä omaa maataan tunteva ymmärtää, ettei tällä lainmuutoksella elinkeinoelämää lamasta nosteta. Ja miksi haluaisimme siirtää suomalaista henkistä pääomaa esimerkiksi ylikansallisille yhtiöille? Päättäjienkin kannattaa vähän visioida, mihin esitys voi johtaa käytännössä.
Esityksessä annetaan asiaa tuntemattomalle päättäjälle kuva, että kysymyksessä olisi vain sopimuksia täydentävästä lainsäädännöstä ja ettei esityksellä olisi vaikutusta niillä aloilla, joilla jo nyt on käytössä työehtosopimuksia. Mutta siitä ei kuitenkaan lopulta ole kyse. Miksi työnantajat suostuisivat enää neuvottelupöytään, kun tekijöiden oikeudet saisi sopimattakin! Ehdotetulla säännöksellä ei työryhmän mukaan myöskään muutettaisi eri alojen vakiintunutta käytäntöä. Mutta kuka määrittelee vakiintuneen käytännön: työnantaja vai tekijä vai tuomioistuin vai tekijänoikeusneuvosto? Vakiintunut käytäntö on veteen piirretty viiva!
Esityksen perusteluissa todetaan, ettei yleisten tuomioistuinten käsiteltäväksi ole tuotu tapauksia, jotka liittyisivät työnantajan oikeuteen työsuhteessa valmistettujen teosten hyödyntämiseen. Mielestämme tämä osoittaa sen, että sopimuksilla on hyvin katettu työnantajien tarpeet. Se, että tekijänoikeusneuvostoon on tapauksia tullut sen 24-vuotisen toimintakauden aikana vain 12 kappaletta, vahvistaa myös selkeästi, ettei esitettyä sääntelyä tarvita vaan oikeudet ja tarpeet voidaan hoitaa edelleen sopimuksin.
Vain alaa tuntematon voi sanoa, että sääntely ei tulisi koskemaan toimeksiantojen perusteella tai vapaina ammatinharjoittajina luotuja teoksia. Jo viime vuosituhannen lopussa lehtitalot ilmoittivat julkaistavaksi lähetettyjen teosten tekijöille, että jos teos julkaistaan siirtyvät kaikki julkaisuoikeudet lehtitalolle. Tätä on yhä kiihtyvään tahtiin vaadittu esim. pakinoitsijoilta tällä vuosituhannella, ja ilman palkkioiden korotusta. Tästä valitettavana viimeaikaisena esimerkkinä ovat Sanoma Newsin tekijänoikeusvaatimukset freelancereille. Jos työryhmän esitys toteutuisi, muodostuisi siitä ”alan käytäntö”, joka varsin nopeasti tulisi koskemaan myös freelancereita.
Täysin tekijänoikeuslakiin ja sen henkeen sopimaton on työryhmän ehdotus, jonka mukaan työantajalle annettaisiin oikeus teoksen muunteluun. Muuntelu on olennainen osa moraalisia oikeuksia. Muuntelussa puututaan tekijän teokseen, henkisen luomistyön tulokseen, sisukseen. On käsitteellisesti mahdotonta, että teosta voi joku erikseen sopimatta muuttaa. Teoshan voi muuttua niin, ettei siihen voisi enää liittää tekijän nimeä. Tekijä ei tunnusta eikä tunnista sitä enää. Yhtä mahdotonta on ajatella, että työnantaja voisi sopimatta luovuttaa teosta edelleen. Vakavasti tehty teos, voisi jopa päätyä esim. pornoteollisuuden käyttöön. Se olisi tekijän moraalisia oikeuksia loukkaavaa ja tekijänoikeuslain 28 §:n säännöksen vastainen. Esityksen mukaan tekijälle jäisi rinnakkainen käyttöoikeus teokseen. Tämä ei voi juurikaan käytännössä toteutua näin pienessä maassa, koska tekijältä edellytetään kuitenkin työoikeudellista lojaliteettia ja kilpailukieltoa. Tekijän mahdollisuudet hyödyntää teosta olisivat kovin rajalliset. Jos ajattelemme esimerkiksi ruotsinkielellä kirjoittavaa tekijää, on hänen mahdollisuutensa saada taloudellista lisähyötyä rinnakkaiskäyttöoikeudestaan olematon, koska ruotsinkielisiä julkaisukanavia on vähän ja hän joutuisi kilpailemaan työnantajansa kanssa. Vain sopimalla tiedetään mitä saa tehdä ja mitä ei ja mihin hintaan. Täytyy muistaa, että sopia voi myös muuttamisesta ja edelleen luovuttamisesta. Jos työnantaja ei halua käydä asiallisia neuvotteluja, ei se voi olla lainsäädännön muutoksen paikka. Molempien, tekijän ja työnantajan, etu on, että oikeuksista käydään kauppaa kun tiedetään käyttömahdollisuuksista ja arvosta. Tässä esityksessä ei ole lainkaan kiinnitetty huomiota yksittäisen tekijän heikentyvään taloudelliseen asemaan, jos olettama otettaisiin lakiin.
Kirjailijaliitto haluaa vielä kiinnittää huomiota siihen, mikä merkitys lainmuutoksella olisi työllisyyteen ja sananvapauteen. Lainmuutosesityksen hyväksyminen heikentäisi sananvapautta ja kaventaisi väistämättä kirjailijoiden ja muiden tekijöiden mahdollisuutta työllistyä. Lainmuutosesitys ei myöskään ole omiaan vapauttamaan luovuutta ja lisäämään innovaatiota, jota valtiovalta on peräänkuuluttanut. On myös muistettava, ettei luovuudella ole työaikaa, mikä taas on yksi elementti työsuhteissa.
Suomen Kirjailijaliitto pitää esitettyä 40 a §:n säännösehdotusta tekijänoikeuslain perusteiden ja hengen vastaisena ja vastustaa ehdotuksen mukaisen säännöksen ottamista lakiin. Voidaan hyvin kysyä minkälaisen oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan vain käyttäjät ja kuluttajat saisivat hyötyä teknologian suomista mahdollisuuksista, mutta tekijät eivät.
Kunnioittavasti
SUOMEN KIRJAILIJALIITTO RY
Tuula-Liina Varis, puheenjohtaja
Päivi Liedes, toiminnanjohtaja
