Lausunto: Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat –työryhmän esityksestä taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi

Lausunto Opetus-ja kulttuuriministeriölle
lausuntopalvelu.fi 7.2.2019

Yleistä työryhmän esityksistä ja raportista

On hyvä, että taide- ja taitelijapolitiikan kehittämistä ja suuntaa tarkastellaan. Taiteen tekeminen ei ole marginaalista toimintaa, jota voidaan harjoittaa, mikäli aikaa ja rahaa jää, vaan sen rakenteita täytyy kehittää ja siihen investoida. Taide on ihmisyyden luoja ja modernien kansalaisyhteiskuntien keskeinen rakennetekijä, joka kuuluu kaikille. Ilman toimivia rakenteita taidetta ei synny.

Taide yhteiskunnan ytimeen (työryhmän esitykset 1-8)

Esitys 1

Taiteen vapaus, moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä periaatteita. Taiteen rahoituksessa tulee ottaa huomioon Suomen erityispiirteet, taidemarkkina on lähtökohtaisesti pieni, samoin kielialue. Kieleen sidotuissa taidemuodoissa kuten kirjallisuudessa ja puheteatterissa tulee tunnistaa suomen kielen erityisasema pienenä kielenä ja kielen kehittymisen merkitys sivistykselle ja kulttuuriselle pääomalle. Kieli ei ole pysähtynyt ja monoliittinen ilmiö, vaan jatkuvasti virtaava ja kehittyvä inhimillisen kanssakäymisen väline. Yhteiskunnat rakentuvat kielelle ja merkeille. Taide kehittää inhimillistä merkkijärjestelmää.

Esitys 2

Taiteen rahoituksessa tulee tunnistaa taiteen arvo osana palvelusektoria. Taide ja taitelijat luovat omalla työllään laajalti elinkeinotoimintaa ja työpaikkoja. Taiteen rahoitus tulee nähdä yhteiskunnallisena investointina työllisyyteen, innovatiiviseen ja elinvoimaiseen yhteiskuntaan.  Esityksestä jää kuitenkin puuttumaan konkretia siitä, kuinka puhetta taiteesta ja taiteen rahoituksen merkityksestä käytännössä uudistetaan niin, että taiteen merkitys tulee näkyvämmäksi. Tarvitaanko alalle tutkimusta enemmän tms.? Taiteilijoiden merkitys koko luovan alan ytimessä on joka tapauksessa aivan keskeinen.

Esitys 3

Määrärahojen nosto on välttämätön ja erittäin perusteltu investointi Suomeen ja suomalaiseen työhön, suomalaista taidetta ei voi tuoda ulkomailta. Elinvoimainen taidesektori kasvattaa palvelusektoria ja luovan talouden alaa ja tuo uutta virtaa yhteiskuntaan. Panostukset ko. toimialalle heijastuvat nopeasti luovan talouden alaan kasvuna.

Rahoituksen oikea kohdentaminen on myös tärkeää, työn rahoitusta tulisi ohjata määrätietoisesti niille, joiden työstä ovat riippuvaisia kokonaiset toimialat. On hyvä muistaa myös lukutaidon ja lukemisen merkitys sekä kirjallisuuden merkitys lukutaidolle.

Esitys 4

Kyllä, erittäin tärkeä esitys, taiteen rahoitus tulee nähdä valtion perustoimintana, näin tärkeän sektorin sitominen Veikkausvoittovaroihin ei ole kestävä ratkaisu, sillä veikkausvaroihin liittyy epävarmuustekijöitä.

Esitys 5

Taiteilijoiden työn luonnetta ja ominaispiirteitä ei tunnisteta tarpeeksi hyvin nykyisessä sosiaaliturvassa. Tulot kertyvät erilaisista lähteistä ja hyvin erityyppisinä tuloina ja näiden yhteensovittaminen esimerkiksi erilaisiin sosiaaliturvan järjestelmiin tekee taitelijoista väliinputoajia. Myös verotuksessa on omat haasteensa.

Taiteen kentän ääntä tulisi kuunnella mahdollisimman paljon, kuunnella mitä taiteilijan työ käytännössä on ja millaisia ongelmia nykyiset järjestelmät tuottavat. Ratkaisumalleja on, mikäli asiat halutaan aidosti korjata.

Esitys 6

Taide on ammattitekijöille elinkeino, jolloin taiteen tukeminen työ- ja elinkeinoministeriön määrärahoista on täysin luonnollista.

Esitys 7

Kaikki taiteenalat tuovat viihtyisyyttä ja elinvoimaa alueille. Prosenttiperiaate on leimallisesti kuvataiteen hanke, mutta myös muut taiteet parantavat elämänlaatua ja tuovat elämyksiä esimerkiksi lähiöihin. Taide on elämänhallinnan väline, joka auttaa myös esimerkiksi suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa. Tunnistetaan kaikki taiteen potentiaali.

Esitys 8

Kyllä, toimialan kehittämiseksi tarvitaan riittävä tietopohja. Cuporella on tärkeä rooli ja lisäksi Taiteen edistämiskeskuksella tulee olla riittävästi resursseja alan tilastotietojen keruuseen ja toiminnan vaikuttavuusarviointiin.

Lisäksi Suomessa on useilla taiteenaloilla omia tiedotuskeskuksiaan, jotka tekevät tilasointia ja alojensa seurantaa, toisaalta useilta isoilta taiteenaloilta kuten kirjallisuudelta ko. tiedotuskeskustoiminta puuttuu kokonaan. Rahoitusta voisikin ohjata jossain määrin näiden alojen tiedotus- ja tiedonkeruutoiminnan tukemiseen. Taiteen alat voivat myös synkronoidusti edistää taiteen yhteistä hyvää.

Taiteen rahoituksen strateginen kehittäminen (työryhmän esitykset 9-14)

Esitys 9

Taiteenalojen erilaisuus on huomioitava, kaikilla taiteenaloilla ei ole työryhmiä tai alustoja puhumattakaan ensembleistä.

On erittäin tärkeää, että taiteen tuottamiseen ja välittämiseen kohdennetaan varoja, joillakin taiteenaloilla kuitenkin puuttuu täysin välittäjäportaan tai tuottajien rahoitusmekanismit. Muun muassa kirjallisuudessa kirjamessut Helsingissä yli 80 000 kävijällään ja Turun messut yli 20 000 kävijällään toimivat täysin kaupallisesti.

Esimerkiksi kirjailijat tarvitsevat rahoitusta nimenomaan taiteelliseen työhönsä ja olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan kirjallisuuden alalla olevia rakenteita, joita olisi mahdollista rahoittaa, esimerkiksi agentuuri ja managerointitoiminta. Muutosten havainnoinnissa on kuultava tekijöitä ja heidän liittojaan.

Esitys 10

Esityksen konkretia jää tässä auki, mikä on tarkalleen ottaen sirpalemainen aluekeskustoimijarakenne ja millainen puolestaan olisi vahvempi ja yhtenäisempi, nyt toimintaa on 11 aluepisteessä. Joka tapauksessa alueellisten erityispiirteiden huomioiminen on tärkeää.

Kirjastojen roolia paikallisena kulttuuritilana on tarkoituksenmukaistakin hyödyntää, mutta samalla on hyvä muistaa, että kirjastolaki säätelee kirjastojen toiminnan ydintä. Monipuolinen tilojen käyttö ei saa kuitenkaan tapahtua kirjastojen perustoiminnan kustannuksella.

Taideaineiden opetusta pitäisi lisätä ja erityisesti kirjallisuudenopetus koulussa olisi tärkeää, koska lukemisen taito on uhattuna ja kirjallisuus mahdollistaa jatkuvaa oppimista.

Laitosten roolia korostettaessa on tärkeää pitää mielessä, että on taiteenaloja joilla ei ole ja joille ei koskaan tulekaan laitoksia, koska kyse on yksilösuorituksista, esimerkiksi kirjallisuus.

Esitys 11

Ammattimaisen ja laadukkaan tekemisen edellytyksenä on usein toiminnan riittävä ja oikealla tavalla mitoitettu rahoitus. Alan työllisyyttä tuetaan riittävän suurilla avustuksilla. Samalla pitää kuitenkin ottaa huomioon monimuotoisuus ja pienimuotoinenkin ruohonjuuritason toiminta, joka on kehittyvää ja jota kautta voi syntyä jotain ennennäkemätöntä.

Esitys 12

Vertaisarviointi ja niin sanottu arm’s lenght -periaate on keskeinen periaate. Vertaisarvioinnilla varmistetaan taiteen itsenäisyys ja vapaus.

Esityksen tausta-aineistossa viitataan Suomen Akatemian malliin, jossa arviointi on eriytetty paneeleihin varsinaisten toimikuntien rahoituspäätöksistä. Lisäksi nostetaan esille ulkomaisten arvioijien suuri määrä eräänlaisena laatutakuuna.

On luonnollisesti hyvä, että arviointimalleja ja arvioinnin toteutumista arvioidaan, mahdollisia muutoksia voi kuitenkin tehdä vasta erittäin huolellisen arvioinnin ja nykytilan analyysin pohjalta. Riittävän laaja vertaisarvioijien joukko on välttämättömyys,  jää epäselväksi mitä lisäarvoa paneelimallin käyttö toisi arviointiin. Onko taetta laaja-alaisesta arvioinnista vai kapeneeko arvioijien joukko paneelimallissa?

Ulkomaisten asiantuntijoiden käyttö voi lisätä arviointiin uutta näkökulmaa, mutta esimerkiksi suomenkielisen kirjallisuuden arvioinnissa ei arvioijien ulkomaisuus tuo mitään lisäarvoa tai osaamista. Ulkomaisten arvioitsijoiden käyttö asettaisi kirjailijakuntaa keskenään eriarvoiseen asemaan käytännössä suosimalla heitä, joilta on jo useita teoksia käännetty ulkomailla ymmärretyille kielille. Tässäkin kohtaa on osattava tunnistaa taiteen alojen erityispiirteet.

Arvioinnista on maksettava työtä vastaava asianmukainen korvaus.

Esitys 13

Taide on osa merkittävää luovan alan toimialaa ja erilaisten rahoitusmallien kehittäminen on alan kehittymisen kannalta välttämätöntä. Samalla on muistettava, että yritystoimintamalli ei sovi kaikkien taiteenalojen kehittämiseen.

Esitys 14

On kannatettavaa, mutta näinhän toimitaan jo nyt. Säätiöt ja valtio ovat tietoisia toistensa päätöksistä.

Taide on työtä, ja sellaisena sitä on kohdeltava (työryhmän esitykset 15-21)

Esitys 15

Työskentelyapuraha on ollut ja on edelleen erittäin hyvä tapa mahdollistaa taiteellisen työn tekeminen, kunhan vain apurahojen taso on riittävä. Esittävien taiteiden puolella ns. vapaa työ on lisääntynyt. Taiteilija-apurahojen muuttaminen työsuhteiksi ei ole välttämätön ratkaisu, vaan riittävät toiminta-avustukset, jotka mahdollistavat ja myös edellyttävät palkanmaksua. Tässä kohtaa on erittäin tärkeä tunnistaa eri taiteenalojen rakenteet.

Työsuhteiseksi muuttaminen ei myöskään ole ainoa tapa sosiaaliturvan parantamiseen. Taitelijoiden sosiaaliturvan ongelmia ratkaistaisiin suurimmalta osin apurahojen tasoa nostamalla.  Apurahojen tason riittävä nosto toisi taiteilijoille Myel -vakuutuksen kautta paremman ansiosidonnaisen sosiaaliturvan (vanhempainvapaat, sairaspäivärahat, eläke). Huonoa sosiaaliturvatilannetta ylläpitää nykyinen aivan riittävämätön apurahoituksen taso.

Lisäksi Yel- ja Myel-vakuutuksen päällekkäisyyden purkaminen toisi huomattavaa helpotusta tilanteeseen.  Työterveyshuollon puutekin on järjestettävissä muuten kuin työsuhteisesti. Määräaikaisilla taitelijatyöpaikoilla olisi joillain aloilla vaikutusta työttömyysturvaan ja työssäoloehdon kertymiseen, toisaalta kirjailijan työstä ei olla käytännössä lainkaan työttömänä.

Valtion taitelija-apurahojen muuttaminen työsuhteisiksi tarkoittaisi käytännössä määräaikaisia työpaikkoja.

Työpaikkoja, joihin taitelijat voisivat työsuhteessa kiinnittyä, on eri tavoin eri taiteenaloilla. Kirjallisuudessa työpaikkoja tai alustoja ei ole lainkaan. Esimerkkeinä on käytetty esimerkiksi Kansallisteatteria tai Kirjan Taloa. Kansallisteatterissa kirjailijat kirjoittavat draamaa ja Kirjan Talossa puolestaan opetetaan kirjoittamista tai pidetään erilaisia kirjoituskursseja. Kumpikaan ei mahdollista kirjailijan omaa taiteellista työtä, romaanit, novelli- tai runokokoelmat eivät synny kiinnitettyinä ”alustoihin”.

Kirjailijat ovat vapaita taiteilijoita, jotka eivät työskentele työsuhteessa kustantajaan, saati mihinkään muuhun tahoon. Ajatus kirjailijasta työsuhteessa valtioon on outo käsitteenäkin. Työsuhteen tunnusmerkkeihin (työsopimuslain 1 §) kuuluu työnantajan direktio-oikeus, jonka mukaan työnantajalla on oikeus valvoa ja johtaa työtä, eli päättää, miten, missä, milloin ja millä välinein työtä tehdään. Se, että valtiolle tai valtion rahoittamalle ”alustalle” muodostettaisiin direktio-oikeus kirjailijaan, olisi vakava puuttuminen perustuslaissa turvattuun taiteen vapauteen (perustuslain 16 §). Vakuutus, jonka mukaan ”lähtökohtana” säilytettäisiin taiteilijan vapaus valita aiheensa ja menetelmänsä, on tyhjä; työantajalla säilyy aina mahdollisuus käyttää direktio-oikeuttaan. Mikäli taas direktio-oikeutta ei ole, kyseessä ei ole työsuhde. Malli, jossa vapaat taiteilijat valjastetaan valtion työntekijöiksi, suorasti tai epäsuorasti, ei kuulu demokraattiseen sivistysvaltioon.

Mitä tulee uudistukseen ja sen kokeiluun: Uudistuksen kustannukset tulisi ehdottomasti laskea sekä tehdä huolellista vaikutusarviointia, on aivan liian varhaista puhua kokeiluun ryhtymisestä, kun arviointia ei ole tehty. On ilman muuta selvää, että apurahojen muuttaminen työsuhteiksi tuo merkittävät lisäkustannukset. Karkeasti arvioiden 1,5 kertaiset suorat kustannukset sekä hallinnointiin tarvittavat kulut päälle, jotta päästäisiin samaan nettotuloon kuin apurahat tällä hetkellä taitelijoille. Samalla on analysoitava taiteen tekijöille kohdistuva reaalimääräinen rahoitus.

Suomessa oli läänintaiteilijainstituutio, jossa eri alojen taiteilijat tekivät myös omaa taiteellista työtään työsuhteessa. Tämä järjestelmä purettiin, läänintaitelijanimitys jäi käyttöön, mutta työhön ei ole enää vuosiin saanut sisällyttää oman taiteellisen työn tekemistä ja harva läänintaitelija enää on taiteilija. Läänintaiteilijoiksi voi palkata jatkossa enemmän taiteilijoita ja mahdollistaa osin myös oman taiteellisen työn tekeminen.

Esitys 16

KYLLÄ – valtion taiteilija-apurahan taso vaatii kiireellisesti merkittävää korjausta ja pidämme esitettyä tasoa kohtuullisena. Apurahojen verottomuus täytyy säilyttää. Apurahan tasoa määrittettäessä on muistettava, että taiteilija itse maksaa apurahastaan mm. eläkevakuutusmaksunsa ja työvälineensä. Apurahoituksen jälkeenjääneisyys näkyy tällä hetkellä myös riittämättömänä sosiaaliturvana ja eläkekertymien pienuutena.

Yhteiskunnan tulee kantaa vastuunsa siitä, että ammattiryhmä saa työstään oikeudenmukaisesti mitoitetun ja ammatin vaatimuksia sekä sen tuottavuutta vastaavan toimeentulon apurahoista. Säätiöiden myöntämien apurahojen taso on tällä hetkellä karannut kauas valtion tasosta. Apurahoitus on investointia suomalaiseen työhön.

Esitys 17

KYLLÄ – esitys on kannatettava ja välttämätön. Suomessa on suuri joukko taiteilijoita, joiden eläketurva on riittämätön, täytyy muistaa, että apurahojen eläkevakuuttaminen tuli voimaan vasta noin kymmenen vuotta sitten ja valtion taiteilija -apurahojen taso ylläpitää osaltaan vaatimattomia eläkekertymiä. Tarvitaan paikkaavaa toimenpidettä taitelijaeläkkeiden muodossa.

Ja esimerkiksi kirjailijat työskentelevät erittäin aktiivisesti kauan virallisen eläkeiän alkamisen jälkeen. Esimerkkinä runoilija Eeva Kilpi julkaisee uuden kokoelmansa tänä vuonna, Kilpi on syntynyt vuonna 1928.

Esitys 18 ja 19

On kannatettava esitys.

Esitys 20

Tekijänoikeuden merkitys on erittäin keskeinen, teosten käyttötilanteet ja tekijänoikeuksista sopiminen monimutkaistuu. Esimerkiksi kirjailijoiden tulot perustuvat nimenomaan tekijänoikeuksiin. Kirjailijoiden ammattiin ei ole varsinaista koulutusta, tekijänoikeustiedon merkitys on alalla kuitenkin erittäin keskeinen. Nyt tekijänoikeusosaamista pystytään lisäämään mm. Kirjailijaliiton tuottamalla neuvonnalla ja koulutuksella.

Helsingissä 7.2.2019
SUOMEN KIRJAILIJALIITTO RY

Suvi Oinonen
toiminnanjohtaja