Tuula-Liina Varis Kirjailijaliiton kunniajäseneksi

Suomen Kirjailijaliitto ry on kutsunut kunniajäsenekseen kirjailija Tuula-Liina Variksen. Kirjailijaliiton kunniajäseneksi voidaan kutsua liiton tarkoitusperiä ja suomalaista kirjallisuutta ansiokkaasti edistäneitä suomalaisia ja ulkomaalaisia henkilöitä.

Tuula-Liina Varis (s. 1942) on toiminut Kirjailijaliiton puheenjohtajana vuosina 2009–2014, kuuluttuaan sitä ennen kuusi vuotta liiton johtokuntaan. Paitsi Kirjailijaliitossa, Varis on vuosien varrella toiminut myös alueellisissa taidetoimikunnissa sekä monessa muussa kirjallisuuden alan järjestössä. Taiteilijana, romaaneja ja novelleja julkaisseena prosaistina, Tuula-Liina Varis on osallistunut aktiivisesti kirjallisuus- ja taidepoliittiseen keskusteluun. Hän on puolustanut kirjallisuuden ja lukemisen tärkeyttä sekä nostanut esiin kirjailijoiden työhön ja toimeentuloon liittyviä kysymyksiä. Varis on esitellyt lukijoille kollegoidensa teoksia ja järjestänyt kirjailijoille työtilaisuuksia johtamalla Joensuun kirjallisuustapahtuman ohjelmatoimikuntaa. Osa työtä, jota Tuula-Liina Varis on tehnyt suomalaisen kirjallisuuden puolesta, ovat olleet myös erilaiset televisioesiintymiset ja kirjallisuusohjelmien juontaminen.

Kirjailijaliiton syyskokous järjestettiin Helsingissä lauantaina 7.11.2015. Kirjailijaliiton johtokuntaan valittiin kolmivuotiskaudelle 2016–2018 kolme uutta jäsentä: kirjailijat Marjo Heiskanen, Venla Hiidensalo ja JP Koskinen. Johtokunnan muut jäsenet vuoden 2016 alusta ovat kirjailijat Jyrki Vainonen (puheenjohtaja), Tittamari Marttinen, Hannu Niklander, Paula Havaste, Sari Peltoniemi ja Irja Sinivaara. Johtokunnan varajäseniksi kokouksessa valittiin kirjailijat Antti Leikas, Laura Lähteenmäki, Tommi Parkko ja Marja-Leena Tiainen.

Lisätietoja: Kirjailijaliiton puheenjohtaja
Jyrki Vainonen puh. 050 343 4949
puheenjohtaja@kirjailijaliitto.fi