Suunta-palkinto 2019 kirjallisuusaktiivi Elvi Löhöselle


Suomen Kirjailijaliiton Suunta-palkinto 2019 on myönnetty kokkolalaiselle kulttuurivaikuttaja Elvi Löhöselle. Palkinto jaetaan vuosittain tapahtumalle tai henkilölle, joka on erityisellä tavalla edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista omalla paikkakunnallaan. Palkinto on suuruudeltaan 1 000 € ja kompassi.

Elvi Löhönen (s. 1932) on tehnyt yli 50 vuoden ajan merkittävää työtä kirjallisuuden ja kirjallisen kulttuurin hyväksi sekä omassa maakunnassaan että valtakunnallisesti. Eino Leinon, runon ja suven päivä (6.7.) lisättiin viralliseksi liputuspäiväksi vuonna 1998 Löhösen pitkällisen työn ansiosta, mikä lisäksi Löhönen edisti merkittävästi liputuspäivän saamista myös Sibeliuksen syntymäpäivälle (8.12.). Vuonna 1991 Löhönen perusti Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastoon nimeänsä kantavan rahaston, joka edistää keskipohjalaista kirjallisuutta, kirjallisuuden tutkimusta ja julkaisua sekä alalle kouluttautumista – kyseessä on ainoa kirjallisuutta tukeva rahasto Keski-Pohjanmaan rahastossa.

Löhönen on ollut aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa 1970-lähtien ja toiminut muun muassa Keski-Pohjanmaan Kirjoittajayhdistys Pränttärit ry:n puheenjohtajana vuosina 1982–2002 sekä kustannusosuuskunta Länsirannikon hallituksen jäsenenä vuodesta 1986 alkaen. Järjestötoiminnan lisäksi Löhönen on ideoinut ja ollut mukana toteuttamassa lukemattomia kirjallisuus- ja kulttuuriprojekteja, kuten keskipohjalaiselle kirjailijalle myönnettävää Chydenius-palkintoa, Kokkolan kulttuuriravintolatoimintaa sekä moninaisia katurunoprojekteja.

Muun toiminnan ohella Löhönen on kirjoittanut ja julkaissut kaikkineen 27 teosta, muun muassa muistelma- ja historiateoksia, jotka paneutuvat erityisesti Kokkolan paikallishistoriaan.

Löhösen poikkeuksellisen aktiivisesta ja uutterasta toiminnasta välittyy vahva rakkaus suomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Hänet on palkittu aiemmin muun muassa Kokkolan kulttuuripalkinnolla, Vaasan läänin taidepalkinnolla sekä Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitalilla.

Palkinto jaettiin Kirjailijayhdistysten Talvipäivillä Tampereella lauantaina 23.3.2019. Talvipäivät on kaikille avoin, vuodesta 1964 lähtien järjestetty, kiertävä kirjallisuustapahtuma. Tänä vuonna tapahtuman toteutti Pirkkalaiskirjailijat ry.