Suomen Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinto kirjavinkkauksen uranuurtajalle Marja-Leena Mäkelälle

Suomen Kirjailijaliiton vuosittainen Kirjailija kiittää -palkinto jaetaan Helsingin Kirjamessujen Takauma-lavalla sunnuntaina 25.10. klo 12.00. Palkinto myönnetään vuonna 2015 suomalaisen kirjavinkkauksen uranuurtajalle Marja-Leena Mäkelälle.

Seinäjokelainen Marja-Leena Mäkelä on työskennellyt kirjastonhoitajana, läänintaiteilijana, runoilijana, kouluttajana sekä kirjavinkkarina. Nyt jaettavalla palkinnolla halutaan nostaa esiin erityisesti Mäkelän toimintaa suomalaisen kirjavinkkauksen uranuurtajana. Mäkelä on kiertänyt kouluja ja kirjastoja ympäri maan vuosikymmenien ajan ja virittänyt lukuintoa lapsiin ja nuoriin sekä näiden vanhempiin ja opettajiin. Hän on tehnyt työtä suomalaislasten lukuharrastuksen hyväksi enemmän ja pitempään kuin mahdollisesti kukaan toinen yksityishenkilö.

Kirjavinkkauksen ohessa Mäkelä on kouluttanut lukuisia uusia vinkkaajia, jotka puolestaan ovat opastaneet uusia. Nykyään kirjavinkkaus on osa useimpien kirjastojen toimintaa ja työtä, jota tehdään yhdessä koulujen kanssa. Mäkelä on voimallisesti luonut uskoa siihen, että lapset ja nuoret voidaan kasvattaa – tai pikemminkin houkutella – lukijoiksi ja että kirjallisuus kuuluu lapsiperheiden jokapäiväiseen arkeen. Näin koko kirjallisuuden kenttä pysyy elävänä ja monipuolisena, ja maahamme kasvaa uusia lukijasukupolvia.

Kirjailija kiittää -palkinto on perustettu tunnustukseksi henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai projektille, joka on edistänyt merkittävällä tavalla suomalaista kirjallisuutta ja lukemisharrastusta sekä vaikuttanut kirjallispoliittiseen keskusteluun. Palkintoon kuuluu teos kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen Kirjailijaliitolle tekemästä sarjasta Kaksivärikala. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2014 – tuolloin palkinto myönnettiin Erkki Tuomiojalle.

Lisätietoja: Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen puh. 050 343 4949, puheenjohtaja@kirjailijaliitto.fi