Marja-Leena Tiainen Astrid Lindgren -palkintoehdokkaaksi

Suomen Kirjailijaliitto ehdottaa kansainvälisen Astrid Lindgren Memorial Award (ALMA) -palkinnon saajaksi vuonna 2016 kirjailija Marja-Leena Tiaista.

Tiainen on Suomen merkittävimpiä lasten- ja nuortenkirjailijoita. Hän kirjoittaa nykypäivän lapsille ja nuorille rohkeasti aiheista, jotka kattavat niin arkiset ilmiöt kuin rasismin, perhetragediat ja pakolaisuudenkin. Tiaisen Alex-trilogia (2006–2009) kertoo nuoren Alexin paosta entisestä kotimaastaan, saapumisesta Suomeen ja vaiheista uudessa maassa – trilogia on palkittu Anni Swan -mitalilla (2009) ja Savonia-palkinnolla (2006). Vuonna 1999 Tiaiselle myönnettiin Topelius-palkinto teoksesta Rakas Mikael. Tiaisen teokset ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta ja niitä on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, liettuaksi, viroksi ja puolaksi. Suomen Kirjailijaliitto esitti Marja-Leena Tiaista palkinnon saajaksi myös vuonna 2015.

Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettava palkinto. Palkinto on arvoltaan 5 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 570 000 euroa. Ruotsin hallitus on perustanut ALMA-palkinnon vuonna 2002 Astrid Lindgrenin muiston ja perinnön kunnioittamiseksi. ALMA-palkinnon tarkoitus on lisätä yleisön kiinnostusta lasten- ja nuortenkirjallisuuteen sekä vahvistaa lasten oikeuksia.

Vuoden 2016 palkintoehdokkaat julkistetaan Frankfurtin kirjamessuilla 15.10.2015. Palkinnon saaja julkistetaan maaliskuussa 2016 ja palkintotilaisuus järjestetään toukokuussa 2016.

Suomesta palkintoehdokkaita nimeävät Kirjailijaliiton lisäksi Finlands svenska författareförening, Lastenkirjainstituutti, FILI (Finnish Literature Exchange), IBBY Finland (International Board on Books for Young People), Grafia sekä Kuvittajat ry.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Suvi Oinonen
suvi.oinonen@kirjailijaliitto.fi
p. 040 5820 999