Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi tekijänoikeuslain 60 a §:n ja sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta

Viite: Dnro 14/010/2010

Suomen Kirjailijaliitto on suomenkielisten kaunokirjailijoiden valtakunnallinen järjestö. Liitto on perustettu vuonna 1897 ja sillä on yli 600 kirjailijan ammatissa toimivaa jäsentä. Kiitämme lausuntopyynnöstä ja haluamme lausua asiassa seuraavaa:

Kotimainen kaunokirjallisuus on tähän saakka säilynyt melko lailla turvassa verkkopiratismilta. Olemme kuitenkin huolissamme siitä, että myös kirjallisuuteen tulee kohdistumaan jatkossa verkkopiratismia. Kirjan sähköistymisen myötä tämä on luultavimmin väistämätöntä. Mikäli kirjojen luvattomasta nettilevityksestä tulee laajamittaista, se vaarantaa koko kirjallisen alan toiminnan ja vaikuttaa merkittävästi koko Suomen kirjallisen kulttuurin olemassaoloon. On välttämätöntä että, luvattomaan tiedostojen jakamiseen, laittomaan toimintaan, puututaan nopeasti ja tehokkaasti. Myös lainsäädännön tulee tukea tätä päämäärää.

Ehdotus tekijänoikeuslain 60 a §: muuttamisesta

Puollamme ehdotusta. Ehdotus siitä, että tuo tuomioistuin velvoittaisi teleyrityksen luovuttamaan yhteystiedot tuomioistuimelle ja edelleen (edellytysten täyttyessä) tekijälle, parantaa yhteystiedon säilymistä ja varmistaa, että yhteystiedot ovat käytettävissä tuomioistuimen määräysten täytäntöönpanovaiheessa.

Ehdotus sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta

Ehdotus parantaa nykyistä tilannetta, ja on varmasti tehokas tilanteissa, joissa laittomasta verkkojakelusta kiinni jäävät ovat nuoria, jotka toimivat ehkä silkkaa tietämättömyyttään. Ilmoitus liitettynä tekijänoikeudellisten asioiden kasvatus- ja koulutustoimintaan ovat hyviä ja kannatettavia asioita sinällään. On kuitenkin selvää, että osa laitonta verkkojakelua tekevistä on aikuisia. Tämä ryhmä ymmärtää tekevänsä laitonta laajamittaista toimintaa, jolla on vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Kysymykseksi jää mikä on ehdotuksen todellinen vaikutus tähän ryhmään mikäli vakavammat seuraamukset puuttuvat? Lainsäätäjän pitäisi tässä yhteydessä miettiä keinoja, joilla voidaan puuttua toistuvaan laittomuuteen niissä tapauksissa, joissa ilmoitusmenettely ei ole tehonnut. Esimerkiksi mallia, jossa useamman ilmoituksen huomiotta jättäminen mahdollistaisi verkkoyhteyden sulkemisen.

Ehdotuksessa oikeudenhaltijat korvaisivat teleyrityksille kaikki ilmoitusmenettelystä koituneet kulut. Oikeudenmukaisempaa olisi, että oikeudenhaltijat vastaavat omista kuluistaan ja teleyritykset omistaan. Kuluvastuun jakautuminen olisi omiaan luomaan yhteistyötä ja yhteisvastuuta laittoman verkkojakelun vastaisessa toiminnassa.

Kunnioittavasti

SUOMEN KIRJAILIJALIITTO RY

Tuula-Liina Varis
puheenjohtaja

Suvi Oinonen
toiminnanjohtaja