Suomen Kirjailijaliitto on suomenkielisten kaunokirjailijoiden valtakunnallinen järjestö. Liitto on perustettu vuonna 1897 ja sillä on noin 670 kirjailijan ammatissa toimivaa jäsentä. Kiitämme lausuntopyynnöstä ja haluamme lausua asiassa seuraavaa:
Kirjastoapurahojen määräytymisperusteeksi tulee määritellä prosenttiosuus kirjastojen kaikkien aineistojen hankintamäärärahoista. Selvityksessä tulee hyvin esille suomalainen taiteen tuen alennustila. Kirjastoapurahan määrää verrataan selvityksessä kahdenkymmenen vuoden takaiseen eli vuoden 1991 tilanteeseen ja apurahojen määrä on peräti 25 % eli miljoona euroa pienempi nykyisellään. Selvityksessä ehdotetaan kirjastoapurahan määräytymisperusteeksi myös tuen sitomista kirjastojen valtionosuuksien laskennallisen perustan kokonaismäärään. Ehdotus on mielenkiintoinen avaus mutta vaatisi enemmän lisäselvitystä ja analysointia, jotta siihen voi ottaa kantaa.
Sairaiden ja iäkkäiden avustusten poistaminen on mahdollista tehdä vain sillä edellytyksellä, että taiteilijoiden sosiaali- ja eläketurva merkittävästi parannetaan. Esimerkiksi taiteilijaeläkkeitten määrää lisätään Tarja Cronbergin tekemän esityksen mukaisesti päämääränä 100 taiteilijaeläkettä vuodessa. Mela-vakuutukset eivät ole vielä tuoneet mitään lisäturvaa nyt eläköityville suurille ikäluokille, eivätkä laskelmien mukaan tule tuottamaan juuri mitään nykyisille keski-ikäisillekään. Esitetyn noin kolmen vuoden siirtymäajan sijaan pidämme realistisempana noin kolmenkymmenen vuoden siirtymäaikaa. Suuri osa lähivuosikymmeninä eläkeikään tulevista kirjailijoista joutuu viettämään vanhuuttaan takuueläkkeen varassa. Yrittäjäeläke, joka sopii huonosti taiteelliseen työhön, on vuonna 2010 kerätyn tutkimustiedon mukaan vain noin 18 %:lla ammattikirjailijoista. Valtion ylimääräisen taiteilijaseläkkeen saa harva: se on vain 13 %:lla kirjailijoista – ja heistäkin vain puolella täyseläke. Avustukset kompensoivat kirjailijan marginaalista sosiaali- ja eläketurvaa.
Tietokirjallisuuden roolia pohditaan kehittämisehdotuksessa runsaasti. On hyvin tärkeää ymmärtää kirjastoapurahan luonne, kirjastoapuraha on yksiselitteisesti harkinnanvarainen taiteen tukimuoto. Tietokirjallisuuden ottaminen mukaan 1980-luvun alussa johtuu siitä, että pieni osuus maamme kirjallisuudesta asettuu taiteellisen työn rajamaastoon. Esimerkiksi matkakertomukset, jotkin elämäkerrat, lasten tietoelementtejä sisältävät kirjat tai eräkirjallisuus ovat esimerkkejä kirjallisuudesta, jonka voidaan katsoa olevan luonteeltaan sellaista, että sen luokittelu yksiselitteisesti tietokirjallisuudeksi ei olisi tarkoituksenmukaista. Näin ollen tietokirjallisuudellakin on katsottu olevan, siltä osin kun sen on voitu katsoa täyttävän taiteellisen työn tunnusmerkit, oikeutus kirjallisuuden tukiin. Tietokirjallisuus tarvitsee oman tukimuotonsa ja Suomen Kirjailijaliitto pitää erittäin hyvänä avauksena esitystä siitä, että tietokirjallisuuden osuus kirjastoapurahoista siirtyisi valtion tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jaettavaksi. Tarvittava asiantuntemus tietokirjallisuuden hakemusten arviointiin on siellä. Olisi myös luontevaa että tietokirjallisuuden apurahoitus hoidetaan ministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan määrärahoista. Tietokirjallisuus kuuluu nimenomaisesti ministeriön siihen osastoon.
Suomen Kirjailijaliitto pitää mahdottomana ajatusta, että nykyinen kirjastoapurahalautakunta lakkautettaisiin ja kirjastoapurahat siirtyisivät valtion kirjallisuustoimikunnan jaettavaksi. Järjestelmät ovat rinnakkaisia – eivät päällekkäisiä, vaikka sekä vuosiapuraha että kirjastoapuraha annetaan luovaan taiteelliseen työhön ovat niiden perustelut erilaisia. Kirjastoapurahan lähtökohta on, että kirjastoapurahat jaetaan sillä perustella, että kirjat ovat kirjastoissa lainattavissa. Toimikunnan työmäärää lisääntyisi räjähdysmäisesti. Lisäksi on kestämätöntä, että suomalaisen kirjallisuuden tukeminen keskitettäisiin yhteen lautakuntaan. Käytännössä se tarkoittaa kaiken valtion kirjailijatuesta tehtävien apurahapäätösten päätäntävallan keskittymistä 7-9 henkilölle useamman vuoden ajaksi kerrallaan. Vertaisarviointia kavennettaisiin näin toimien liikaa. Niin ikään ehdotus siitä, että tietokirjallisuus olisi edustettuna valtion kirjallisuustoimikunnassa, on absurdi. Valtion kirjallisuustoimikunnan tehtävä on yksiselitteisesti päättää kaunokirjallisuuden tuesta ja se on osa nykyistä taiteen keskustoimikuntaa ja tulevaa taiteen edistämiskeskusta.
Kirjastoapurahalautakunnan yhdistäminen yhdeksi toimikunnaksi, jossa on useita jaostoja, on oikeansuuntainen uudistus. Tuen tulisi silloin määräytyä kaikesta kirjastojen aineistohankinnoista ja apurahaa jaettaisiin kaikille taiteenaloille, jotka ovat kirjastoissa edustettuina. Suomen Kirjailijaliitto pitää tarkoituksenmukaisena ratkaisuna sitä, että tietokirjallisuuden kirjastoapurahat siirretään tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaan. Suomalainen tietokirjallisuus ja sen tekijät ovat ansainneet tukensa, mutta eivät taiteen edistämismäärärahoista. Kun tietokirjallisuuden tuki siirretään sille luontaiseen paikkaan valtion tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaan, taiteen keskustoimikunnan eli tulevan taiteen edistämiskeskuksen alainen kirjastoapurahalautakunta eri taiteenaloja edustavine alajaostoineen profiloituu suomalaisen taiteen tukijana ja edistäjänä. Järjestelmässä säilyy riittävä ja vahva vertaisarviointi, kun jaostot kootaan asiantuntijoista.
Kirjastoapurahan nimen muuttaminen on myös hyvin mielenkiintoinen ajatus. Kirjastoaineistojen tuotantotukea emme pidä mahdottomana muutoksena.
Tuen jakamista koskevaan asetukseen esitetään kirjattavaksi erityisesti aloittelevien kirjailijoiden ja kääntäjien tukeminen. Pidämme tätä kannatettavana. Apurahan saajien korkeaa keski-ikää on selvityksen mukaan pidetty merkkinä siitä, että aloittelevia kirjailijoita ei nykyisessä järjestelmässä tuettaisi. Huomautamme tässä yhteydessä että, selvityksessä on synonyyminomaisesti käytetty määreitä aloitteleva ja nuori kirjailija. Suomen Kirjailijaliiton vuonna 2010 teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijan ikä esikoisteoksen julkaisun aikaan on koko 2000-luvun noussut ja on nyt 33 vuotta. Kirjailijan ammattiin tullaan siis varsin myöhään, aloitteleva kirjailija ei ole sama asia kuin iältään nuori kirjailija. Merkittävästi on noussut myös yli 50-vuotiaina ammatissa aloittaneiden kirjailijoiden määrä. Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan kirjailijan ura myös jatkuu varsin pitkään varsinaisen eläkeiän jälkeenkin, usein jopa vuosikymmeniä. Apurahapäätösten perusteena pitää siis yksiselitteisesti olla edelleen jatkuvan taiteellisen työn tukeminen, iästä riippumatta.
Apurahalle esitetään selvityksessä vähimmäiskokoa, esitämme että vähimmäismäärä voisi olla taitelijan vuosiapurahaan sidottu ja vähintään 2 kuukautta vastaava summa. Tukea jakavien lautakunnan jäsenten toimikausien rajaamista kahteen pidämme erinomaisena kehitysehdotuksena. Niin ikään valtion ylimääräistä taitelijaeläkettä saavien rajaamista kirjastoapurahan ulkopuolelle pidämme asiallisena esityksenä.
Helsingissä 6.9.2012
SUOMEN KIRJAILIJALIITTO RY
Tuula-Liina Varis
puheenjohtaja
Suvi Oinonen
toiminnanjohtaja
