Arkisto

Polkuja tuntemattomaan

Mia Kankimäki, kuva: Tomi Kontio

Kirjailija kulkee työkseen vähemmän tunnettuja polkuja, ja koronan suljettua maailman kirjailija matkailee mielensä sisällä. Kirjailijat Mia Kankimäki, Sami Hilvo ja Elina Hirvonen kertovat poluista, jotka johtivat heidät teostensa luo.

Tekijänoikeuksia kunnioitettava myös kuolinilmoituksissa

TOIMINNANJOHTAJALTA 3/2020 – Kuolinilmoitukset ja tekijänoikeudet ovat aihepiiri, josta keskusteleminen ja mahdollisten epäkohtien esille nostaminen ei ole helppoa, aihepiiri koskettaa hyvin henkilökohtaisella tasolla läheisiään surevia. Se ei ole helppoa myöskään yksittäiselle kirjailijalle, jonka tekstiä on julkaistu, toisinaan muunneltuna. Usein tekijän nimi joko jätetty ilmoittamatta tai joissain tapauksissa nimi mainitaan reippain ottein muunnellun tekstin yhteydessä.

Olla pois

Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio

PÄÄKIRJOITUS 3/2020 – Kun pohdimme Kirjailija-lehden teemoja viime vuonna, emme osanneet odottaa, mihin asentoon maailma heilahtaisi. Ajattelimme silloin teemaa ”kirjailijan polut” enemmän symboliselta kannalta. Nythän rajat ovat sulkeutuneet tiukasti ympärillemme. Polut tuntuvat kiertävän kehää tai päättyvän umpikujaan.

Kielen ja mielen vapaus

Miten kirjailijan suhde kieleen muuttuu kun hän elää kahden kielen kulttuurissa? Kirjailijat Nura Farah, Emmi Itäranta ja Leo Ylitalo kertovat.

Pietaryrtti luostarin puutarhassa

Sirpa Kähkönen. Kuva: Tomi Kontio

PÄÄKIRJOITUS 2/2020 – Elämme kielten välissä. Mekin, joille alueemme valtakieli on äidinkieli. Kirjoitamme paitsi kielessä myös kieltä vastaan. Uuden ilmaisun etsiminen tai sanojen antaminen sanattomalle on sitkeässä aineessa tempoilemista. Me kirjoittajat jaksamme kuvitella kielen olevan jaettavissa ja ymmärrettävissä vielä sittenkin, kun rakastuneet ovat jo uupuneet.

Avoimuutta teosten käyttöraportointiin

Kuva: Tomi Kontio

TOIMINNANJOHTAJALTA 2/2020 – EU:n tekijänoikeusdirektiivi 2019/790 eli DSM-direktiivi on tärkeä muun muassa kirjailijoille ja esiintyville taiteilijoille. Se sisältää useita artikloita, joiden tarkoituksena on parantaa tekijöiden ja taiteilijoiden asemaa. Direktiiviä ollaan nyt säätämässä osaksi kotimaista tekijänoikeuslakia.

Kirjailija ja työeläke

kuva: Tomi Kontio

LUETAAN LAKIA 2/2020 – Kirjailijalle eläkkeelle jääminen tarkoittaa harvoin työnteon lopettamista; suuri enemmistö kirjailijoista jatkaa työtään vielä pitkään eläkeiän saavutettuaan. Seuraavassa käydään läpi kirjailijan lakisääteisen eläkevakuuttamisen perusteet, tämänhetkiset puutteet sekä muistutetaan, miten asiaa voisi kehittää.

Vesi kielelle vai veitsi niskaan?

Kuva: Tomi Kontio

Aisti-ilottelua, arkista uskottavuutta, juonenkäänteitä, henkilösuhteita. Ruokakuvausten mahdollisuudet kirjallisuudessa ovat rajattomat. Haastateltavina Pirjo Hassinen, Heikki Valkama ja Hanna-Riikka Kuisma.

Rahastojen suomaa

Kuva: Tomi Kontio

TOIMINNANJOHTAJALTA 1/2020 – Vilkas toimintavuosi on jälleen käynnistynyt. Vuosi 2020 on liiton 123. toimintavuosi, tämän vuoden tammikuussa liiton jäsenmäärä saavutti 800 jäsenen rajapyykin. Kirjailijaliitto perustettiin kehittämään kirjailijantyön edellytyksiä, edistämään suomalaista kirjallisuutta ja toimimaan suomenkielisten kirjailijoiden valtakunnallisena yhdyssiteenä. Nämä ovat liiton perustehtäviä edelleen, kivijalka, jonka varassa toimintaa tehdään ja kehitetään.