Kuva: Tommi Tuomi
Vallankumouksissa vapaus on yksi ensimmäisistä vaatimuksista. Vapaudesta on pulaa diktatorisissa yhteiskunnissa, joissa pieni eliitti tai jopa yksi johtaja lähipiireineen määrää kaikesta. Vaatimus vapaudesta kietoutuu ihmisoikeustaisteluun.
Vapautta vaativat kuitenkin myös muut kuin sorretut. Ääriliberaalissa ajattelussa markkinoiden tulee saada toimia ilman minkäänlaisia rajoituksia. Ahdistelijat, joilla on absoluuttinen valta uhrinsa yli, väittävät toteuttavansa seksuaalista vapauttaan.
Luokka- ja varallisuusesteet ovat pohjoismaisissa yhteiskunnissa näkymättömiä mutta vaikuttavat monin tavoin ihmisen valinnanvapauteen. Nuorena ja köyhänä ajattelin, että taide on ainut todellinen vapauden valtakunta maailmassa. Taiteilija tarvitsee ensisijaisesti sisäistä pääomaa, luovuutta ja ilmaisemisen tahtoa. Niiden avulla voi tehdä marginaalissakin merkittävää työtä.
Perusasiasta olen samaa mieltä edelleen. Taide luo omat sääntönsä keskelle yhteiskuntaa, osin siitä riippumatta. Mutta jollei taiteilija ole joko riittävän varakas tai vaihtoehtoisesti valmis totaaliseen köyhyyteen, ei täydellinen vapaus ole helposti tavoitettavissa. Kun jäin vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1996, sanoin olevani valmis vaikka näkemään nälkää, kunhan vain saisin kirjoittaa siitä minkä koin tärkeäksi.
Päätös oli oikea. Mutta enää en puhuisi niin kuin silloin. Taiteilijan vapaus on paitsi huumaavaa myös pelottavaa. Moni meistä pelkää vanhuutta ja sairautta, koska sosiaaliturvamme on heikko tai olematon. Työttömyyteen meillä ei ole varaa – yksi kollegoistamme ilmoittautui työttömäksi ja joutui viiden kuukauden karenssiin. Liiton lakimiehen avulla tehtiin valitus, johon nyt vuoden päästä tuli päätös: kollegallamme ei työttömyysjaksollaan ollut oikeutta työmarkkinatukeen.
”Moni meistä pelkää vanhuutta ja sairautta, koska sosiaaliturvamme on heikko tai olematon. Työttömyyteen meillä ei ole varaa.”
Vapautta ei voi syödä. Siksi olemme riippuvaisia markkinoista ja tässä pienessä maassa valtiostakin. Taiteen tekemiseen liittyy aina moninkertainen riski: epäonnistumisen, näkymättömyyden, negatiivisen palautteen riski. Tätä työhön liittyvää vaaraa ei voi pehmentää turvaverkoilla – heittäytyminen on uutta luovan työn ennakkoehto. Mutta elämänehdot voisivat aivan hyvin olla vapaiden ammattien harjoittajilla samat kuin palkansaajillakin.
Perustulo voisi ratkaista taidealan heikon sosiaaliturvatilanteen. Apurahojen lisääminen on toinen keino vahvistaa taiteilijakunnan mahdollisuuksia toimia kapeilla markkinoillamme. Kansalaisyhteiskunnassa tarvitaan taiteilijoiden työtä – yhteiskunta rakentuu ennen kaikkea aineettomista arvoista: riippumaton ajattelu luo sille pohjan. Kirjallisuudella on tässä aivan erityinen merkitys; lukemisen on todettu lisäävän kykyä käsittää itselle vieraita elämänpiirejä ja ajatuksia. Kirjallisuus voi lievittää vihamielisyyttä ja lisätä ymmärrystä, joka hyväksyy säröt ja monitulkintaisuuden.
”Kansalaisyhteiskunnassa tarvitaan taiteilijoiden työtä – yhteiskunta rakentuu ennen kaikkea aineettomista arvoista: riippumaton ajattelu luo sille pohjan.”
Todellisessa testissä taiteen vapaus on yhteiskunnissa, joissa taiteilijoita ja ajattelijoita vangitaan ja vainotaan. Edellisessä tehtävässäni kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN:in puheenjohtajana perehdyin lukemattomiin järkyttäviin ilmaisunvapauden riiston tapauksiin. Niistä yksikään ei kohdistunut suomalaisiin kirjailijoihin.
Meillä suomalaisilla kirjailijoilla on vaikeuksia mutta myös suuri ilmaisemisen vapaus. Se kannattaa muistaa, kun kamppailemme etujemme puolesta. Muistetaan kollegojamme maailmalla; heidän vaikeuksiensa tunteminen antaa suhteellisuudentajua oman tilanteemme tarkasteluun – ja oman vapautemme vaaliminen antaa rohkeutta työskennellä oikeaksi katsomiemme asioiden puolesta.
Sirpa Kähkönen
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja
