Kuva: Tomi Kontio
Suvi Oinonen. Kuva: Tomi Kontio
Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa (25.6.2020) runojen käytöstä kuolinilmoituksissa. ”Runoa ei pitäisi koskaan julkaista ilman lupaa, mutta kuolinilmoituksissa näin tapahtuu koko ajan – Omaiset heikentävät teoksen kirjallista arvoa, sanoo asiantuntija”, artikkelin otsikossa todetaan.
Kirjallisuus antaa sureville lohtua. Runoista löytyy sanat jäähyväisten jättöön, juuri sopiva kuvaus edesmenneestä tai jälkeen jääneiden kaipauksesta. Ilman muistosanoja ilmoituksista jäisi puuttumaan jotain oleellista. Kuolinilmoitukset ja tekijänoikeudet ovat aihepiiri, josta keskusteleminen ja mahdollisten epäkohtien esille nostaminen ei ole helppoa, aihepiiri koskettaa hyvin henkilökohtaisella tasolla läheisiään surevia. Se ei ole helppoa myöskään yksittäiselle kirjailijalle, jonka tekstiä on julkaistu, toisinaan muunneltuna. Usein tekijän nimi joko jätetty ilmoittamatta tai joissain tapauksissa nimi mainitaan reippain ottein muunnellun tekstin yhteydessä.
Kuolinilmoitusten julkaiseminen on osa sanomalehtien ilmoitusmyyntiä, se on kaupallista toimintaa – ilmoitukset ovat melko hintavia, pienenkin ilmoituksen julkaisu maksaa 500–600 euroa. Lehti-ilmoituksia myyvät sanomalehdet jättävät vastuun ilmoituksen sisällöstä ja mahdollisesta lupien pyytämisen ilmoituksen ostajalle. Osa lehdistä ohjaa ilmoituksen ostajia huomioimaan tekijänoikeudet, osa ei mainitse asiaa ollenkaan. Lehdet ovat kuitenkin aina vastuussa julkaisemastaan aineistosta. Olisikin tärkeää, että ilmoituksia julkaiseva taho ohjeistaisi ilmoitusta ostavia hyviin ja tekijänoikeuksia kunnioittaviin käytäntöihin.
Kuolinilmoituksessa julkaistavan runon julkaisuun pitää aina olla tekijän lupa. Luvan tarve ei poistu, vaikka kyseessä on kuolinilmoitus ja ilmoittajat surevat läheisensä kuolemaa. Luvan pyytäminen ja tekijänoikeuksien selvittäminen tuntuu ymmärrettävästi surun keskellä monesta ylivoimaiselta tehtävältä. Aikaan tulisikin saada tekijänoikeuksia kunnioittava ja kaikille osapuolille helppo ja kätevä luparatkaisu.
Runot tai muut tekstit eivät välttämättä ole ilmoituksissa alkuperäisessä muodossaan. Siihen voi olla monta syytä: ilmoittaja on halunnut muuttaa alkuperäistä runoa omaan tarkoitukseensa sopivammaksi tai runoa ei ole otettu alkuperäisestä julkaisusta, vaan se on löydetty muuttuneessa muodossa aiemmin julkaistusta kuolinilmoituksesta. Samalla tavalla kuin runon julkaisemiseen, myös sen muunteluun tai lyhentämiseen tarvitaan aina lupa tekijältä.
Myös runoilijan nimi tulee aina mainita. Ja jos runoa on muunneltu tai lyhennetty, tulee ilmoittaa alkuperäisen tekijän nimi ja se, että runo on julkaistu muunneltuna tai se on mukaelma.
”Aikaan tulisi saada kaikille osapuolille helppo ja kätevä luparatkaisu.”
Kirjailijaliitto on pyytänyt, että tekijänoikeusjärjestö Sanasto tarttuisi pikaisesti asiaan ja runojen luvallista käyttöä helpottamaan saataisiin toimivat tekijänoikeusluvat. Suunnittelupöydällä asia on ollut jo kauan, ja se nousee esille säännöllisin väliajoin kirjailijoiden keskuudessa. Erityisesti silloin, kun runoa on muunneltu.
Ruotsissa asia on saatu järjestymään yhteistyönä hautaustoimistojen kanssa. Yksi vaihtoehto voisi myös olla, että sanomalehtien ilmoitusmyynti sisältäisi myös tekijänoikeusluvan ja sanomalehdet sopisivat luparatkaisuista kirjailijoita edustavan Sanaston kanssa.
Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja
