Kuva: Pixabay / Geralt
Kuva: Pixabay / Geralt
Taiteilijapalkka on parin viime vuoden ajan ollut vahvasti esillä kulttuurikeskusteluissa. Mitä palkalla tarkoitetaan ja mitä malli tarkoittaisi kirjailijan näkökulmasta?
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2018 mietinnän Taiteilijapolitiikan suuntaviivat – työryhmän esitys taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi. Esityksessä nousi esille ajatus taiteilijapalkasta.
Viime aikoina taiteilijapalkan puolesta on puhunut erityisesti Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen, aihetta käsiteltiin keväällä mm. Kritiikin Uutisten haastattelussa.
Taiteilijapalkassa nykyiset valtion pitkät taiteilija-apurahat korvattaisiin osittain tai kokonaan palkkamallilla. Taiteilijat olisivat apurahakauden sijaan työsuhteessa ja heillä olisi työsuhteeseen liittyvät edut. Työsuhteet olisivat määräaikaisia samalla tavalla kuin nykyiset apurahakaudet, kyseessä ei siis olisi pysyvä työsuhde. Työpaikkoja myös haettaisiin aivan samalla tavalla työsuunnitelmia ja aiempia meriittejä esitellen kuin apurahoja.
Mitä taiteilijapalkka sitten tarkoittaisi kirjailijan näkökulmasta? Yksi mallin suurimmista ongelmista on, ettei kirjallisuuden alalla ole toimijoita, joihin kirjailijat voisivat olla luontevasti työsuhteessa. Organisaatiossa tulisi olla esimies, joka hoitaisi normaalit työnantajan velvollisuudet mm. työajanseurannan, työn johtamisen – miksi ei myös työtilan ja -välineet. Kirjailijalla ei ole teatterin, oopperan tai orkesterien kaltaisia valmiita yhteisöjä ja rakenteita, joihin kiinnittyä. Kirjailijat eivät myöskään ole työsuhteessa kustantamoihin eikä ole realistista ajatella, että kustantamot ottaisivat uudenlaista roolia.
Paula Tuovinen on keskusteluissa ehdottanut, että kirjallisuuden puolella alustana voisivat toimia esimerkiksi kirjailijoiden omat yhteenliittymät ja agentuurit – miksi ei myös Kirjailijaliitto. Työsuhde voitaisiin myös solmia Taikeen tai avustusta maksaa taiteilijan omalle yritykselle. Kirjailijaliitossa asiaan suhtaudutaan epäillen: on vaikea nähdä, miksi alalle tulisi pystyttää keinotekoisesti rakennelmia, joita kirjallisuus taiteenlajina ei tarvitse.
Raha uppoaa rakenteisiin
Valtion verovapaan taiteilija-apurahan suuruus on tällä hetkellä 1980,85 euroa kuukaudessa. Paula Tuovisen ehdotuksissa taiteilijapalkan suuruudeksi on kaavailtu 3000 euroa. Pikaisesti katsottuna ero vaikuttaa merkittävältä ja suunta oikealta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.
Kirjailijaliiton varapuheenjohtaja Juha-Pekka Koskinen julkaisi keväällä twitterissä laskelmiaan siitä, mitä taiteilijapalkka tarkoittaisi taiteen rahoituksen kannalta. Koskinen on koulutukseltaan kirjoittamisen maisteri ja matemaatikko ja avaa sosiaalisessa mediassa usein kirja-alan numeroita, mm. kirjamyyntitilastoja ja äänikirjojen tekijänpalkkioita.
Koskisen mukaan taiteen kentälle jaettavasta rahasta päätyy nykyisessä apurahamallissa 86,5 prosenttia taiteilijan taskuun – MYEL-vakuutuksiin ja MATA-työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksiin menee 13,5 prosenttia. Taiteilijapalkkamallissa rahoituksesta päätyisi sen sijaan parhaimmillaankin taiteilijalle vain reilu puolet, sillä hallinto, palkan sivukulut ja verottaja vievät 46 prosenttia.
– Nykyisellään valtion verovapaasta apurahasta jää taiteilijalle MYEL-eläkevakuutuksen jälkeen käteen noin 1700 euroa kuukaudessa. Lisäksi työ- ja vapaa-ajan MATA-vakuutusmaksut ovat noin 109 euroa vuodessa, Koskinen toteaa.
– Jos taiteilijalla ei olisi mitään muuta työtuloa kuin taiteilijapalkka, hän maksaisi palkastaan noin 800 euroa kuussa veroja ja käteen jäisi noin 2200 euroa. Työnantaja maksaisi lisäksi palkan sivukuluina noin 620 euroa ja esimieskustannuksiin voidaan laskea maksetun palkan määrästä vähintään 15 %, jolloin rakenteisiin katoava kulu olisi 450 euroa kuussa. Tästä nähdään, että noin 4100 euron kuukausipanostuksella kirjailijan tilille saadaan 2200 euroa. Jotta taiteilijapalkkamallissa kirjailijan käteen jäisi 500 euroa kuussa enemmän kuin nykyään, tarvittaisiin rahaa yli kaksinkertainen määrä apurahamalliin verrattuna.
”Ensiarvoisen tärkeää on, ettei mahdollinen taiteilijapalkka vähennä rahoituksen saajien lukumäärää.”
Taiteilijapalkkamallin suurin ongelma onkin sen kalleus, raha ei tule kustannustehokkaasti taiteilijalle vaan uppoaa rakenteisiin.
– Jos mallia aletaan soveltaa nykyisellä rahoituksella, taiteen kentälle tuleva raha puolittuu. Jotta palkkamalli jalkauttaisi taidekentälle yhtä paljon rahaa kuin nykyinen apurahajärjestelmä, pitäisi valtion vähintään tuplata taiteen rahoitus, sekään tuskin riittäisi, Koskinen summaa.
Tilanteessa, jossa taiteen rahoitus on kaikkineen vaikeassa tilanteessa, tavoite tuntuu utopistiselta. Ja jos rahoitusta saataisiinkin merkittävästi lisää, miksi sitä ei käytettäisi valtion taiteilija-apurahojen tason nostamiseen ja lukumäärän kasvattamiseen. Ensiarvoisen tärkeää on, ettei mahdollinen taiteilijapalkka vähennä rahoituksen saajien lukumäärää.
Kehitetään nykyistä mallia
Taiteilijapalkkaa perustellaan muun muassa sosiaaliturvan parantumisella, työterveyshuollolla ja esimiehen tuella.
– Eläkkeen kertymisen kannalta ainoa merkitsevä tekijä on kuukausierän suuruus, se onko eläke kertynyt työsuhteesta vai apurahatyöstä, ei vaikuta tulevan eläkkeen määrään, Juha-Pekka Koskinen toteaa.
Työterveyden osalta tilanne vaihtelee työnantajan mukaan. Joissain työpaikoissa on hyvinkin laaja työterveyshuolto hammashoitoineen ja magneettikuvauksineen, toisissa lain vaatimat minimijärjestelyt. Se millaista työterveyttä taiteilijapalkka taiteilijoille suo, riippunee työsuhteen ehdoista ja työnantajasta.
Apurahansaajilla on nykyisin tapaturma- ja ammattitautivakuutukset, ja esimerkiksi Suomen Kulttuurirahastolla on käytössä malli, jossa apurahakauden ajalle voi hankkia terveydenhuoltosopimuksen. Sen järjestämiseen ei siis välttämättä tarvita työsuhdetta tai työnantajaa.
– Kirjailija ei kaipaa esimiestä eikä kellokorttia, hän ei marssi kellokortti kourassa toimistoon naputtamaan proosaa taikka lyriikkaa kahdeksasta neljään, Koskinen toteaa. – Työsuhteessa kertyy luonnollisesti palkallisia lomapäiviä, mutta jokainen kirjailija tietää, että kirjailijan kohdalla ne ovat lähinnä vitsi. Kirjailija pitää tai jättää pitämättä lomansa samalla tavalla apurahakaudella kuin työsuhteessakin.
”Kirjailijaa ei tunnisteta tai kelpuuteta työttömäksi työnhakijaksi työsuhteen päätyttyä. Tätä ongelmaa taiteilijapalkkamalli ei poistaisi.”
Mitä tulee työttömyysturvaan, on suurin ongelma se, ettei kirjailijaa tunnisteta tai kelpuuteta työttömäksi työnhakijaksi työsuhteen päätyttyä. Tätä ongelmaa taiteilijapalkkamalli ei poistaisi.
Taiteilijapalkkaa on perusteltu nykyisen apurahajärjestelmän ”nöyryyttävyydellä”. Keskustelu tuntuukin jollain tapaa kiinnittyvän myös apurahaan sanana. Paula Tuovinen toteaa Kritiikin Uutisten haastattelussa, että ”taidekentälle myönnettävä apu ja avustus vie väistämättä ajatukset myös sosiaaliavun pariin”. Sen sijaan että sisältäisi vahvan ajatuksen meriitistä, apuraha tuntuukin vievän ajatukset liiaksi auttamiseen. Asiasta on käyty keskustelua myös Kirjailijaliiton omien apurahojen kohdalla, mutta ainakaan toistaiseksi muu termistö ei ole vakiintunut käyttöön.
Kutsuttiin apurahoja sitten millä nimellä tahansa, on nykyinen järjestelmä kirjailijoiden näkökulmasta kustannustehokas ja ongelmat ratkottavissa melko pienin korjauksin. Toimivaa mallia ei ole syytä romuttaa.
Suvi Oinonen, toiminnanjohtaja
Anna Chydenius, viestintäpäällikkö
JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 3/2021
—————–
Lue lisää:
Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:34.
Siskotuulikki Toijonen: Taiteen rahoituksen kokonaiskuva pahasti retuperällä. Kritiikin uutiset 22.5.2021.
Siskotuulikki Toijonen: Kirjailijaliitto takakenossa taiteilijapalkalle. Kritiikin uutiset 24.5.2021.
Sirpa Kähkönen: Aktiivisiksi toimijoiksi omassa asiassa. Kirjailija 2/2021.
