kuva: Tomi Kontio
kuva: Tomi Kontio
Nykyinen tekijänoikeuslaki sisältää nimenomaiset säännökset kustannussopimuksista. Lain 3 luvussa säädetään muun muassa oikeudenluovutuksen laajuudesta, tekijälle toimitettavan tilityksen tiedoista ja siitä, miten ja milloin oikeudet voivat palautua. Tekijänoikeusdirektiivin (ns. DSM-direktiivi) kansallista täytäntöönpanoa valmisteltaessa on noussut esille vaihtoehto, jonka mukaan kustannussopimuksia koskevat pykälät poistettaisiin laista. Kirjailijoiden kannalta on tärkeää, ettei näin tehdä. Juttua kirjoitettaessa tilanne on se, että luonnosta hallituksen esitykseksi odotetaan saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä. Varsinainen esitys annetaan näillä näkymin lokakuussa.
Lain kustannussopimuksia koskevilla pykälillä on pitkä historia. Ne perustuvat vuonna 1947 solmittuun yhteispohjoismaiseen kirjankustannussopimukseen, joka oli pohjoismaisten tekijä- ja kustantajajärjestöjen yhdessä valmistelema ja solmima sopimus kustannussopimusten yleisistä ehdoista. Tekijänoikeuslain säätämisen yhteydessä vuonna 1961 ehdot sisällytettiin lähes sellaisenaan lakiin. Pykälät ovat säilyneet muuttumattomina lain koko voimassaolon ajan.
”DSM-direktiivin kansallista täytäntöönpanoa valmisteltaessa on noussut esille vaihtoehto, jonka mukaan kustannussopimuksia koskevat pykälät poistettaisiin laista.”
Kustannussopimuksia koskevat säännökset ovat tahdonvaltaista oikeutta. Tämä tarkoittaa, että kirjailija ja kustantaja voivat sopia keskenään toisin kuin laissa säädetään. Yleensä kustannussopimuksissa sovitaan nimenomaisesti kaikista keskeisimmistä sopimussuhteeseen liittyvistä seikoista. Vaikka sopimus menee lain edelle, on säännöksillä edelleen tärkeä merkitys sekä yksittäistapauksissa että laajemmin. Ensinnäkin epäselvissä tilanteissa ne auttavat sopimuksen tulkinnassa. Toiseksi pykälät täydentävät sopimusta siltä osin kuin osapuolet eivät ole sopineet asiasta nimenomaisesti. Edelleen säännöksillä on tärkeä ohjausvaikutus; ne ilmentävät alan vakiintuneita, yhdessä muodostettuja käytäntöjä ja periaatteita. Pykälistä selviää muun muassa, että oikeudenluovutus rajataan aina tarkasti, ja että kirjailija luovuttaa kustantajalle vain oikeudet, joita se toiminnassaan tosiasiallisesti tarvitsee. Kaikki muut oikeudet jäävät kirjailijalle.
”Vaikka sopimus menee lain edelle, on säännöksillä edelleen tärkeä merkitys sekä yksittäistapauksissa että laajemmin.”
Selvää on, että kirja-ala ja teknologia ovat kehittyneet huomattavasti sitten 1960-luvun. Lakia säädettäessä ei ollut esimerkiksi sähkökirjoja, sähköisiä äänikirjoja tai suoratoistopalveluja. Kustannussopimuksia koskevien pykälien huolellisesti ja harkiten toteutettu modernisointi olisikin varmasti perusteltua. Myös tekijänoikeusdirektiivi asettaa velvoitteensa: nykyinen laki ei varmista, että tekijällä on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen, tai että tekijät saavat säännöllisesti ajantasaisia, merkityksellisiä ja kattavia tietoja teostensa käytöstä. Edelleen on keskeistä taata, että tekijät voivat saada luovuttamansa oikeudet takaisin, mikäli sopimuskumppani ei hyödynnä niitä tehokkaasti. Kustannussopimusten osalta laissa edellytetään, että teos on ”myyty loppuun”. Säännös ei sovellu järkevästi sähköisiin julkaisumuotoihin, joita on helppo pitää saatavilla.
”Pykälien poistaminen laista olisi selvä heikennys kirjailijoiden asemaan.”
On tärkeää, ettei nimenomaisesta sääntelystä luovuta. Kustannussopimuksia koskevien pykälien poistaminen laista olisi selvä heikennys kirjailijoiden asemaan. Tämä olisi täysin ristiriidassa DSM-direktiivin tarkoituksen kanssa. Sen sijaan pykälien päivittäminen niin, että ne vastaavat paremmin nykyajan tarpeita, olisi varmasti tarkoituksenmukaista. Kuten aina, valmistelu olisi tärkeää toteuttaa alaa laajalti kuullen.
Ville Toro
Suomen Kirjailijaliiton lakimies
