Kuva: Tomi Kontio
Suvi Oinonen. Kuva: Tomi Kontio
Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla kirjoitettiin 3.2.2021, että korona on iskenyt rajusti taiteilijoihin – muihin paitsi kirjailijoihin, sillä kirjojen lukeminen ja kuunteleminen ovat lisääntyneet, kun ihmiset ovat pysyneet kotona.
Kirja-alalta tosiaan kuului hyviä uutisia tammikuussa, myyntimääriä ja bisneksen kukoistusta hehkutettiin monessa käänteessä. Auringonlaskun alaksi povatulla bisneksellä aurinko loimottikin nyt kirkkaalta taivaalta. Kasvua vauhditti erityisesti äänikirjamyynti. Olemme myös saaneet lukea mediasta muhkeista kirjailijoiden ennakkomaksuista. Parhaillaan ne ovat jopa 150 000 euron arvoisia – silloin kun kyseessä on Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama. Suomalaisen kirjailijan todellisuus on toisenlainen, selvityksiemme mukaan keskimääräinen ennakko on 2000 euroa, kaikki eivät saa ennakkoa lainkaan.
Vuoden 2020 myynti realisoituu kirjailijoille vasta keväällä 2021 kun tilitykset myynneistä saapuvat. Kuten syyskuussa julkaistu selvityksemme vuoden 2019 tilityksistä osoitti, on äänikirjan myynnistä tuleva tekijänpalkkio hyvin vaatimaton, 1/5 osa vastaavan painetun teoksen palkkiosta. Hyvä kokonaismyynti ei vielä tarkoita kirjailijoiden palkkioihin erityistä nousua.
”Korona on koetellut yhtä elinkeinoamme erityisen rajulla kädellä: taidetta ja kulttuuria. Työpaikat on suljettu ja elinkeinoa on rajoitettu aivan katastrofaalisella tavalla.”
Korona on koetellut yhtä elinkeinoamme erityisen rajulla kädellä: taidetta ja kulttuuria. Työpaikat on suljettu ja elinkeinoa on rajoitettu aivan katastrofaalisella tavalla. Kirjailijat eivät suinkaan ole tästä historiallisesta sulusta selvinneet vaurioitta, sillä kirjailijoiden työ ja tulot ovat monisyisempi ilmiö kuin pelkkä kirjamyynnistä saatava palkkio. Pelkillä kirjan myyntituloilla elää hyvin harva: liiton viimeisimmässä tulotutkimuksessa kustantajilta saatavat tilitykset muodostivat 54 prosenttia tuloista. Myös apurahat ovat tärkeä osa, mutta lisäksi on tehtävä ahkerasti muutakin.
Loppu tulee juuri siitä työstä, joihin rajoitukset rajusti iskevät. Kirjailijat keikkailevat kouluissa, kirjastoissa ja erilaisissa tapahtumissa. Ne ovat paitsi merkittävä mahdollisuus lukijoiden tapaamiseen ja teosten markkinointiin, myös itsessään merkittävä tulonlähde. Nyt keikkoja ei ole, ei ole ollut vuoteen. Eri tahot ovat tehneet parhaansa erilaisten virtuaalisten tapahtumien ja vierailujen järjestämiseksi ja hyvä niin. Kokonaisuuden kannalta ne ovat täysin marginaalisia: esiintymisiä ei ole ja eikä ole niistä saatavia tulojakaan.
”Kirjailijoiden työ ja tulot ovat monisyisempi ilmiö kuin pelkkä kirjamyynnistä saatava palkkio.”
Kirjailijat kirjoittavat näyttämöille, pieniin ja suuriin produktioihin, kesäteattereista Kansallisen lavalle. Kirjailijoiden teoksia niin ikään dramatisoidaan. Näytökset on peruttu, lipputuloja ei ole. Näiden töiden taloudellinen merkitys on yksittäiselle kirjailijalle valtava. Yksittäisenä huomioina mainitsen senkin, että osa kirjailijoista tekee myös sanoituksia. Musiikin puolella keikat ja tuotannot ovat pysähtyneet, kirjailijoiden Teosto-korvaukset jäävät tulematta. Esittäviin taiteisiin kohdistuvat rajoitukset iskevät siis myös kirjailijoihin.
Toisinaan näkee vaalittavan kuvaa kirjailijasta myyttisenä olentona, joka leijuu punaviini kädessään kodin ja kapakan väliä. Minun arkinen kokemukseni kirjailijakunnasta on aivan toisenlainen. Ahkeraa väkeä, jolla on jatkuvasti monta rautaa tulessa. Oman toimeentulonsa kanssa kamppailevia, lukuisia ja monipuolisia luovia töitä yhtä aikaa tekeviä ja työtilaisuuksia koko ajan etsiviä rautaisia ammattilaisia. Sellaisia, joihin korona on valitettavasti iskenyt kovaa. Valtion rahoitusta tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan.
Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja
