Kollektiivisen sopimuksen paluu kirja- alalle?

Uutena Kirjailijaliiton juristina olen saanut huomata, että kustannussopimusten kommentointi vie suurimman osan työajastani. Vaikka Suomen Kirjailijaliitto, Suomen tietokirjailijat ja Suomen Kustannusyhdistys ovat laatineet yhdessä hyvät käytännöt ja muistilistan kustannussopimuksella sovittavista asioista, kustantamoiden sopimuspohjat ovat kovin erilaisia keskenään. Kirjailijan kannalta tärkeimmätkin ehdot liittyen muun muassa tekijänpalkkion suuruuteen ja oikeuksien palautumiseen vaihtelevat. Lisäksi alalle rantautuneiden uusien ääni- ja sähkökirjoihin keskittyneiden digikustantamoiden myötä on tullut uusia, hieman erikoisiakin sopimusmalleja. Käyn jokaisen sopimuksen pieteetillä läpi ja toivotan kirjailijalle onnea neuvotteluihin.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten Suomessa oli käytössä sitova kollektiivinen mallisopimus, jonka vähimmäisehdot loivat hieman reilumman pohjan sopimusneuvotteluille. Tosin mallisopimuksetkaan eivät ole muuttaneet sitä tosiasiaa, joka kirja-alalla vallitsee: epätasa-arvoinen neuvotteluasema kirjailijan ja kustantajan välillä. Tätä kuvaa oivallisesti Kai Häggman Suomen Kirjailijaliiton historiikissa (2017): ”Sopimustilanne kirjailijan ja kustantajan välillä oli 1980-luvulla kohtalaisen hyvä. ‘Hyvä’ tarkoittaa kummankin sopijapuolen sitoutumista edelleen vuoden 1947 mallisopimuksen ehtoihin. Muodollisesti sopijat olivat tasa-arvoiset, käytännössä eivät.”

Muodollisesti hyvä tilanne muuttui 1990-luvun alussa. Avoimemman kilpailutalouden nimissä laadittu uusi kilpailulainsäädäntö vaikutti merkittävästi tilanteeseen ja siihen, ettei Suomen Kustannusyhdistyksen kanssa enää neuvoteltu mallisopimuksista. Häggmannin mukaan ”tilalle tullut ‘paikallinen sopiminen’ merkitsi loppua kirjailijoiden periaatteelliselle keskinäiselle tasaarvolle”. Muuttunutta tilannetta sivuttiin myös Helsingin Sanomien artikkelissa (HS, Kylmänen, Petäjä, 23.3.2000), jossa Suomen Kirjailijaliitto toivoi kustannussopimusten uudelleen tarkastelua, jotta ”kirjailijat saisivat kirjansa myynnistä sen osan, mikä heille kuuluisi”. Suomen Kustannusyhdistys taas tokaisi, että ”paluuta kustannussopimusten yleissitovuuteen ei enää ole”.

Hyvinäkin aikoina 1980-luvulla kirjailijan neuvotteluvara vaihteli vähäisestä olemattomaan. Räikeästä kirjailijan ja kustantajan aseman epätasa-arvoisuudesta huolimatta Suomessa ei kilpailulainsäädäntöön vedoten ole palattukirja-alalla kollektiivisiin sopimuksiin. Muissa Pohjoismaissa kollektiiviset sopimukset ovat olleet tähänkin päivään asti käytössä, mikä kertonee siitä, että kilpailuoikeuden suhdetta kollektiivisiin sopimuksiin kirja-alalla on tulkittu eri maissa eri tavoin. Epäselvään, epäreiluun tilanteeseen on tullut vihdoin muutos! EU:n komissio antoi syyskuussa suuntaviivat, joissa selvennetään, milloin tietyt yksinyrittäjät, mukaan lukien kirjailijat, voivat EU:n kilpailusääntöjä rikkomatta kollektiivisesti neuvotella paremmista työoloista. Suuntaviivojen mukaan Suomen Kirjailijaliitto voisi siis edustaa kirjailijoita sopimusneuvotteluissa kustantajien kanssa.

Erittäin positiivista on se, että EU:n komissio on kiinnittänyt suuntaviivoissa nimenomaisesti huomiota tekijöiden, eli myös kirjailijoiden epätasapainoiseen neuvotteluasemaan. Tekijänoikeusdirektiivissä on vahvistettu periaate, jonka mukaan tekijöillä on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen töistään. Periaate on tulossa myös kansalliseen tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeusdirektiivissä säädetään mahdollisuudesta vahvistaa tekijöiden sopimusasemaa esimeriksi kollektiivisin sopimuksin, jotta voidaan varmistua sopivan korvauksen saamisesta. Nyt komissio linjaa selvyyden vuoksi, että tekijänoikeusdirektiivin perusteella solmitut tekijöiden ja heidän vastapuolensa väliset kollektiiviset sopimukset eivät ole kilpailuoikeuden vastaisia.

Komission suuntaviivat ovat merkittävä tulkintaohje kirja-alan kollektiivisille sopimuksille EU:n laajuisesti. European Writers’ Council tiedotti: ”The way is now open.” Tosiaankin väylä kollektiivisille sopimusneuvotteluille kirja-alalla Suomessa on avattu. Seuraavaksi Suomen Kirjailijaliiton täytyy yhdessä kirjailijoiden kanssa pohtia, miten tätä mahdollisuutta tulisi parhaiten hyödyntää. Muutos olisi merkittävä uudistus niin liiton toimintaan kuin yleisesti koko alaan, joten vaihtoehtoja on punnittava tarkkaan.

Eeva Asikainen
Suomen Kirjailijaliiton lakimies