Salongeista akatemioihin. Kirjoittajakoulutuksen uusi suunta
ammentaa taiteidenvälisyydestä, vähemmistön äänestä ja monimediaisuudesta.
Ensin tulivat salongit. Niitä oli Suomessa jo 1800-luvulla.
Elisabeth Järnefelt piti kirjallista salonkia, jossa hän pyrki herättämään ylioppilaiden kriittistä asennetta lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Samaan aikaan Minna Canth johti hänkin omaa kirjallista piiriään. Sitten kirjoittamista koskevat uskomukset ja ideat levisivät ja pian kirjoittajakoulutus kasvoi kansalaisopistojen lyhytkursseista akateemiseksi oppiaineeksi.
Suomessa ensimmäinen yliopistotasoinen kirjoittamisen oppiaine käynnistyi vuonna 1996 Jyväskylässä. Sen opettaja, FT Nora Eksröm pitää tulevaisuuden haasteena kirjoittamisen opetuksessa maahanmuuttoa ja kielikysymyksiä.
– Niistä paradoksaalisesti fennomanian myötä oikeastaan lähdettiin aikoinaan liikkeelle ylipäätään, hän sanoo.
Luova talous löysi akatemian
Oulun yliopistolle vuonna 2020 perustettu monimediaisen luovan kerronnan opintokokonaisuus sai ensimmäisen sysäyksensä työelämän puolelta. Business Oulun tekemässä kyselyssä alueen luovan alan yritysten keskuudessa kaivattiin paitsi koodaamisen lisäosaamista myös luovan kirjoittamisen ja käsikirjoittamisen opetusta.
Kirjallisuuden oppiaineelta kysyttiin, olisiko heillä annettavaa. Professori Kuisma Korhonen ideoi vuoden kestävät perusopinnot yhdessä proosakerronnasta hänen kanssaan vastaavan Kasimir Sandbackan, elokuva ja TV-kerronnasta vastaavan Tomi Tuikkalan sekä pelisuunnittelusta ja -käsikirjoittamisesta vastaavan Jussi Aution kanssa.
– Kurssien sisällöt on ajateltu tukemaan monimediaista ajattelua, Korhonen linjaa.
Hän kertoo tuntevansa paljon kirjailijoita ja tietävänsä, kuinka pieninä palasina kirjailijan tulo on.
– Hyvin harva jos kukaan pystyy elättämään itseään pelkästään kirjojen myynnillä. Tunnen myös ihmisiä, jotka tekevät sekä käsikirjoittamista että proosaa, ja toisaalta myös pelillisyys tuntuu vaikuttavan nykyaikana yhä enemmän. On syntynyt erilaisia monimediaisia tarinamaailmoja.
”Kurssien sisällöt on ajateltu tukemaan monimediaista ajattelua.”
Korhonen kertoo tutustuneensa opetuksen ideoinnin aikana myös kirjoittamisoppaisiin ja huomanneensa, että proosakirjoittamisen kaikkia osa-alueita ei välttämättä käsitellä niissä yhtä hyvin kuin draaman puolella ja toisin päin.
– Esimerkiksi kohtausten dramaturgia ja siitä tietoiseksi tuleminen on tällainen. Amerikkalaisissa käsikirjoitusoppaissakin on perinteisen juonivetoisen, aristotelisen tarinankerronnan rinnalle tullut henkilöhahmokeskeinen ajattelu. Siinä niin tarina kuin dramaturgiakin syntyvät henkilöhahmoista.
Kuisma Korhonen, kuva Tomi Kontio
Kirjoittamisen uusi suunta
Monimediaisen luovan kerronnan oppiainetta ideoidessaan Korhonen huomasi lähestyvänsä tarinankerrontaa uudesta näkökulmasta.
– Aloin ajatella, että proosakerronta ja myös draama pitäisi käsitteellistää pikemminkin peleinä kuin valmiin tarinan raportointina. Tarinan syntymekanismi voi parhaimmillaan olla peliä. Lukijalle tai katsojalle annetaan tiettyjä kerronnallisia elementtejä, joiden pohjalta hän muodostaa oman elämyksensä, tavallaan pelaa tarinan mielessään. Tämä voi olla hyvä lähtökohta ajatella tarinan ja kerronnan suhdetta, luottaa lukijan tai katsojan kykyyn luoda tarinaa pienistäkin kerronnan fragmenteista.
”Tarinan syntymekanismi voi parhaimmillaan olla peliä.”
Viime vuonna oppiaine eli pilottivaihetta. Nyt on alkanut toinen vuosi.
– Hyvä uutinen on se, että olemme jo saaneet työelämän puolelta kyselyitä. Ainakin käsikirjoittajia tarvitaan tällä hetkellä. Heistä on pula.
Korhonen kertoo, että jatkossa monimediaisuutta ajatellaan opetuksen sisällöissä laajemmin. Myös pelimaailmassa tarinallisuus on nouseva trendi.
– Itse musiikki-ihmisenä olen kiinnostunut musiikin tarinallisuudesta. Myös vaikkapa sarjakuvien, multimediainstallaatioiden tai virtuaalitodellisuutta hyväksi käyttävien tarinoiden käsikirjoittaminen sopisi hyvin oppiaineen piiriin. Uudet yhdistelmät vaativat jatkossa täysin uudenlaisia opetuksellisia kokonaisuuksia ja uutta osaamista myös yliopistolta.
Vielä yksi unelma
Oulun yliopistossa kirjallisuus ja elokuvatutkimuksen sivuaine ovat olleet aina läheisessä yhteistyössä keskenään. Kaupungissa on lisäksi elokuvakoulu ja lukuisia pelifirmoja.
– Tänne on syntynyt luovien alojen pienyritysten verkostoa ja teknologiaa, sellaisia luovien alojen start up-yrityksiä, joissa on potentiaalia ja jotka ovat myös ennakkoluulottomia.
Monimediaisen luovan kerronnan opiskelijat lukevat toistensa töitä. He antavat palautetta toisilleen ja saavat myöhemmin palautetta myös tekstilähtöisesti.
”Tarvittaisiin joku hullu ja joku rahakas, jotka perustaisivat tänne merkittävän kustannusyhtiön.”
Kuisma Korhonen on tehnyt ison työn visioidessaan kirjoittamisen koulutuksen akateemista profiilia Pohjois-Suomessa. Hän näkee alueen erityisenä vahvuutena sen, että infrastruktuuri tukee jo syntynyttä ja kehitysvaiheessa olevaa oppiainetta ja toisin päin.
Silti hän kaipaa vielä yhtä asiaa: omaa kustantamoa pohjoiseen Suomeen.
– Tarvittaisiin joku hullu ja joku rahakas, jotka kohtaisivat ja perustaisivat tänne merkittävän kustannusyhtiön. Pääomia varmaan on ja hullujakin piisaa, mutta ne on saatettava vielä yhteen.
Jusa Peltoniemi, kuva Laura Malmivaara
Taiteidenvälistä liimaa
Kun tieto taideyliopiston kirjoittamisen maisteritutkinnosta julkistettiin vuonna 2017, aihe kiinnosti mediaa kovasti ja siitä nousi pieni kohu. Opiskelijoille on kuitenkin annettu työrauha opiskella kirjoittamista vuorovaikutuksessa kuvataiteiden, esittävien taiteiden, musiikin ja taiteellisen tutkimuksen kanssa. Ohjelma on ensimmäinen taiteen maisterin tutkintoon johtava kirjoittamisen koulutusohjelma Suomessa ja ensimmäiset opinnäytetyöt jätetään tarkastettaviksi vihdoin tänä keväänä.
– Mielestäni on välttämätöntä, että kirjoittaminen esiintyy taiteena taiteiden joukossa taideyliopistossa. Kirjoittaminen on taiteidenvälinen liima. Sitä tarvitaan tänä päivänä käytännössä kaikkien taidealojen sisällä, lehtori Jusa Peltoniemi sanoo.
Taidekorkeakouluun sijoittuva kirjoittajakoulutus on Peltoniemen mielestä ainutlaatuinen. Kirjoittamisen maisteriohjelman kursseille osallistuu opiskelijoita monista TeaKin koulutusohjelmista, mutta myös muista Taideyliopiston akatemioista.
”On välttämätöntä, että kirjoittaminen esiintyy taiteena taiteiden joukossa taideyliopistossa.”
Maisteriohjelmassa kirjoittaminen ymmärretään paitsi itsenäisenä, myös monimuotoisena ja soveltavana taiteenalana. Opintojen perusta on henkilökohtainen kirjoitustyö, lukeminen ja kriittinen ja reflektoiva taiteellinen ajattelu.
– Sekä muissa suomalaisissa että kansainvälisissä ohjelmissa on usein keskiössä luova kirjoittaminen, mikä on meillä vain yksi osa-alue. Tämä on herättänyt kiinnostusta myös muualla maailmassa.
Koulutusohjelma toimii Otavan kirjasäätiön ja Otava Oy:n rahoituksella. Sen keskiössä on kansainvälinen yhteistyö muiden kirjoittamisen alan koulutusohjelmien ja Aalto-yliopiston kanssa. Lähin kansainvälinen kumppani on Columbia Universityn Writing Program New Yorkissa.
– Olemme toteuttaneet kerran Word for Word -vaihto-ohjelman, jossa yhdysvaltalaiset ja suomalaiset opiskelijat kääntävät tekstejään pareittain ja johon kuuluu myös lyhyt residenssiosuus molemmissa maissa. Viimeksi ohjelma järjestettiin vuodelle 2020, mutta se siirtyi pandemian vuoksi ja toteutuu tuskin vielä tänä vuonnakaan.
Taiteena taiteiden joukossa
Kirjoittamiseen perehtyminen nähdään opetuksessa omana taiteenaan eikä suoraviivaisena tienä kirjailijan ammattiin.
Alussa opiskelija tekee työsuunnitelman taiteellisen projektinsa jaksottumisesta ja toteuttamisesta opintojen aikana. Projekti sijoittuu jollekin kolmesta maisteriohjelman osa-alueesta, jotka sisältävät kukin eri suuntautumisvaihtoehtoja: kirjoittaminen perinteisessä kirjallisessa genressä (proosa, lyriikka, essee), taiteesta kirjoittaminen (tekijälähtöinen tutkiva kirjoittaminen ja taidekritiikki) tai mediasensitiivinen kirjoittaminen (kirjoittaminen taiteidenvälisenä mediumina ja digitaalinen kirjoittaminen).
– Oma projekti voi toteutua vaihtoehtoisesti joko kahtena erillisenä lukuvuoden kestoisena tai yhtenä pitempänä kaksivuotisena prosessina. Tutkintokieli on vuonna 2021 alkavassa 2-vuotisessa koulutuksessa suomi, ja opiskelijan oman projektin kieli voi olla myös ruotsi tai englanti.
Peltoniemen oma praktiikka ja pedagogiikka on syntynyt kokemuksesta ohjata opiskelijoita ensin Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineessa, sitten Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmassa.
– Olen luonnehtinut omaa työtäni joskus niin, että yritän ensiksi päästä perille siitä, mitä opiskelija on tekemässä ja sen jälkeen pyrin saamaan hänet tietoiseksi siitä myös itse.
”Yritän ensiksi päästä perille siitä, mitä opiskelija on tekemässä ja sen jälkeen pyrin saamaan hänet tietoiseksi siitä myös itse.”
Peltoniemen kollega Mikael Brygger lähestyy kirjoittamisen opettamisen kysymystä taideyliopiston internet-sivuilla vertaamalla sitä kustannustoimittajan ja ateljeekriitikon rooliin: ”Kukaan tuskin kyseenalaistaa niiden merkitystä. Jos tilalle laitetaan joukko samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja yksi tai useampi opettaja fasilitoimaan keskustelua, näistä ihmisistä tulee toistensa ateljeekriitikoita ja kustannustoimittajia.”
Vierailevan professorin Riikka Pelon kurssien yhtenä teemana on kielen ja kehollisuuden suhde, ja opetuksen osana on myös kehollisia harjoitteita. Residenssijakson aikana oppilaat tutustuivat esimerkiksi erilaisiin hengitys- ja rentoutusharjoituksiin niin sanotuilla kirjoittamisen aamutunneilla.
Tarvitaan myös aikaa yksin
Jotta olisi tuotavaa yhteiseen pöytään, on luettava, ajateltava, kirjoitettava ja kokeiltava. Taideyliopistossa kirjallisuutta opiskelevalle Ina Mutikaiselle kirjoittaminen on ajatusten jäsentämistä.
– Kun on ajatus, joka alkaa vaivaamaan, pian kaikki käsittelee sitä. Lopputyössäni käyn keskusteluja Anni Kytömäen Margaritan, 90-vuotiaan isoäitini ja 5-vuotiaan poikani kanssa.
Mutikaisella on myös keskeneräinen romaanikäsikirjoitus, joka kulkee toistaiseksi työnimellä Unohtumisia. Siinä nuori nainen alkaa havaita läheisillään erikoisia muistihäiriöitä.
Mutikaisen taiteellisen työn ohjaajana toimii vieraileva professori Jussi Valtonen.
– Se on ollut meille molemmille opettelua, että miten tämä nyt hoidetaan. Molemmat meistä tiedostavat sen, että alkuvaiheissa oleva teksti on herkkä asia.
”Molemmat meistä tiedostavat sen, että alkuvaiheissa oleva teksti on herkkä asia.”
Kirjoittamisessa ensimmäinen tehtävänanto oli tutustua henkilöihin kirjoittamalla heidät eri tilanteisiin.
– Siis kirjoittaa sitä massaa, sellaisia tapahtumia, joita heillä voisi olla.
Mutikainen luonnehtii Valtosta opettajana vaativaksi.
– Täytyy pystyä perustelemaan ratkaisut, joita tekstissä tekee. Valtonen on itse tarkka lukija ja vaatii tarkkaa lukemista myös opiskelijoilta. Jussi on muistuttanut minua myös siitä, että tässä vaiheessa ei tarvitse vielä lyödä asioita lukkoon. Teinkin käsikirjoitukseen aika isoja muutoksia viime marraskuussa.
Yhdeksi ikimuistoisimmista kokemuksista opiskeluissa Mutikainen mainitsee residenssijaksot taideyliopiston Kallio-Kuninkala -toimipisteessä Tuusulanjärvellä.
– Se oli ihanaa. Jokaisella oli oma tila, jossa yöpyä ja kirjoittaa, ja oma ruuanlaittovuoro. Yhdessä ostettiin safkat ja sovittiin, kuka tekee. Kaikki kirjoittivat omissa huoneissaan päivät ja illallista syötiin yhdessä saman pöydän ääressä.
Meiltä meille -periaatteella – RT Lit Akatemia
Neljä vuotta sitten kotimaisen kirjoittajakoulutuksen kentälle ilmestyi historiallisesti merkittävä toimija. RT (Ruskeat Tytöt) Lit Akatemia tarjoaa monimediaopintoja sekä luovaa kirjoittamista ruskeille tytöille.
Vantaalaislähtöinen toimittaja-kirjailija Koko Hubara oli vuonna 2017 mukana perustamassa kirjoittaja-akatemiaa.
– RT Lit Akatemialla on aika lailla samat tavoitteet kuin Ruskeat Tytöt -yhteisöllä ja -medialla, eli tehdä näkyväksi tiettyjä rakenteellisia kysymyksiä, normalisoida representaatioita ja meistä kerrottuja tarinoita.
Kaikki lähti Meiltä meille -periaatteesta. Tarkoitus oli luoda tiloja, missä ihmiset pääsisivät kertomaan omia tarinoitaan ja toteuttamaan projekteja.
– On tärkeää, että ihmiset pääsisivät osaksi näitä meidän instituutioita ja nuorempi sukupolvi näkisi itsensä kaltaisia tekijöitä. Että he uskaltautuisivat haaveilemaan ja näkisivät kirjailijuuden sekä kirjallisuusalan vaihtoehtona kun pohditaan työuraa.
– Haluamme olla mukana kehityksessä, jonka myötä suomalaisen kirjallisuuden kenttä alkaisi näyttää siltä miltä tämä maa itsessään näyttää.
Koko Hubara, kuva Tomi Kontio
Kaksi linjaa
RT Lit Akatemian synty oli yhteensattumien summa. Siihen saakka Hubaran yksityisenä blogina toiminut Ruskeat Tytöt muuttui yhdistykseksi ja isommaksi toimijaksi mediakentällä.
– Meille tuli paljon uusia tekijöitä sisällöntuottajiksi, journalisteiksi ja muiksi tekijöiksi. Huomattiin aika pian, että joukossa oli paljon semikokeneita toimittajia. Lisäksi oli sellaisia, jotka halusivat intohimoisesti tulla mukaan, mutta joilla ei ollut vielä niin paljon osaamista.
Päätoimittajana Hubara alkoi kouluttaa ihmisiä yksi kerrallaan. Pian heräsi ajatus järjestää kursseja ja työpajoja, joista halukkaat saisivat perustyökalut journalismin tekemiseen.
– Samoihin aikoihin tapasin Nelly Ben Hayoun, joka oli juuri perustanut University of The Undergroundin Amsterdamiin. Kyseessä on entiseen yökerhoon avattu ilmainen ja riippumaton yliopisto vastalauseena Euroopan maksullisille yliopistoille. Yksi Hayounin ideoista oli tehdä koulusta mahdollisimman moninainen.
– Tein hänestä jutun ja ajatus jäi kytemään. Hayounin yliopistosta tuli yksi esikuva meidän Akatemialle.
Kun Vuosisadan rakentajat -kilpailukutsu julkaistiin, työryhmä haki mukaan konseptilla kirjoittajakoulusta.
”Meidän alkuperäinen idea oli melko nöyristelevä, sellainen ’ehkä me tässä pidetään viikonlopun mittainen toimittajatyöpaja’.”
– Heti ensimmäinen kritiikki mitä sieltä saatiin oli se, että me ajatellaan liian pienesti. Meidän alkuperäinen idea oli melko nöyristelevä, sellainen ”ehkä me tässä pidetään viikonlopun mittainen toimittajatyöpaja”.
– Skaalasimme palautteen pohjalta ideaa niin isoksi kuin osattiin. Siinä vaiheessa luova kirjoittaminen tuli mukaan. Ajattelimme, että totta kai! Samalla tavalla kuin journalismi, myös kirjallisuus on valkoista.
Koulutukseen suunniteltiin kaksi linjaa: journalistinen ja kaunokirjallinen. Kun RT Lit Akatemia sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja sai rahoituksen, toiminta aloitettiin luovan kirjoittamisen kurssilla.
Haaveilutyöpaja ja mestarikurssi
Hubara kertoo, että Akatemialla on ollut monenlaisia kokeiluja vuosien varrella. Ensimmäinen vuosi oli pilottivuosi, jonka aikana Akatemia tarjosi puolen vuoden mittaisia kursseja.
– Ideana oli se, että on tietty määrä opetuskertoja ja jokaisella kerralla on eri opettaja. Kursseilla työstettiin omia tekstejä ja tehtiin tehtäviä, joista sitten sai henkilökohtaisen palautteen lisäksi ryhmäpalautetta.
Opetuksen lisäksi kurssit sisälsivät vierailuja kustantamoihin ja kirjakauppoihin. Tarkoitus oli tuoda kirja-alaa ja kirjan kustantamisen prosessia näkyväksi.
– Halusimme, että ihmiset saisivat valmiudet luovaan itseilmaisuun, hyvät verkostot sekä mahdollisuuden työskennellä turvallisessa ympäristössä.
– Ihannetilanne olisi, että kurssille osallistunut saisi samastumispintaa, kenties innostuu omasta kirjoittamisesta ja saa siihen syvyyttä. Ehkä myös tietynlaista yhteiskuntaan kuulumisen ja kansalaisuuden tunteen vahvistumista kirjoittamisen kautta.
Yhtenä Akatemian keskeisenä periaatteena on ollut maksuttomuus. Materiaalimaksuja kokeiltiin, mutta niistä luovuttiin pian.
”Ihannetilanne olisi, että kurssille osallistunut saisi samastumispintaa, kenties innostuu omasta kirjoittamisesta.”
Nykyisin kurssien sisältö vaihtelee laidasta laitaan. Peruskurssien lisäksi tarjotaan hyvinkin erikoistunutta sisältöä.
– Meillä on ollut elokuvakäsikirjoittamisen opetusta arabiaksi, podcastin tekemisen työpaja sekä kurssit eroottisen novellin kirjoittamisesta ja sarjakuvasta journalistisena työkaluna.
Lisäksi on järjestetty opetusta omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta, essee- ja unelmointityöpaja.
– Unelmointityöpaja koostui yksinomaan siitä, että haaveiltiin kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta. Annettiin tilaa ”Minustako kirjailija?” -tyyppiselle ajattelulle.
Kaikkiin kursseihin on ollut avoin haku, osaan on päässyt ihan vain ilmoittautumalla. Poikkeuksena on vuonna 2020 alkanut Otavan ja RT Litin yhteistyöprojekti Master class.
– Master classin kohdalla valitsin kuusi kirjoittajaa, jotka kutsuin kurssille työstämään omaa käsikirjoitustaan.
Jotkut osallistujista ovat olleet aiemmin Akatemian kursseilla, osa on kirjoittanut Ruskeisiin Tyttöihin ja osa tullut tekstiensä kanssa Hubaran tietoisuuteen muuta kautta.
– Tällä hetkellä kolme on tehnyt kustannussopimuksen. Kolmen kanssa jatketaan ja katsotaan vielä, että mihin teksti johtaa.
Ihonvärillä väliä?
Maksuttoman opetuksen rajaaminen muille kuin kantasuomalaisille on yksi RT Lit Akatemian keskeinen toimintaperiaate.
– Olemme pyrkineet siihen, että keskiössä olisivat ne ihmiset, jotka eivät yleensä ole saaneet samoja mahdollisuuksia tai näkyvyyttä. Tällä tavoin resurssit ja rahoitukset suuntautuvat suoraan niille, joille ne on alun perin tarkoitettu.
Yleensä myös ne, jotka toimivat jollakin tavalla taustalla, ehkä investoivat tai tekevät ei-näkyvää tai liittolaisuuteen liittyviä töitä, ovat myös kantaväestöä.
Asia ei kuitenkaan ole yksioikoinen, poikkeuksiakin on.
– Meillä oli viime vuoden loppuun saakka Helsingin kaupungin kanssa yhteistyötä. Järjestimme äidinkielen syventäviä kursseja, jotka olivat lukioiden kurssitarjottimissa.
”On pohdittava milloin suljettu tila on perusteltu.”
Opetukseen saivat ilmoittautua kaikki halukkaat, jotka olivat kirjoilla jossakin kaupungin lukiossa. Kurssit räätälöitiin lukio-opetusta ja -opiskelua tukeviksi.
– Koulukontekstissa voi olla perusteltua ja hyödyllistäkin, että kursseilla on muitakin kuin vain ruskeita ihmisiä. Silloin voidaan tarjota työkaluja ja tietämystä sekä käsitellä valkoisuutta kouluympäristössä.
Hubara myöntää, että osallistujien rajaaminen ei ole yksinkertainen asia. Asiasta käydään Akatemiassa jatkuvaa keskustelua.
– On pohdittava milloin suljettu tila on perusteltu ja mitkä kurssit ovat niitä, joissa voidaan olla kaikki yhdessä. Tulee miettiä mikä palvelisi porukkaa kulloinkin parhaiten.
Jähmeiden instituutioiden ulkopuolella
Hubaran mukaan Akatemian etuna on ollut kyky ja mahdollisuus reagoida nopeasti kysyntään.
– Olemme todella joustavia ja meillä on hyvät verkostot. Jos joku meidän verkostossa on kaivannut kurssia, olemme voineet melko helposti lähteä kokoamaan toiveiden mukaista pakettia. Katsomme, paljonko meillä on rahaa ja ketkä olisivat mahdollisia tekijöitä. Sitten mainostetaan somessa, hankitaan joku kiva tila, kahvia ja voileipiä.
– Se on ollut vähän meidän tapakin: kuulostellaan mitä toiveita kentällä on, ja kokeillaan eri juttuja. Näkisin, että Akatemia voisi toimia tällä tavalla hyvinkin pitkään.
Ketteryyden on mahdollistanut muun muassa vakiintuneiden ja raskaiden instituutioiden ulkopuolella toimiminen.
– Tavallaan olisi hienoa, jos Akatemia olisi konkreettinen rakennus. Iso monumentti sille, mitä vähemmistöt ylipäänsä tekevät Suomessa. Mutta jos alkaa kovin jäykästi tekemään asioita, se sitoo melko paljon paikkaan ja aikaan.
Monenlaiset kehitysideat leijailevat kuitenkin ilmassa; yhtenä digitaaliset ratkaisut ja sähköiset oppimateriaalit.
– Olisi hienoa, jos materiaalia olisi sähköisenä. Digiä voisi hyödyntää, vaikka emme olisikaan paikan päällä vetämässä. Tämä on sellainen henkilökohtainen haaveeni. Sen toteuttaminen vaatii omat resurssinsa ja paljon Akatemian ulkopuolista osaamista.
Tällä hetkellä Akatemia on tauolla.
– Juuri nyt ei ole ollut resursseja järjestää kursseja, mutta toivomme, että ensi vuonna niitä pystyttäisiin taas järjestämään.
—————–
Teksti: Essi Kummu (Kuisma Korhosen ja Jusa Peltoniemen haastattelu) ja Marissa Mehr (Koko Hubaran haastattelu)
JULKAISTU KIRJAILIJA-LEHDESSÄ 2/2021
