Kuva: Tomi Kontio
Suomen Kirjailijaliiton jäsenmäärä on kasvanut 2000-luvulla voimakkaasti. Vielä 1960-luvun lopulla liitossa oli 400 jäsentä, ja 500 jäsenen rajapyykki rikkoutui vuonna 1980. 2000-luvun alusta jäsenistö on kasvanut noin 300 kirjailijalla, ja tämän vuoden lopussa liitossa on noin 800 jäsentä.
Tällä vuosikymmenellä hakijoita on ollut vuosittain 50–90 ja keskimäärin noin puolet on hyväksytty jäseniksi. Tänä vuonna Kirjailijaliiton johtokunta on käsitellyt 70 jäsenhakemusta. Uusia jäseniä liittoon on tänä vuonna saatu 34.
Kirjailijaliiton jäsenyysasiat herättävät myös yleistä mielenkiintoa, yleensä harvan yhdistyksen jäseneksi ottaminen tai ottamatta jättäminen kiinnostaa mediaa. Viime vuosina sekä suomenkielisyys että jäseneksi hyväksyminen ovat olleet aiheina niin lehdissä, radiossa kuin verkossa.
Yhdistyksillä on Suomessa vahva autonomia ja siihen kuuluu oikeus valita jäsenensä. Yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon ei voi vaikuttaa julkinen valta tai ulkopuoliset tahot. Yhdistyksen hallituksen yksi lakisääteisistä tehtävistä on uusien jäsenten hyväksyminen (Yhdistyslaki 12 §). Kirjailijaliitossa johtokunta hoitaa tätä lakisääteistä tehtäväänsä. Millä perusteella jäsenet valitaan? Liiton säännöissä on määritelty jäsenyydelle kriteerit ja jäsenyyttä haetaan teoksilla. Niiden tulee olla kaunokirjallisia, itsenäisesti ja alkuperäisesti suomen kielellä kirjoittuja ja niitä on oltava vähintään kaksi. Teokset, joilla jäsenyyttä haetaan, luetaan ja niiden ammatillinen ja taiteellinen taso arvioidaan.
Kulloinenkin johtokunta tekee oman itsenäisen arviointinsa ja päätöksensä. Päätökseen eivät vaikuta teosten saamat arvostelut, kirjallisuuskriitikoiden tai kirjabloggareiden arviot, kirjallisuuden tutkijoiden kannanotot, myyntimäärät, kustantamon maineikkuus, omakustantaminen tai teosten saama mediahuomio. Tuotantoa arvioidaan kokonaisuutena ja onkin hyvin yleistä, että ensimmäisellä hakukerralla jäsenyyden kriteerit eivät vielä täyty, vaan johtokunta jää mielenkiinnolla odottamaan hakijan tuotannon täydentymistä ja sen jälkeen uutta hakemusta.
Taiteilijajärjestöissä hakijoiden ammatillisen tason arviointi on sääntö, ei poikkeus. Jäseneksi eivät pääse kaikki haluavat, vaan jäsenyyden kriteerien täyttymistä arvioidaan. Taiteilijoiden lisäksi myös esimerkiksi journalistit tai kriitikot käyvät läpi omien järjestöjensä seulan jäsenyyttä hakiessaan.
Kuvataiteilijoilla, näyttelijöillä tai vaikkapa säveltäjillä on ammattiinsa yleensä koulutus, joka jo sinällään voi avata oven alan asioita hoitavan yhdistyksen jäseneksi. Usein jäsenyyteen tosin tarvitaan koulutuksesta huolimatta työnäytteitä, joita jäsenyyttä hakiessa arvioidaan. Mikäli tutkintoa ei ole, jäsenyyttä haetaan työnäytteiden perusteella.
Kustantamot, kulttuuritoimitukset eri medioissa, lukijat, tutkijat ja kirjallisuuden harrastajat määrittelevät kirjallisuutta ja kirjailijuutta. Kirjallisuuden ja kirjailijoiden määrittelijöinä toimivat lisäksi kirjailijat itse. Kirjailijoilla on ammattitaitoa ja näkemystä määritellä omaa työtään koskevia asioita ja toimia asiantuntijana, vaikka heidän työnsä ja tuotantonsa ovatkin julkisesti arvioitavana ja arvosteltavana. Kirjailijat toimivat asiantuntijoina myös monissa kirjallisuuden alan lautakunnissa juuri sen vuoksi, että heillä on tähän erityinen pätevyys. Taiteen kentällä, samoin kuin tieteessä, vertaisarvioinnilla taataan alan autonomia.
Kirjailijaliitto ei määrittele sitä, kuka on kirjailija ja kuka saa käyttää kirjailijan titteliä, sellaista auktorisointia ei kukaan Suomessa tee. Kirjailijaliitto on kuitenkin itsenäinen yhdistys, jonka toiminnassa ja päätöksissä valta on kirjailijoilla itsellään ja joka päättää niin toiminnastaan kuin jäsenistään itse.
Kirjailijaliitosta suomen kielellä kirjoittavien yhdistyksenä on kirjoitettu Kirjailija-lehdessä 4/2017.
Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja
