Kuva: Tomi Kontio
Suvi Oinonen. Kuva: Tomi Kontio
Laki eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista säädettiin 1960-luvun alussa. Lähtökohtana oli kirjailijoiden heikko taloudellinen ja sosiaalinen asema, ja aluksi määrärahoista peräti 60 prosenttia käytettiin sosiaalisin perustein myönnettäviin avustuksiin.
Vaikka vapaiden taiteilijoiden sosiaaliturvassa on edelleen parantamista, ei nykyisin sosiaaliturvaa sentään tarvitse paikata taiteen määrärahoista, vaan ko. apurahoja myönnetään lähes yksinomaan työskentelyapurahoina. Avustuksina on viime vuosina jaettu vain muutama prosentti.
Tietokirjallisuus, pois lukien tieteelliset julkaisut, ammattikirjallisuus ja oppikirjallisuus, tuli apurahojen piiriin 10 %:n osuudella vuonna 1983.
”Vuoden 2020 aikana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä valmisteltiin esitys kyseisen apurahalain uudistamiseksi.”
Vuoden 2020 aikana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä valmisteltiin esitys kyseisen apurahalain uudistamiseksi. Sosiaalisin perustein myönnettävistä avustuksista luovuttaisiin esityksessä kokonaan. Nykyisin apurahoihin käytettävä määräraha lasketaan yleisten kirjastojen kirjahankintojen perusteella. Uudistuksessa luovuttaisiin tästä laskentaperusteesta ja apurahoihin varattaisiin valtion talousarviossa vuosittain kiinteä määräraha. Nykyinen apurahalautakunta lakkautettaisiin ja jatkossa kaunokirjallisuuden apurahoista päättäisi valtion kirjallisuustoimikunta. Tietokirjallisuuden apurahoista päätettäisiin tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa. Kaunokirjallisuuden osuus 90 % apurahoista säilyisi uudistuksessa ennallaan.
Ehdotus ei ollut yksimielinen, tietokirjailijat irtautuivat työryhmän esityksestä kokonaan. Ehdotus on ollut lausuntokierroksella ja tietokirjallisuuden edustajat ovat ilmaisseet tahtovansa kohentaa alansa tilannetta kaunokirjallisuuden rahoitusta vähentämällä.
Kirjailijaliitossa katsomme, että uudistus tulee tehdä esityksen mukaisesti. Olemme hyvin tietoisia tietokirjallisuuden tilanteesta, rahoitusta tietokirjallisuudelle tarvitaan. Ratkaisu tilanteeseen ei kuitenkaan voi olla kaunokirjallisuuden apurahoituksen leikkaaminen, nämä apurahat eivät ole väline tietokirjallisuuden aseman parantamiseen.
”Rahoitusta tietokirjallisuudelle tarvitaan. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla kaunokirjallisuuden apurahoituksen leikkaaminen.”
On tärkeää erottaa taide ja tiede, kaunokirjallisuus ja tietokirjallisuus. Tietokirjoittaminen ja taiteellinen työskentely ovat erillisiä ja ne on tunnistettava omiksi, tärkeiksi ajattelun ja yhteiskunnallisen olemisen muodoiksi. Tietokirjallisuudessa käytetään monipuolisesti ja luovasti erilaisia kerronnan tapoja ja menetelmiä, mutta menetelmät eivät tee tietokirjallisuudesta taidetta.
Kyseiset apurahat ovat tärkeä osa taiteen alan rahoitusta. Ne ovat väline, jolla kirjailijat ovat tasavertaisessa asemassa suhteessa muihin ammattitaiteilijoihin ja kirjallisuus taiteenlajina tasapuolisessa asemassa suhteessa muihin taiteenlajeihin, esimerkiksi niihin, joita rahoitetaan valtionosuusjärjestelmän kautta.
”Kyseiset apurahat ovat väline, jolla kirjailijat ovat tasavertaisessa asemassa suhteessa muihin ammattitaiteilijoihin.”
On siis täysin kestämätöntä ajatella, että vapaan taiteen kentältä siirrettäisiin rahoitusta muualle. Ratkaisuja tarvitaan ja ne tulee tehdä siten, että niillä ei heikennetä kaunokirjallisuuden asemaa ja rahoitusta.
Kirjailijaliitto onkin esittänyt, että tietokirjallisuuden apurahoista tulee päättää tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa ja rahoituksesta tulisi säätää kokonaan erikseen irrallaan taiteen kontekstista. Tietokirjallisuuden 10 %:n osuus tulisi siirtää kokonaan omalle budjettimomentilleen. Tietokirjallisuudella on tärkeä asema yhteiskunnassa ja sen kehittämistä tukisi parhaiten itsenäinen asema ja oma rahoitus.
Työryhmän esitys on jatkovalmistelussa ministeriössä. Viimeisimmän tiedon mukaan apurahalakia koskeva hallituksen esitys siirtyy vuodella eteenpäin, syksylle 2022.
Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja
