EUT: ”käytettyjen” sähkökirjojen myyminen edellyttää lupaa

kuva: Tomi Kontio

Ville Toro, kuva Tomi Kontio

 

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi viime vuoden lopulla tärkeän, joskin täysin odotetunlaisen ratkaisun, jossa se vahvisti, ettei sähkökirjoja saa myydä edelleen ilman tekijän tai muun oikeudenhaltijan lupaa. Ratkaisu ”Tom Kabinet” (C-263/18) koski alankomaalaista verkkopalvelua ”Tomin lukukerho”, joka myi jäsenilleen ”käytettyjä” sähkökirjoja. Kirjat olivat joko palvelun itsensä tai sen jäsenten ostamia. Jälkimmäisessä jäsenen oli toimitettava palvelulle kirjan latauslinkki ja vakuutettava, ettei hän ollut säilyttänyt kirjaa itsellään. Tämän jälkeen palvelu latasi kirjan alkuperäisen myyjän sivustolta ja varusti sen omalla vesileimallaan, jolla vahvistettiin, että kyseessä oli laillisesta lähteestä hankittu teos.

Seuraavassa käydään läpi ratkaisun keskeinen sisältö ja pohditaan lyhyesti sen merkitystä tekijöille ja sähköisten kirjojen myynnille. Ratkaisu on hyvä kertaus tekijänoikeudesta ja sen keskeisistä käsitteistä.

Tekijällä on yksinoikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. EUT nosti ratkaisussa keskeiseksi kysymykseksi sen, onko sähkökirjojen edelleen myymisessä kyse teoksen välittämisestä yleisölle vai kappaleiden levittämisestä yleisön keskuuteen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jälkimmäinen, eli levitysoikeus, raukeaa, kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muuten pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella. Tähän perustuu esimerkiksi se, että antikvariaatit voivat myydä, ja kirjastot lainata painettuja kirjoja ilman tekijän lupaa. Yleisölle välittämisen oikeus ei sen sijaan raukea.


”Selkeä jako levittämis- ja välittämisoikeuden välillä on elinehto tekijöille.”


Kuten EUT totesi, Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) tekijänoikeussopimuksen mukaan levitysoikeuden kohteina ovat vain alustalle tallennetut teosten kopiot, joita voidaan levittää aineellisina esineinä. Tällaisia ovat esimerkiksi painetut kirjat tai lehdet ja CD- tai DVD-levyt. Yleisölle välittäminen taas kattaa kaiken muun toiminnan, kuten suoratoistopalvelut ja teosten lataamisen verkon kautta. EUT muistutti, että tietoyhteiskuntadirektiiviä on tulkittava tekijänoikeussopimuksen mukaisesti, minkä lisäksi edellä mainittu ilmenee myös direktiivin esitöistä ja sen tavoitteista sekä tuomioistuimen aiemmasta ratkaisukäytännöstä. Täten EUT katsoi, että sähkökirjojen edelleen myyminen on tekijänoikeudellisesti yleisölle välittämistä, johon tarvitaan tekijän tai muun oikeudenhaltijan lupa.

Vaikka muunlainen ratkaisu ei lopulta olisi ollut edes mahdollinen, on tärkeää, että asiaan saatiin EUT:n vahvistus. Sähköisten kirjojen markkinoiden kannalta olisi kestämätöntä, jos kirjoja voisi myydä eteenpäin ilman lupaa. Toisin kuin painetut kirjat, sähköiset kirjat eivät luonnollisestikaan kulu käytössä. Niitä voisi myydä edelleen vaikka kuinka monta kertaa, ja ”käytetty” kirja olisi aina ”uuden” täydellinen vastike. Lisäksi myyminen olisi helppoa ja vaivatonta, eikä se aiheuttaisi lisäkustannuksia. Edelleen olisi haastavaa ellei mahdotonta varmistaa, ettei myyjä säilytä kirjaa itsellään. WIPOn tekijänoikeussopimuksessa omaksuttu selkeä jako levittämis- ja välittämisoikeuden välillä on elinehto tekijöille, kustantajille, tuottajille ja koko niin sanotulle luovalle alalle. Sen merkitys korostuu, kun teosten käyttö yhä enenevässä määrin siirtyy verkkoon.

 

 

Ville Toro
Suomen Kirjailijaliiton lakimies