Eläkejärjestelmän kipupisteet ja lääkitys

Kuva: Tomi Kontio

Kirjoitin kolme vuotta sitten Kirjailija-lehdessä 1/2014 kuulumisia sosiaali- ja terveysministeriön luovien alojen asioita selvittäneestä työryhmästä, joka oli juuri jättänyt loppuraporttinsa. Työryhmässä oli esillä kirjailijoiden ja muiden niin sanottujen vapaiden, ei-työsuhteisten, taiteilijoiden eläkeasiat. Työryhmän enemmistön kantana oli, ettei eläkeasioissa ole ongelmaa. Eriävän mielipiteen jättivät itseni lisäksi Taidemaalariliiton edustaja sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön edustaja – tahot, joilla on paras asiantuntemus taitelijoiden asioista. Eläkeasioita on tuon tyrmäyksen jälkeenkin pidetty esillä – viimeksi esittelin eläkejärjestelmän ongelmia Säätytalolla niin sanotussa kulttuuriministerin pyöreän pöydän tilaisuudessa tammikuussa.

Kirjailijoiden näkökulmasta eläkevakuutusjärjestelmässä on kolme isoa ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma on siinä, että eläkevakuutuksen hajauttaminen kahteen eri järjestelmään synnyttää vakuuttamiseen aukkoja. Suuri osa vapaista taiteilijoista tekee työtä apurahoilla, jotka tulevat useista eri lähteistä, ovat monesti pieniä, eivätkä siten vakuuttamisen piirissä lainkaan. Taiteellisesta työstä saatu tulo vakuutetaan yrittäjien eläkevakuutuksella eli YEL-vakuutuksella. Vakuutus otetaan, jos tulojen määrä alkaa ylittää 9 000 euroa. Nykyjärjestelmän hajanaisuus aiheuttaa sen, että osa tuloista jää kokonaan vakuuttamisen ulkopuolelle eikä siten kerrytä eläkettä. Esimerkiksi: jos kirjailijalla on vuodessa kaksi 5 000 euron apurahaa, jotka on tarkoitettu alle neljän kuukauden työskentelyyn, ja myyntituloa 7 000 euroa, jää vakuuttamatta vuoden aikana tuloja yhteensä 17 000 euroa.

Toinen järjestelmän ongelma on, että samaan työpanokseen kohdistetaan kahdenlaista vakuuttamista: MYEL- ja YEL-vakuutusta. Kirjailija tekee taiteellista työtään, kirjoittaa. Jos kirjailija on vuosiapurahalla, hänen on maksettava MYEL-vakuutus, ja jos hänellä on myyntituloja kyseisen vuoden aikana esimerkiksi 12 000 euroa, pitäisi kyseiset tulot vakuuttaa YEL-vakuutuksella. Työn tekeminen, sen muodot ja työhön käytetty työpanos pysyvät koko ajan samana, mutta tulot ovatkin eläkevakuutuksen näkökulmasta erilaisia. Kaksinkertaisuus on periaatteellinen epäkohta ja saman työn kaksinkertaisesta vakuuttamisesta seuraa, että vakuuttaminen koetaan, aivan syystä, epäselväksi, kalliiksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Kun järjestelmä koetaan epäreiluksi ja tehottomaksi alivakuutetaan ja määritetään vakuutettava tulo niin pieneksi kuin mahdollista. Ja seurauksena – eläkekertymät jäävät pieniksi.

Kolmas ongelma on seurausta kahdesta edellisestä ja koskettaa kaikkia työikäisiä taitelijoita. Vajaaksi jäävä eläkevakuuttaminen heijastuu työikäisten taitelijoiden ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan, kuten sairauspäivärahoihin sekä vanhempainetuuksiin. Vakavan sairauden viedessä voimat on taiteilija usein minimisairauspäivärahan varassa ja joutuu kääntymään viimesijaisen sosiaaliturvan, toimeentulotuen, puoleen.

Lääkkeeksi olemme esittäneet ei-työsuhteisen taiteilijan apurahojen sekä taiteellisesta työstä saatavien tulojen eläkevakuuttamista MYEL-vakuutuksen eli maatalousyrittäjien eläkelain piirissä. Muutos olisi melko helposti toteutettavissa, koska apurahansaajat ovat jo Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan asiakkaita. Uudistus vähentäisi valtion kustannuksia kansan- ja takuueläkkeessä kun taiteilijat rahoittaisivat itse työeläketurvaansa. Lisäksi se vahvistaisi työikäisten taiteilijoiden sosiaaliturvaa.

Suomalainen kulttuuri ja taide eivät ole tuontitavaraa. Suomalaista kulttuuria ja taidetta tehdään vain, mikäli edellytykset kotimaiselle tuotannolle ovat kunnossa.

 

Suvi Oinonen
Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja