Ammattina kirjailija: Seppo Saraspää

Seppo Saraspää, kuva Pertti Turunen.

Seppo Saraspää
Seppo Saraspää, kuva Pertti Turunen

Kirjailijaliiton verkkosivuilla käynnistyy uusi artikkelisarja: tapaamme joka kuukausi yhden kirjailijan ja kuulemme hänen ajatuksiaan kirjailijan ammatista. Mikä on hienointa kirjailijan työssä? Miten kirjailijan teokset ovat syntyneet ja mitä suomen kieli ja kirjoittaminen kirjailijalle merkitsevät?

Ensimmäisenä ystäväkirjaamme kirjoittaa pohjoisimpana asuva jäsenemme, kirjailija Seppo Saraspää. Ivalolainen Saraspää on julkaissut niin romaaneja, nuortenkirjan, novellikokoelmia kuin erätarinoita, kaikkineen yli 20 teosta.

Kuinka sinusta tuli kirjailija?

Kiinnostukseni kirjailijan ammattiin syntyi lapsuuden lukuharrastuksen kautta. Pekka Töpöhännän ja Hipsuvarpaan seikkailujen jälkeen kahlasin läpi kotikunnan kirjaston loppumattomalta tuntuvaa tarjontaa. Kirjoja hylly hyllyn jälkeen ja jokaisen kansilehden takana aukeni uusi maailma. Sinne minä halusin.

Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?

Omalla kohdallani koen kirjailijan ammatin hienoimmaksi puoleksi vapauden. Olen luonteeltani sen verran pystykorva, etten ole erityisen hyvin kestänyt ylhäältä tulevia neuvoja tai käskyjä. Kirjailijan ammatissa olen oma käskijäni. 

Hieno kokemus on myös se, kun kivuliaan kirjoituspäivän jälkeen nousee ylös ja katsoo uutta tekstiään. Ehkä se on vielä kömpelöä tai väkinäistä, mutta äsken sitä ei ollut missään. Nyt se on tuossa koneella tai paperilla. Minä olen kirjoittanut sen.

”Kirjoja hylly hyllyn jälkeen ja jokaisen kansilehden takana aukeni uusi maailma. Sinne minä halusin.”

Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?

Kirjoittaminenhan on vain yksi osa kirjailijan ammatista. Ideoiden kypsyttely ja tausta-aineiston kerääminen saattavat viedä vuosia.

Kun kirjoittaminen viimein todella alkaa, koetan olla säännöllisen tunnollinen. Ennen kello yhdeksää kiipeän työhuoneeseeni, istun alas ja alan töihin. Työrupeama kestää niin kauan, kun pysyn sisällä tarinassa. Kun mieleen alkaa toistuvasti muljahdella, että pitäisi käydä kokemassa verkot, lopetan ja lähden kokemaan verkot.

Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?

Omaksi suosikikseni kirjojeni joukosta nostaisin pienen tarinakokoelman nimeltä Lintukoiran ikävä. Siinä pääsin ehkä lähimmäs sitä, miten ja mistä haluaisin kirjoittaa. Siitä jäi ehjä olo.

Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?

Kansakoulun alaluokan joulujuhlaan kuorolaulua harjoiteltaessa opettaja siirsi minut ensin takariviin ja ehdotti lopuksi, että jos en laulaisi vaan aukoisin vain suutani toisten tahdissa. Käsitin, ettei musiikki ole minun juttuni. Minä kuitenkin löysin sanat. Muistan jo pikku poikana nauttineeni suunnattomasti hyvästä iskevästä sanonnasta, sanojen rytmistä. Seisoin usein ukkoporukan lahkeiden suojassa ja kuuntelin renttevää jutustelua. Parhaita tarinoita kertasin iltaisin sängyssä. Kirjallisuudesta löysin myöhemmin kaiken tämän. Minä astuin tuttuun huoneeseen.

”Kirjoittaessasi ole rehellinen itsellesi, sinä olet sinä ja sinun kirjoittamisesi
on arvokasta.”

Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?

Lue paljon ja kaikenlaista. Kirjoita, tee harjoituksia, anna itsellesi lupa epäonnistua. Ole sinnikäs. Kirjoittaessasi ole rehellinen itsellesi, sinä olet sinä ja sinun kirjoittamisesi on arvokasta.

Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?

Lähden kokemaan ne verkot tai hakkaan varttimotin halkoja.

Kolme rakasta elämän tärkeimpiä teoksia

Valinta on vaikea, mutta nämä ovat minua eri elämänvaiheissa ehkä eniten puhutelleet:

  • Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa
  • Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan
  • Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat