Ammattina kirjailija: Risto Kormilainen

”Kieli on aina ollut minulle tärkeä sekä kommunikoinnin että tunteiden suhteen. Oma äidinkieli on nimenomaan maa, jossa asun, josta rakennan taloni ja joka vie minut kaikkiin kuviteltavissa oleviin maisemiin.”

Ystäväkirjassamme tavattavan Risto Kormilaisen laaja tuotanto pitää sisällään niin runoutta, proosaa kuin esseekokoelmia. Miten teokset syntyvät ja mitä kieli merkitsee kirjailijalle?

Kuinka sinusta tuli kirjailija?

Heti lukemaan opittuani seitsenvuotiaana olin innokas lukija. Kirjastosta kannoin erityisesti seikkailukirjoja ja nuorten kirjoja, jotka innoittivat myös kirjoittamaan. Yhdeksänvuotiaana kirjoitin ensimmäisen seikkailukertomuksen sinikantiseen vihkoon. Heti alkumetreillä päähenkilönä oleva nuori poika putoaa syvään kuoppaan eikä pääse sieltä ylös. Siitä alkoi seikkailu – myös minulle kirjailijana.

Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?

Vapaus, itsenäisyys ja asioiden tutkiminen. Kirjailija saa olla oman itsensä herra ja käskijä. Esimiesasema on samalla kertaa sekä helppo että vaativa, koska pakko ei ole tehdä mitään ja kuitenkin on kirjoitettava.

”Heti alkumetreillä päähenkilönä oleva nuori poika putoaa syvään kuoppaan eikä pääse sieltä ylös. Siitä alkoi seikkailu – myös minulle kirjailijana.”

Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?

Aloitan työskentelyn aamupuuron ja kahvin jälkeen noin kello yhdeksän. Jos on kyse proosasta, tietopohjaisesta tekstistä kuten vaikkapa essee, käyn läpi edellisenä päivänä kirjoittamani osuuden ja jatkan sitten siitä. Joskus päivän aluksi tarvitaan ehkä tarkistuksia internetistä tai lähdekirjoista. Runojen kirjoittaminen lähtee usein myös edellisten tuotosten tarkkailusta ja kokonaisuuden katselemisesta. Kirjoitan puolille päivin ja pidän lounastauon. Iltapäivällä kirjoittaminen jatkuu vielä pari-kolme tuntia. Joskus ajatuksen ja innon ollessa päällä saatan kirjoittaa illalla myöhäänkin, mutta nykyään se on aika harvinaista. Kirjani syntyvät kiemurtelemalla työhuoneen työtuolissa, ikkunasta avautuvaa maisemaa tuijottamalla, hetkeen heittäytymällä.

Joskus tuntuma on kuin seiväshyppääjällä: rima on niin korkealla, että hirvittää. Tiedän sen kokemuksesta, kun nuoruudessa harrastin seiväshyppyä näreestä tehdyllä seipäällä aina 270 senttiin yltäen. Alastulo vähäiseen sahanpurukasaan ei olisi tuskin korkeampia korkeuksia sietänyt. Tai ainakaan selkäni. Sitä paitsi pitempien, kestävien ja sutjakkaiden näreiden löytäminen alkoi olla vaikeaa. Kirjailijana seison vauhdinottoradan päässä kirjoittaen tietämättä miten tässä nyt käykään.

”Kirjani syntyvät kiemurtelemalla työhuoneen työtuolissa, ikkunasta avautuvaa maisemaa tuijottamalla, hetkeen heittäytymällä.

Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?

Kyllä se esikoisrunojen kokoelma On joku toinen päivä kuin eilinen (1976) ehdottomasti on. Kun sen näin Helsingissä Akateemisen ja Suomalaisen Kirjakaupan ikkunassa, niin tunne oli huikea eikä vastaavaa enää uusien teosten kohdalla ole tavoittanut. Sitä paitsi tuo kokoelma on kestänyt aikaa varsin hyvin. 

Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?

Kieli on aina ollut minulle tärkeä sekä kommunikoinnin että tunteiden suhteen. Oma äidinkieli on nimenomaan maa, jossa asun, josta rakennan taloni ja joka vie minut kaikkiin kuviteltavissa oleviin maisemiin. Minua puhuttelee yhä uudestaan Pentti Saarikosken runo: ”Suomen kieli / on minulle ikkuna ja talo / minä asun tässä kielessä / Se on minun ihoni.”

Äitini oli värikäs sanankäyttäjä ja samoin vieraat, joita lapsuudenkodissani kävi usein ja paljon. Kuuntelin heidän juttujaan ja tarinoitaan, värikkäitä ilmaisuja ja sanankäänteitä. Tuo kaikki jätti minuun jälkensä.

Kirjoittaminen on minulle intohimo ja tulinen kekäle. Olen yhtä olemassa kuin sanat ovat. Ajattelen kirjoittamisen kautta ja muodostan maailman sanojen kautta. Sanat syttyvät, sanat sytyttävät ja sanoissa olen aina kotona riippumatta asemapaikastani.

”Sanat syttyvät, sanat sytyttävät ja sanoissa olen aina kotona riippumatta asemapaikastani.

Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?

Kannattaa rakastaa, kannattaa olla utelias, kannattaa tarkkailla yksityiskohtia, jotka korkokuvina nousevat maisemasta ja minuudesta, hiljaisuudesta ja kaiusta. 

Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?

Liikunta on pitkän istumisrupeaman jälkeen tärkeää irrottautumista. Eri vuodenaikoina luonto merkitsee minulle paljon. Talvella hiihtäminen sekä lumitöiden tekeminen ovat tehokasta kuntoilua. Kesällä mielipuuhaani on halonhakkuu erämaamökillä sekä savusauna lämmittäminen, joka on myös erityisen inspiroivaa ja terapeuttista.

Kolme rakasta elämän tärkeimpiä teoksia
  • T. S. Eliot: Autio maa. Eliot oli uuden runokoulukunnan kirkas airut, jonka kielellinen ulottuvuus taittuu kärkenä ontologisiin kysymyksiin terävän havainnoivasti. Eliotin runous on labyrintti, jossa yhtä aikaa osaa ja eksyy. Lumoavaa lyriikkaa, johon palaan jatkuvasti.
  • Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa. Majakovski on alkuvoimaisen kuvallinen runoilija, joka on samalla muodon mestarillinen taitaja. Hänen runoutensa yllättää ja vie kaikkiin mahdollisiin maailmoihin.
  • Mika Waltari: Nuori Johannes. Teos on teologisesti ja historiallisesti latautunut kuvaus nuoren Johanneksen tiestä, etsinnästä ja kaipauksesta 1400-luvulla. Mystiikan tie on läsnä Johanneksessa ja Waltari on tarkasti kuvannut tilan antamista valtakunnalle, jossa heikot ovat vahvoja ja sairaat parantavat terveitä.