Ammattina kirjailija: Rauha Kejonen

Rauha Kejonen, kuva Martti Timonen

”En voi elää ilman kirjoittamista. [– –] Se on minulle leipä ja vesi. Sanojen rytmi on tullut entistä tärkeämmäksi. Se, että teksti soi.”

Kirjailija Rauha Kejosen monipuoliseen tuotantoon kuuluu niin romaaneja, runokokoelmia, kuunnelmia, näytelmiä kuin elokuvakäsikirjoituksiakin. Kirjailijantyön lisäksi Nurmeksessa asuva Kejonen työskentelee myös maatilalla.

Kuinka sinusta tuli kirjailija?

Kaaosmainen nuoruus ja yksinäisyys ajoivat minut kirjoittamaan. Ilman omia sanoja olisin tuhoutunut. Sisaren lahjoittama päiväkirja oli ratkaiseva. Päiväkirjasta siirryin runoihin, kertomuksiin, novelleihin ja klassisen musiikin kautta avautui kuunnelmien maailma, joilla aloitin kirjailijan ammattini.

Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?

Päänsisäinen kaaos, joka kiehtoo minua suunnattomasti. Ymmärrys tulee jälkeenpäin, ja se on hienointa. Kun se on parasta, silloin joku kirjoittaa minussa, antaa rauhan. Maalatessa tapahtuu sama. Työn onnistuessa tunne on taivaallinen, epäonnistuessa helvetillinen.

Ei kysytty tätä, mutta minä vastaan: työläintä ja vastenmielisintä kirjailijan ammatissa on tekstin painokuntoon hiominen.

”Harvoin suunnittelen töitäni tai jos suunnittelenkin, ne lähtevät kuitenkin omille teilleen.”

Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?

Harvoin suunnittelen töitäni tai jos suunnittelenkin, ne lähtevät kuitenkin omille teilleen.

Nousen ylös joka aamu klo 5.00, oli pyhä tai arki, joulu tai juhannus. Menen navettaan, hoidan siskoni kanssa eläimet, joihin kuuluu tällä hetkellä neljä lehmää, kaksi hiehoa, hevonen ja vasikka. Navetalta palaan vailla seitsemän, laitan hellaan tulen ja aamiaisen valmistumaan. Pikkuhiljaa siirryn kirjoituspöydän ääreen ja kirjoitan noin puolitoista tuntia.

Päivän toimet ovatkin sitten kunnon töitä eli polttopuiden tekoa, koska talo lämpiää puulla, ynnä muuta maatalouteen kuuluvaa työtä, joten ajan kirjoittamiseen revin kaikista mahdollisista väliajoista, jolloin jaksan ja pystyn keskittymään kirjoittamiseen. Pyrin kirjoittamaan viitenä päivänä viikossa noin nelisen tuntia päivässä. Raskaiden työrupeamien aikana en jaksa kirjoittaa ollenkaan. Opin Nurmeksen käräjäoikeuden 35 vuoden työuran aikana sen, että perjantai-iltana virkapuku vaihtui nopeasti kirjailijan kaapuun.

Nautinnollisinta on se, kun tuntee kihelmöinnin kasvavan pinnan alla ja sanat alkavat soida. Eivät ne aina soi, mutta kirjoitan silloinkin, kun eivät soi.

Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?

Täydellinen sovitus on vereslihalla kirjoitettu. Kirjoitin murheen hetkeksi itsestäni pois. Tämän kirjan kannessa on oma maalaukseni, Valamon luostarissa tehty työ nimeltään Sovitus.

Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?

Elämää. En voi elää ilman kirjoittamista. Rakastan suomen kieltä, suren sen näivettymisen puolesta. Kirjoitan niin kauan kuin kädet ja aivot toimivat. Vaikka en saisi enää yhtään teostani missään julki, kirjoitan silti, koko ajan. Se on minulle leipä ja vesi. Sanojen rytmi on tullut entistä tärkeämmäksi. Se, että teksti soi.

”Sanojen rytmi on tullut entistä tärkeämmäksi. Se, että teksti soi.”

Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?

Lue ja kirjoita, jatkuvasti. Pidä monta työtä yhtä aikaa vireillä, niin et jää tyhjän päälle, kun yksi pettää. Älä usko tämän maailman helppoheikkejä. Ei kirjailijan ammatti ole muuttunut. Kirjailijan ammatti on kirjoittamista. Piste. Jos et kestä yksinäisyyttä, ota rinnalle jokin sosiaalisempi ammatti. Pörssiyhtiöt kaipaavat naamasi näyttämistä, eivät lukijat. Ole rehellinen, rakasta työpöytäsi rauhaa. Epäonnistu, kun on sen aika.

Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?

Menemällä navettaan ja luomalla lantaa. Toissa kesänä jouduin sisareni sairauden takia hoitamaan karjan toista kuukautta yksin. Yksi lehmistä kiusasi minua koko sen kesän särkemällä jatkuvasti aitoja. Lehmä oli jossain välissä luonut vasikkansa ja oli kolmen viikon välein kiimassa. Tämä lehmä katsoo minua nyt anteeksipyytävästi silmiin, työntää päänsä kainalooni ja odottaa, että kyhnytän sitä. Siitä on tullut rakkain lehmä minulle.

Polttopuusavotta on toinen. Kun illalla on niin väsynyt, ettei Pentti Linkolaa lainaten ”tahdo mahtua omista ovistaan sisään”, silloin olotila on taivaallinen. Kirjoittamalla tällaista väsymystilaa ei saavuta.

Kolme rakasta elämän tärkeimpiä teoksia
  • Antoine de Saint-Exupery: Pikku prinssi
  • Rainer Maria Rilke: Kirjeitä nuorelle runoilijalle
  • Torgny Lindgren: Muistissa