”Ehkä kaikkein kiehtovinta kirjailijan työssä on se loputtomien maailmojen meri, jonka äärelle saan palata jokaisena aamuna. Jossain mielessä kirjoittaminen muistuttaa meriseikkailua tuntemattomilla vesillä.”
Ystäväkirjassamme tavattava Pasi Pekkola on julkaissut neljä romaania. Miten teokset konkreettisesti syntyvät ja mikä on parasta kirjailijan ammatissa?
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Kirjoittaminen on ollut tärkeä osa elämääni jo hyvin varhaisesta iästä asti. Kymmenvuotiaana ryhdyin kirjoittamaan Taru sormusten herrasta -trilogialle kunnianhimoista jatko-osaa, koska en ollut tyytyväinen herra Tolkienin tapaan päättää tarinansa. Kirjoitin lyijykynällä ruutuvihkoon, joka on minulla edelleen tallessa. Sen lukeminen sekä naurattaa että herkistää.
Myöhemmin kirjoittamisesta tuli minulle tärkeä tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa. Kun oivalsin, että fiktion kautta pystyn käsittelemään monia vaikeitakin tunteita, olin lopullisesti koukussa. Olen aina rakastanut hyviä tarinoita, mutta matkalla kirjailijaksi ryhdyin kiinnittämään yhä enemmän huomiota siihen, miten tarinat on kerrottu. Kieli, rakenteet ja kertojaratkaisut jaksavat kiehtoa minua loputtomasti. Hyvässä kirjassa nämä kaksi, muoto ja sisältö, lomittuvat täydellisesti toisiinsa.
Kun sain esikoiskirjani (Unelmansieppaaja, Otava 2013) käsikirjoituksen valmiiksi, olin juuri muuttamassa töiden perässä useaksi vuodeksi Kiinaan. Lähetin käsikirjoituksen muutamille kustantamoille päivää ennen lähtöäni ja ajattelin, etten kuulisi siitä enää koskaan. Yhteydenotto tuli kuitenkin jo muutaman viikon päästä. Esikoiskirjani julkaisun aikana asuin vielä Kiinassa, mutta pian sen jälkeen päätin palata Suomeen ja keskittyä kirjoittamaan toista romaaniani. Päivätyöstä luopuminen ja heittäytyminen kirjoittamisen varaan oli minulle henkisesti iso päätös, mutta taiteen tekemisen kannalta ainoa mahdollinen.
”Kun oivalsin, että fiktion kautta pystyn käsittelemään monia vaikeitakin tunteita, olin lopullisesti koukussa.”
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Ehkä kaikkein kiehtovinta kirjailijan työssä on se loputtomien maailmojen meri, jonka äärelle saan palata jokaisena aamuna. Jossain mielessä kirjoittaminen muistuttaa meriseikkailua tuntemattomilla vesillä. Uusien maailmojen löytäminen on tietenkin se lopullinen päämäärä, mutta yhtä lailla nautin itse matkasta. Sitä kirjoittaminen on minulle puhtaimmillaan. Etsimistä ja seikkailua. Joskus palaan kotisatamaan tyhjin käsin, mutta toisinaan saan tuoda mukanani jotakin ihmeellistä, josta haluan kertoa kaikille muillekin kirjojeni kautta.
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Minulla ei ole mitään ennalta määrättyä tiekarttaa sille, kuinka kirjani syntyvät. Olen jokaisen teoksen kohdalla pyrkinyt löytämään juuri sille teokselle ominaisen tavan rakentua. Yhtä lailla pidän tärkeänä, että jokainen teokseni muodostaa omanlaisensa kielellisen kokonaisuuden. Kokeilen usein paljon erilaisia kertojaääniä tai näkökulmia, kunnes löydän oikean. Se on välillä haastavaa ja aikaa vievää, mutta mielestäni ehdottomasti vaivan arvoista. Samalla se haastaa minua jatkuvasti kirjailijana etsimään uusia ratkaisuja.
Vaikka teen paljon taustatyötä kirjojani varten ja saatan myös suunnitella romaania tarkasti etukäteen, jätän aina paljon liikkumatilaa itse kirjoitusprosessille. Vaalin sattuman ja intuition osuutta työssäni. Erityisesti ensimmäinen käsikirjoitusvaihe on parhaimmillaan suurta etsimisen ja löytämisen iloa. Välillä riittää, että löydän yhden kirkkaan ajatuksen päivässä ja saan puettua sen lauseeksi. Joinakin päivinä saatan oivaltaa jotakin olennaista kirjan henkilöstä ja kirjoittaa paljonkin sellaista, joka ei lopulta päädy kirjaan.
Kirjoitan uutta tekstiä mieluiten aamupäivisin, kun päivä on talvellakin valoisimmillaan. Kirjoitan aina huoneessa, jossa on ikkuna ja sopiva määrä valoa. Tarvitsen kirjoittamiseen täydellistä hiljaisuutta. En ole koskaan pystynyt kirjoittamaan kahviloissa tai meluisissa paikoissa. Iltapäivällä käyn usein tekstiä läpi ja hion lauseita. Usein palaan kirjan maailmaan vielä illalla ennen kuin käyn nukkumaan. Se valmistaa minua seuraavaa työpäivää varten.
”Joinakin päivinä saatan oivaltaa jotakin olennaista kirjan henkilöstä ja kirjoittaa paljonkin sellaista, joka ei lopulta päädy kirjaan.”
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Minun on vaikea asettaa teoksiani rinnakkain vertailtavaksi. Niissä on kaikissa omalla tavallaan hienoja hetkiä, joihin olen tyytyväinen ja joissa tunnen onnistuneeni. Kaikissa niissä on henkilökohtaisesti jotakin merkittävää.
Ehkä silti toinen romaanini Lohikäärmeen värit (Otava, 2015) on ollut itselleni kirjoittajana tärkein, sillä se opetti minulle kaikkein eniten kirjoittamisesta ja siitä, millaisia teemoja haluan kirjoissani käsitellä. Irtisanouduin päivätöistä voidakseni keskittyä Lohikäärmeen värien kirjoittamiseen, joten kirjaan kulminoituu olennaisesti myös päätökseni omistautua taiteelle. Kirjan saama erittäin positiivinen vastaanotto vahvisti uskoani siihen, että olin tehnyt oikean ratkaisun.
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Kieli on minulle eräänlainen välittäjäaine, jonka kautta pystyn sanoittamaan erilaisia tunteita, sekä niitä hyviä ja valoisia että myös hämmentäviä ja joskus hieman pelottaviakin tunteita.
Olen asunut vuosia ulkomailla ja tehnyt pitkään töitä englanniksi, ja välillä huomaan, että saatan toisinaan myös ajatella asioista vieraalla kielellä. Mutta kun kyse on tunteista, palaan aina vaistomaisesti äidinkieleeni. Kirjoittaminen on minulle paljolti juuri tunteiden käsittelyä, niiden ymmärretyksi tekemistä ensin itselleni ja sitten lukijoille.
”Kirjoittaminen on minulle paljolti juuri tunteiden käsittelyä, niiden ymmärretyksi tekemistä ensin itselleni ja sitten lukijoille.”
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
On hyvä muistaa, ettei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa kirjoittaa romaania. Jokaisen kirjoittajan on löydettävä itselle sopiva tapa työskennellä. Se onnistuu vain kokeilemalla ja kirjoittamalla, hyväksymällä myös väistämättömät epäonnistumiset.
Kannustan myös siihen, että omaa tekstiä kannattaa rohkeasti näyttää luotettaville esilukijoille. Usko omaan visioon ja tekstiin on oltava vankka, mutta niitä on uskallettava haastaa asettamalla oma tekstinsä nähdyksi. Kirjailijoiden on pystyttävä sietämään sitä alastomuuden tunnetta, jolta oman tekstin luovuttaminen muille aina tuntuu.
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- F. Scott Fitzgerald: Kultahattu. Palaan jostakin syystä aina yhä uudelleen Kultahatun pariin. Pidän kirjan monitulkintaisuudesta ja oivasta kertojaratkaisusta, jossa kertojaääni on osallisena kirjan tapahtumissa, mutta silti jonkinlaisena sivustaseuraajan asemassa. Myös kirjan loistelias ajallinen kuvaus 1920-luvun svengaavasta New Yorkista jaksaa kiehtoa minua loputtomasti. Otin Kultahatun eräänlaiseksi pohjatekstiksi toiseen romaaniini (Lohikäärmeen värit), jossa halusin antaa alkuperäiselle tarinalle hieman erilaisen tulkinnan. Kirjani sijoittuu Kiinan viime vuosikymmenten hurjaan nousukauteen, josta tunnistan paljon samoja piirteitä kuin 1920-luvun Amerikassa ennen suurta pörssiromahdusta. Myös Jay Gatsbyn ”self made man” -hahmo tuntuu hupaisan ja kiusallisen ajankohtaiselta Kiinan kontekstissa.
- Mo Yan: Seitsemän elämääni. Kun muutin Kiinaan, pyrin tutustumaan maan kulttuuriin ja historiaan erityisesti lukemalla kiinalaista kaunokirjallisuutta. Ihastuin moniin kiinalaisiin runoilijoihin, erityisesti Hai Zin runoihin, mutta kaikkein avartavin lukukokemus oli Mo Yanin Seitsemän elämääni -tiiliskiviromaani, jonka luin Riina Vuokon upeana suomennoksena. Kirjan tarina ja asetelma on jo itsessään mestarillinen, mutta samalla se tulee kuin huomaamatta avanneeksi koomisesti ja koskettavasti Kiinan lähihistorian kipupisteitä.
- Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis. Rakkauden Antarktis on yksi viime vuosien värisyttävimmistä lukukokemuksistani. Minulle kirja on täydellinen esimerkki siitä, miten muoto ja sisältö kietoutuvat parhaimmillaan saumattomasti yhteen. Kirjan kieli, kertojaratkaisu, rakenne ja itse tarina luovat täysin omavaltaisen maailmansa, josta ei tahtoisi päästää irti. Toivon, että pystyisin itsekin jonakin päivänä tavoittamaan jotakin tällaista.
