”Tarina lähtee liikkeelle henkilöhahmosta. Usein taustalla on jokin mieltäni vaivannut kysymys tai asia. Se on ikään kuin aloitus ja myös lopetus, sillä en pyri edes antamaan vastauksia. Kirjan syntyhetki onkin mielestäni määrittelemätön. Kaikki on tavallaan yhteydessä toisiinsa.”
Kirjailija Meritta Koiviston (Meritta Veilleux) tuotantoon kuuluu kolme romaania, novelleja sekä äänikirjoja. Millainen oli Koiviston tie kirjailijaksi ja mikä teoksista on hänelle henkilökohtaisesti merkittävin?
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Vastasin kerran haastattelussa, että 13-vuotiaana. Häkellyin. Sairastuin yllättäen tuon ikäisenä ja vietin koko syyslukukauden sairaalassa eristyshuoneessa. Tuijotin pitkät päivät kanyyli käsivarressa veripussien tyhjentymistä. Joskus yötkin. Muu maailma oli poissa ulottuviltani. Kun palasin normaaliin arkielämään, katsoin kaikkea tavallaan ulkopuolisen silmin. Minusta oli tullut tarkkailija. Ulkopuolisuuden tunne johti siihen, että luin valtavia määriä romaaneja. Se oli ehkä eskapismin ensiaskel. Myöhemmin, 1980-luvulla, opiskelin brittikoulussa Shakespearen draamoja, ja kotitehtäväksi annettiin monologin kirjoittaminen. Sulkeuduin huoneeseeni ja kirjoitin eräästä yön hetkestä sairaalassa. Tekstini aiheutti kuulijoissa voimakkaita tunnereaktioita, ja se pelästytti minut. Siirryin fiktiivisiin tarinoihin. Suomessa käydessäni viihdytin äitiäni iltaisin lukemalla hänelle ääneen kirjoittamiani novelleja. Äidin mielestä minun olisi pitänyt yrittää julkaista niitä. En kuitenkaan tehnyt niin. Kirjoitin englanniksi elokuvakäsikirjoituksia ja näytelmän, ja muutettuani Suomeen jatkoin elokuvien parissa. Kirjoitin käsikirjoituksia ja ohjasin lyhytelokuvan nimeltä Ampiaispaini. Joitakin vuosia myöhemmin aloin kirjoittaa tarinaa, joka otti yllättäen proosan muodon. Koin sen myötä uudenlaisen vapauden kirjoittaa. Kyseisestä tarinasta tuli esikoisteokseni, jonka Otava julkaisi 2006. Se oli merkittävä hetki.
”Joitakin vuosia myöhemmin aloin kirjoittaa tarinaa, joka otti yllättäen proosan muodon. Koin sen myötä uudenlaisen vapauden kirjoittaa.”
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Hienointa on ehkä se, miten teksti syntyy kirjan tahdosta. Tarkoitan sillä sitä, että henkilöhahmoja ei voi pakottaa, ja minun on luotettava siihen virtaan, joka lähtee viemään tarinaa eteenpäin. Tematiikka saattaa muuttua, ja yhtäkkiä olenkin jonkin uuden äärellä. Se on kiinnostavaa. Minulle on aina ollut tärkeää lukea erilaisia tarinoita ihmisenä olemisesta ja ymmärtämään sellaistakin, mikä on minulle ehkä uutta. Ehkä jotain erilaista. Avartua. Jos pystyn siihen jossain määrin omalla kohdallani, se on tärkeintä.
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Minulla ei ole kellonaikoja kirjoittamiseen. Koen että teos on jatkuvassa prosessissa. Kirjoittaminen voi olla hyvin intensiivistä ja silloin päivät ovat pitkiä. Kännykkä äänettömällä. Saatan myös pysähtyä kesken lenkkipolun ja kirjoittaa muistiin ajatuksiani. Tarina lähtee liikkeelle henkilöhahmosta. Usein taustalla on jokin mieltäni vaivannut kysymys tai asia. Se on ikään kuin aloitus ja myös lopetus, sillä en pyri edes antamaan vastauksia. Kirjan syntyhetki onkin mielestäni määrittelemätön. Kaikki on tavallaan yhteydessä toisiinsa.
”Kirjan syntyhetki onkin mielestäni määrittelemätön. Kaikki on tavallaan yhteydessä toisiinsa.”
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Sovinto. Julkaisin sen nimellä Veilleux. Teos kertoo holokaustista Itävallassa. Sen päähenkilö on Viipurissa syntynyt Ingria. Kirjoitin teosta lähes seitsemän vuotta. Tiesin että minun oli käytävä Wienissä, ja säästin matkarahat. Käynti autenttisilla paikoilla oli vavahduttava, sillä historia alkoi tulla eläväksi. Aihe oli raskas. Ja tarina moraalisesti kompleksinen. Kirjoitin tarinasta lukemattomia versioita. Toin siihen mukaan taiteen eheyttävän voiman. Se oli tarinan kiinnityspiste päähenkilön selviytymiseen vaikeiden aikojen läpi. Sillä tavoin omakohtainen. Olen jokaisessa viidessä teoksessani kuljettanut mukana ulkopuolisuuden teemaa, ehkä se murtautuu joskus.
”Yhteyden luomista toisiin ihmisiin, kommunikointia yli kaikkien rajojen. Kirjoittaminen on jakamista ja löytämistä.”
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Yhteyden luomista toisiin ihmisiin, kommunikointia yli kaikkien rajojen. Kirjoittaminen on jakamista ja löytämistä. Olen kirjoittanut kertomani monologin lisäksi myös englanniksi – kuten mainitsin – elokuvakäsikirjoituksia ja yhden näytelmän. Koin että ilmaisutapa pakottautui ottamaan kyseisen kielen ehdoilla suunnan. Englanti oli kuitenkin myöhemmin opittu kieli. Minulle suomen kieli on identiteettini perusta, ja ilmaisu omalla kielellä on asia, josta en voisi koskaan luopua.
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Jos olet valmis luopumaan taloudellisesta turvallisuudesta, sinulla on luultavasti taiteilijan intohimo. Palo kirjoittaa kantaa myös vaikeuksien yli.
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Luonnossa kävely on minulle paras rentoutumiskeino – ja tietysti lukeminen.
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- Fjodor Mihailovitš Dostojevski: Idiootti
- Milan Kundera: Elämisen sietämätön keveys
- Pirkko Saisio: Punainen erokirja
