”Palkintojenjakojuhlassa eräs valitsijaraadissa ollut työtön rouva tuli puheilleni ja sanoi, että olin osannut sanoittaa juuri sen, miltä hänestä tuntui astuminen työvoimatoimiston ovesta sisään. Osata sanoittaa sitä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu – se oli jotakin pysäyttävää!”
Ystäväkirjassamme tavattava Martti Linna on kirjoittanut kaksitoista romaania, lastenromaanin sekä tietokirjallisuutta. Miten Linnasta tuli kirjailija ja miten hän irtautuu kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Kirjailijan työ ei ole koskaan ollut toiveammattini, vaikka olen lukenut ja kirjoittanut viisivuotiaasta lähtien. 1990-luvun alkuvuosien laman aikana osallistuin nuorena ja vihaisena työttömänä metsätalousinsinöörinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun, ja tekstini palkittiin. Palkintojenjakojuhlassa eräs valitsijaraadissa ollut työtön rouva tuli puheilleni ja sanoi, että olin osannut sanoittaa juuri sen, miltä hänestä tuntui astuminen työvoimatoimiston ovesta sisään. Osata sanoittaa sitä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu – se oli jotakin pysäyttävää!
”Osata sanoittaa sitä, miltä toisesta ihmisestä tuntuu – se oli jotakin pysäyttävää!”
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Vuonna 1923 syntynyt isäni taisteli kesällä 1944 Ihantalassa sodan ratkaisutaisteluissa. Muistan lapsuudestani elävästi sen, kuinka hän luki Reino Lehväslaihon noista kovista ajoista kertovaa Panssarisotaa -nimistä teosta. Isäni sai kirjan luettua, painoi sen kiinni ja sanoi: ”Juuri tuollaista siellä oli.” Juuri suurempaa tunnustusta ei kirjailija voi mielestäni työstään saada. Hienoa ammatissa on juuri se että voi tälläytyä hetkeksi toisen ihmisen nahkoihin, yrittää ymmärtää hänen silmiensä kautta maailmaa vähän eri tavalla.
Kirjoitan sekä fiktiivisiä tekstejä että tietokirjallisuutta. Kummassakin lajissa pohjatöiden tekeminen on sekä työlästä että nautinnollista. Tähän mennessä olen saanut muun muassa sukeltaa himokalastajan sielunmaisemaan, tutustua lasinpuhaltamisen saloihin sekä perehtyä kevään 1918 traagisiin tapahtumiin nykyisessä kotikaupungissani Haminassa.
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Kuulun siihen lukuisaan joukkoon Suomen Kirjailijaliiton jäsenistössä, joka ei elä pelkästään kirjojensa tuotoilla. Freelancerina kynäni, mieleni ja kamerani suoltavat kaikenlaista muutakin erilaisiin tarkoituksiin. Silloin kun taloustilanne sallii minun käyttää koko päivän proosan kirjoittamiseen, taon yleensä raakatekstiä aamupäivän virkeimmät tunnit. Iltapäivällä, henkisen ja ruumiillisen kunnon kannalta välttämättömän lenkin jälkeen jatkan työtä pohja-aineiston keruussa. Vetelen samalla paperille ranskalaisilla viivoilla mieleeni juohtuvia suuntia seuraavan aamupäivän tarpeiksi.
Romaanieni lähtökohta on tähän saakka ollut aina jokin konflikti, ristiriita joka alkaa askarruttamaan mieltäni. Se voi olla konflikti kahden tai useamman ihmisen välillä, konflikti ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä tai konflikti ihmisen ja yhteiskunnan välillä. Rikkaus/köyhyys, rakkaus/viha, oikeudenmukaisuus/epäoikeudenmukaisuus… näitähän (kirjailijan onneksi) riittää… Kun teema on selvillä, loppu onkin raakaa työtä: ensimmäinen versio, toinen versio, kolmas versio jne.
”Romaanieni lähtökohta on tähän saakka ollut aina jokin konflikti, ristiriita joka alkaa askarruttamaan mieltäni.”
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Toki esikoisromaani Syysmarkkinat (Otava, 2005) merkitsi minulle paljon. Sukunimenihän on samalla sekä kirous että siunaus – tekee pahaa katsella, kun Väinön (ei sukua) mammutit tönivät kirjaston hyllyllä vähäpätöisempiä saavutuksiani. Silloisessa työpaikassani minua kutsuttiin Kirjailija Linnaksi jo ennen kuin kukaan tiesi minun kirjoittavan iltatöinäni romaania. Esikoisromaani antoi minulle tavallaan luvan tulla ulos kaapista – tönittäväksi.
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Suomen kieli on uskomattoman kaunista ja rikasta. Ei ole sellaista asiaa, jota ei sillä voisi ilmaista. Parhaimmillaan kirjoittaminen on tila, jossa jokin osa alitajunnasta suoltaa koneeni näytölle sellaisia asioita, joita en ole tiennyt olevan olemassakaan.
Elämä on kaikkine ristiriitoineen hyvin kaoottinen juttu. Uskon, että tarinoiden sepittäminen pystyy osaltaan järjestämään sitä edes jollakin lailla järjelliseen muotoon, selittämään syitä ja seurauksia sille miksi maailma on sellainen kuin miltä se näyttää.
”Parhaimmillaan kirjoittaminen on tila, jossa jokin osa alitajunnasta suoltaa koneeni näytölle sellaisia asioita, joita en ole tiennyt olevan olemassakaan.”
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Hanki itsellesi ammatti. Jos et viihdy siinä, hanki toinen ammatti. Vasta kun huomaat ettei sinusta kerta kaikkiaan ole mihinkään, istu pyllyllesi ja aloita kirjoittaminen.
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Jokaisella kirjailijalla pitäisi olla koira, joka vinkuu niin kauan työpöydän ääressä että on pakko lähteä lenkille. Olen onnellinen siitä, että minulla on niitä kaksikin. Normaaleina, ei niin koronapitoisina aikoina lavatanssiharrastus vie minut a) mukavien ihmisten, b) hyvän musiikin ja c) keski-ikäiselle tärkeän liikunnan pariin muutamia kertoja viikossa. Suosittelen lämpimästi istumatyöläiselle!
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- Joseph Heller: Catch-22. Ainoa romaani, josta tunnustan olevani kateellinen sen kirjoittajalle. Heller osaa kuoria osoittelematta mutta absurdilla huumorilla maailman turhantärkeydeltä sen keisarilliset vaatteet. Olen myös havainnut, että romaanin kantava teema pitää paikkansa: Elämässä tulee aina vastaan uusi sääntö, joka korvaa kaikki edelliset säännöt.
- Stephen King: Kirjoittamisesta. Jokaiselle ammatikseen kirjoittavalle tehnee aina välillä hyvää palata työnsä perusteisiin: miksi kirjoitan juuri tällä tavalla kuin kirjoitan, miten voisin ilmaista itseäni toisin ja miten muut tätä työtä oikein tekevät? Monia kirjoittamisoppaita olen minäkin kahlannut, mutta Kingin ajatuksista olen löytänyt itselleni ja kirjoittamiselleni peilin johon usein palaan.
- Pentti Linkola: Johdatus 90-luvun ajatteluun. On helppoa ivata ja vihata sellaisia sanankäyttäjiä, jotka eivät kiertele sanomansa esittämisessä. Ja toisin päin: kaikista meistä ei ole seisomaan ajatustensa takia kivitettävänä. En allekirjoita kaikkia Linkolan ajatuksia nykyisen elämäntapamme mielettömyyksistä, mutta monissa niistä on valitettavasti asiaa takana. Aikanaan yksi niistä tajunnan räjäyttäneistä lukukokemuksista.
