Ammattina kirjailija: Juha Siro

kirjailija Juha Siro
Juha Siro, kuva Kimmo Torkkeli

”Lähdetöiden tekeminen ja niiden kautta oppiminen on yhtä tärkeää kuin itse kirjoittaminen. Se antaa syyn ja mielekkyyden tekemiselle. Kirjoittamisen tärkein kysymys minulle on: mistä kannattaa kirjoittaa?”

Ystäväkirjassamme tavattava Juha Siro on julkaissut viisi runokokoelmaa, aforismikokoelman ja kuusi romaania. Hänen ensimmäinen lastenromaaninsa Oiva ja aikasormus näkee päivänvalon elokuussa. Millainen oli Siron tie kirjailijaksi, ja mitä kieli ja kirjoittaminen hänelle merkitsevät?

Kuinka sinusta tuli kirjailija?

Yhtenä päivänä, yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten, keskeytin työni ja aloin kirjoittaa jotain, tietämättä mitä. Lopputulos muistutti runoa. Ehkä.

Tuolloin minulla oli oma yritys, mutta aloin jäädä iltaisin ja viikonloppuisin kirjoittamaan. Seuraavana syksynä hain – ja pääsin Viita-akatemian kolmivuotiseen kirjoittajakouluun. Runoa ja proosaa. Seuraavaksi tulin valituksi kulttuuriministeriön rahoittamalle, valtakunnalliselle stipendikurssille ”Mestaruuden kynnyksellä”. Opettajina toimi kaksi sen aikaista Hesarin kriitikkoa.

Luovan kirjoittamisen opintoja kertyi neljä ja puoli vuotta. Esikoisteokseni Vapaa pudotus julkaistiin 1998 ja Kirjailijaliitto palkitsi sen vuoden parhaana esikoisena. Palkintoja sattui kohdalle seuraavillakin teoksilla, mutta vasta viidennen julkaisun jälkeen rohkenin kirjoittaa veroilmoitukseen ammatikseni kirjailijan.

”Yhtenä päivänä, yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten, keskeytin työni ja aloin kirjoittaa jotain, tietämättä mitä.”

Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?

Jumalan sijaisena toimiminen. Voin päättää romaanihenkilöideni elämästä ja kuolemasta. Saan linnut puhumaan ja muutan ihmiset näkymättömiksi. Voin siirtää tekstiin halut ja toiveet, täyttymykset ja menetykset, hulluuden kynnyksen ja varastetun viisauden.

Lukeminen on yhtäläinen asia kuin kirjoittaminen, ei toista ilman toista. On käsittämättömän hienoa, että voin lukea tänään Marcus Aureliuksen (Rooman keisari vuosina 161 – 180) muistiinpanoja ja stoalaista filosofiaa. Stanislaw Lemin Solaris vie toiselle planeetalle ja vieraan tietoisuuden äärelle.

Lähdetöiden tekeminen ja niiden kautta oppiminen on yhtä tärkeää kuin itse kirjoittaminen. Se antaa syyn ja mielekkyyden tekemiselle. Kirjoittamisen tärkein kysymys minulle on: mistä kannattaa kirjoittaa?

”Lukeminen on yhtäläinen asia kuin kirjoittaminen, ei toista ilman toista. On käsittämättömän hienoa, että voin lukea tänään Marcus Aureliuksen muistiinpanoja ja stoalaista filosofiaa.”

Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?

En ole koskaan osannut kirjoittaa kotona. On tärkeää lähteä töihin työhuoneelle, siirtyä toiseen tilaan. Alkuun tein siellä myös ”leipätöitä”, mutta jo vuosikaudet olen yksinomaan kirjoittanut. Siihen liittyy paljon muutakin kuin julkaistut teokset. Kirjallisuus- ja kulttuuriblogiini on kertynyt liki 800 jutun rihmasto, jossa tekstiä on usean romaanin verran. Teen myös mentorin duuneja eri kirjoittajien kanssa.

Omasta tekstistäni olen usein sanonut, että olen ”Euroopan hitain kirjoittaja”. Kirjojen syntyprosessit ovat kovin erilaisia. Viimeksi julkaistu romaanini Yllämme kaartuva taivas, avaa sadankolmen vuoden aikaikkunan. Kehittely lähdetöineen vei liki kymmenen vuotta, mutta tein samaan aikaan muita julkaisuun päätyneitä teoksia.

Laajan kaaren teoksen jälkeen oli nautittavaa kirjoittaa jotain ihan muuta. Aikanaan liiton residensissä Ateenassa aloittamani lasten- ja koko perheen yhteinen romaani Oiva ja aikasormus ilmestyy elokuussa.

Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?

Tavallisesti tähän vastataan: ”Viimeksi julkaistu”. Yhtä hyvin voisi sanoa, että tekeillä oleva. Sen lopputulokseen voi vielä vaikuttaa. Ja niinkin on, että kiinnostava aihe voi synnyttää useamman teoksen.

Kolme romaaniani: Marilynin hiuspinni, Linnun muotokuva ja Idoli käsittelevät kaikki ihmisen identiteettiä omina tarinoinaan, mutta eri kulmista ja lähtökohdista katsottuina. Merkittävyyden määrittelevät lukijat, itsellä on siinä hyvin vähän osaa.

”Viimeksi julkaistu romaanini avaa sadankolmen vuoden aikaikkunan. Kehittely lähdetöineen vei liki kymmenen vuotta, mutta tein samaan aikaan muita julkaisuun päätyneitä teoksia.”

Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?

Olen useassa yhteydessä maininnut kirjoittamisen ”pyhän” kolminaisuuden: kieli, rakenne ja tarina. Juuri tuossa tärkeysjärjestyksessä. Yhdessä ne muodostavat romaanin Muodon. Lyriikassa kieli on kaikki kaikessa ja rakenne muodostuu asioiden keskinäisistä suhteista.

Hyvä tarina huonolla kielellä kirjoitettuna on kelvoton – ja toisin päin, loistava kieli, jolla on oma itseisarvo ei tarvitse perinteistä tarinaa tuekseen. Esimerkki: Olga Tockarczuk kuittasi Nobelinsa 2018. Ennustin palkinnon blogissani neljä vuotta aiemmin. Yksi niistä kirjailijoista, joiden romaanin mittaisesta tekstistä ei löydy yhtäkään huonoa lausetta. Tähän sopii hatunnosto myös kääntäjille, joiden työtä parhaimmillaan voi verrata kirjailijan luovuuteen.

Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?

Kierrätän ensin neuvon, jonka olen itse saanut Helena Sinervolta: ”Lukeminen on paras kirjoittajakoulu.” Toiseksi: kannattaa käyttää oppia hyväkseen. Jos et hae ammattilaisten näkemystä kursseilta, lue vaikkapa Anneli Kannon Kirjoittamassa, joka käsittelee kirjoittamisen eri prosesseja laajasti. Palautetta voi hakea esimerkiksi Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta.

Lopuksi oma menetelmäni: Perse penkkiin. Heitä haaveilut ja inspiksen odottelu. Jos istut kuusi tuntia koneen äärellä ja saat valmiiksi kahdeksan riviä, olen kuitenkin ajatellut ja antanut virikkeitä aivoillesi. Seuraavana päivänä kuusitoista riviä, sitten kolmenkymmentäkaksi ja niin edelleen… kirjat valmistuvat kirjoittamalla.

Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?

En mitenkään. Olen neurootikko, jonka ikävin ongelma on, etten osaa rentoutua. Kun kävelen työhuoneelta kotiin, pääni ampiaispesässä kuhisee. Jos avaan punkkupullon, sieltä pulputtaa ideoita, joille pitäisi tehdä jotain. Kun herään yöllä, pidän äänettömiä esitelmiä näkymättömälle yleisölle. Vain pari poikkeusta: mieleisen kirjan lukeminen vie toiseen maailmaan. Samoin kalastus, kun meri on käden ulottuvilla.

Kolme rakasta elämän tärkeimpiä teoksia
  • Cormac McCarthy: Veren ääriin. Ylivertaisen komealla kielellä kirjoitettu romaani, josta muodostuu metakertomus hyvän ja pahan taistelusta.
  • Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta. Ishiguro ei selitä, mutta kykenee avaamaan ihmismielen käännekohdat psykologisen tarkasti.
  • Sirkka Turkka: Runot 1973–2004. Varsinkin oman alkutaipaleeni (kuten niin monen muunkin) suuri innoittaja. Näinkin voi kirjoittaa!