Mitä tekemistä merirosvoilla, salapoliiseilla ja syvänmerensukeltajilla on kirjailijaksi ryhtymisen kanssa? Millaisia työkaluja kirjailijan työssä vaaditaan, ja miten kirja rakentuu ideasta valmiiksi teokseksi? Ystäväkirjamme toinen kirjoittaja Anniina Mikama on Helsingissä asuva lasten- ja nuortenkirjailija.
Julkaisemme kirjailijahaastatteluja sivuillamme jatkossa kaksi kertaa kuukaudessa.
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Lapsena olin vakuuttunut, että minusta tulisi merirosvo, salapoliisi tai mahdollisesti syvänmerensukeltaja. Aikuisena tajusin, että kirjailijana voin olla näitä kaikkia ja paljon muutakin. Omien tarinoiden kautta pääsee elämään monta elämää. Kokeilin matkan varrella eri kirjallisuudenlajeja: kirjoitin näytelmiä, runoja ja sarjakuvia. Kesti aikansa, ennen kuin uskalsin kokeilla romaanin kirjoittamista, mutta nyt minusta tuntuu, että se on vahvin lajini. Jossakin vaiheessa havahduin huomaamaan, että olin lakannut kirjoittamasta iltaisin keittiönpöydän ääressä. Olin alkanut kirjoittaa aamuisin työhuoneella, ja silloin tiesin, että harrastus on muuttunut työksi.
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Hienointa on kirjoittaminen itse! Tämän työn puolesta pääsee toki kokemaan kaikenlaista jännittävää ja bisarria, tekemään töitä toisten kirjoja rakastavien ihmisten kanssa ja esimerkiksi lukijoiden kohtaaminen on aina aivan mahtavaa. Mutta mikään ei vedä vertoja sille, kun saa vetäytyä työhuoneeseensa ja astua jälleen kerran itse luomaansa maailmaan seikkailemaan.
”Mikään ei vedä vertoja sille, kun saa vetäytyä työhuoneeseensa ja astua jälleen kerran itse luomaansa maailmaan seikkailemaan.”
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Kun tulen aamulla työhuoneelle, keitän kahvit ja ryhdyn kirjoittamaan. Minulla ei useinkaan ole vaikeuksia päästä alkuun, mutta joinakin päivinä tekstiä tulee enemmän ja joskus vähemmän. Käytännössä kirjoitan pari tuntia aamuisin ja loppupäivän hoitelen tilaustöihin liittyviä asioita. Olen toiselta ammatiltani kuvittaja.
Yleensä minulla on koko ajan useampi kirja työn alla: kun tarkistan yhden kirjan taittovedoksia, kirjoitan jo hyvää vauhtia toista ja pari muuta on muhimassa ideointiasteella. Kirjoitan juonivetoisia vanhanajan seikkailuromaaneja, ja prosessiin kuuluu, että kirjoittelen ensin muistiinpanoja, teen taustatutkimusta ja laadin juonirungon. Ryhdyn kirjoittamaan varsinaista tarinaa vasta sitten, kun suunnilleen tiedän, mistä siinä on kyse. Usein tarinasta tulee aika erilainen kuin alkuperäisessä suunnitelmassani, mutta niin sen kuuluu mennäkin.
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Taikuri ja taskuvaras -trilogian toinen osa, Huijarin oppipoika, on minulle tärkein. Näin jälkeenpäin tuntuu kuin se kirja olisi kirjoittanut itse itsensä, se kävi niin helposti. Tunnen myös tavoittaneeni tuossa tarinassa aavistuksen siitä salaperäisestä jostakin, joka sai minut nuorena viehättymään kirjojen taikamaailmoista.
”Usein tarinasta tulee aika erilainen kuin alkuperäisessä suunnitelmassani, mutta niin sen kuuluu mennäkin.”
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Olen aina ollut hitaanläntä vähän kaikessa, kuten vaikka puhumisessa. En ehdi ikinä saada kunnolla suunvuoroa muilta, ja jos minut keskeytetään, unohdan kokonaan mitä olin sanomassa. Siksi on ollut pakko ruveta panemaan asioita paperille, että saisi jotenkin ilmaistua itseään. Tällainen tekee ihmisestä aikamoisen juonittelijan, kuten Outi Nyytäjä on kuvaillut itseään. Hän sanoo käsikirjoittaneensa kaikki riidatkin valmiiksi. Että sitten kun leimahtaa niin on repliikit valmiina, vähän niin kuin lunttu palamassa ja voi ampua täyslaidallisen ja upottaa vastapuolen paatin heti alkuun.
Meidän suvussa on ollut paljon tarinaniskijöitä ja muutamia kunnon vanhanajan kuoliaaksinaurattajia. Sanoilla leikkiminen ja ihmisten hauskuttaminen on aina ollut minullekin tärkeää, tapa olla yhteydessä toisiin. Kirjoittamalla ja kertomalla juttuja kirjailija luo kuvitteellisia maailmoja, mutta todellisuudessa se on kaikista rehellisin tapa näyttää toisille, mitä hänen sydämessään on.
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Kannattaa välittömästi lopettaa se haaveileminen! Ihmiset usein järkyttyvät, kun sanon näin. En toki tarkoita, etteikö saisi haaveilla. Se on todella tärkeää, mutta jos haluaa toteuttaa haaveensa, pitää tehdä konkreettisia asioita niiden eteen. Kannattaa lukea ja kirjoittaa paljon ja kaikenlaista. Sitten kannattaa antaa tekstinsä luettavaksi jollekulle, joka ymmärtää sitä ja osaa kommentoida. Valmistunutta tekstiä on hyvä makuuttaa pöytälaatikossa ja ottaa se sitten myöhemmin uudelleen käsittelyyn. Kirjoittaminen on sillä tavalla käsityöammatti, että siihen vaaditaan taipumusta, mutta sen lisäksi tarvitaan hyvät työkalut. Niitä työkaluja saa esimerkiksi kirjoittamisoppaista ja kirjoittajakursseilta.
Kannattaa myös huomata, että kirjailijaksi ja autuaaksi ei tulla sillä, että saa kirjansa julkaistua. Jos et voi elää kirjoittamatta, silloin olet jo kirjailija. Moni haaveilee oman kirjan julkaisemisesta, mutta tarvitaan paljon työtä ja myös hyvää onnea, että se onnistuu. Sitä hetkeä odotellessa kannattaa vain nauttia kirjoittamisesta ja omista tarinoistaan, sillä ne ovat kaikkein tärkeintä.
”Kirjoittaminen on sillä tavalla käsityöammatti, että siihen vaaditaan taipumusta, mutta sen lisäksi tarvitaan hyvät työkalut.”
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Olen taiteen ja populaarikulttuurin suurkuluttaja, ja rentoudun käymällä teatterissa, kuuntelemalla musiikkia ja tietenkin lukemalla toisten kirjoja. Hautaudun mielelläni tuntikausiksi divarin uumeniin tekemään löytöjä. Hyvät leffat ja sarjakuvat ovat minulle myös tärkeitä. Minä ja mieheni tykätään kumpikin valokuvaamisesta ja retkistä luonnon helmaan, ja Helsingissä me menemme usein jonnekin meren rantaan. Lomalla me painelemme mökille kuopsuttelemaan maata ja tekemään klapeja.
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia:
- Virginia Woolf: Aallot. Luin tämän parikymppisenä ja kirjan tajunnanvirtakerronta teki lähtemättömän vaikutuksen. Että näinkin voi kirjoittaa!
- Diana Wynne Jones: Noidan veli. Kirjailija on luonut maagisen maailman, johon upposin lapsena ja jossa olen vieraillut monta kertaa aikuisena, enkä kyllästy siihen koskaan.
- Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen puutarha. Kirja avasi silmäni sille, miten kiinnostavaa kirjallisuutta voi syntyä lajityyppien rajojen ylityksistä.
