Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa? ”Olla itse oma materiaalinsa. Kaikissa taideammateissa hienointa lienee mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti, kaikin kuviteltavissa olevin keinoin, ja myös mahdollisuus työskennellä vapaasti, omaan tahtiin, omaan suuntaan. Kirjailijan ammatissa edes keho ei aseta rajoja.”
Ystäväkirjassamme tavattava kirjailija, kääntäjä Anni Sumari on julkaissut niin runokokoelmia, novellikokoelmia kuin proosateoksia. Mitä kieli ja kirjoittaminen hänelle merkitsevät?
Kuinka sinusta tuli kirjailija?
Valmistauduin siihen lapsesta asti. Kirjoitin ensimmäiset runoni 7-vuotiaana, 10-vuotiaana vietin jo useita tunteja päivässä kirjoituskoneen ääressä. Jopa sanomalehdissä ilmestyvät kirjallisuuskritiikit olivat minusta kiehtovia ja luin ne tarkasti.
19-vuotiaana allekirjoitin ensimmäisen kustannussopimukseni WSOY:n kanssa, novellikokoelmasta Matkakertomuksia pimeydestä (1986). Silloinen kirjallinen johtaja Ville Viksten soitti minulle ja kutsui palaveriin. Viimeiseen asti olin toivomatta liikoja, arvelin että minulle sanottaisiin vain että tekstini ovat kehityskelpoisia tms., mutta Viksten sanoikin, että tekstini ovat ”julman valmiita”, löi kymmenentuhannen Suomen markan shekin kouraani ja muovikassillisen WSOY:n kirjoja toiseen käteen. En usko, että osasin vastata hänelle monellakaan sanalla. Sen muistan, että raitiovaunussa kotimatkalla itkin ilosta, ja musta punkkarin silmämeikkini valui pitkin poskia. Sain kuitenkin odotella kirjan julkaisemista vuoden, koska Viksten piti 19-vuotiasta turhan nuorena esikoiskirjailijaksi ja halusi odottaa, että olisin edes 20-vuotias.
”Sain kuitenkin odotella kirjan julkaisemista vuoden, koska Viksten piti 19-vuotiasta turhan nuorena esikoiskirjailijaksi ja halusi odottaa, että olisin edes 20-vuotias.”
Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?
Olla itse oma materiaalinsa. Kaikissa taideammateissa hienointa lienee mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti, kaikin kuviteltavissa olevin keinoin, ja myös mahdollisuus työskennellä vapaasti, omaan tahtiin, omaan suuntaan. Kirjailijan ammatissa edes keho ei aseta rajoja. Moni kirjailija vain paranee vanhetessaan.
Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?
Minähän olen sekä kirjailija, lähinnä runoilija, että suomentaja. Minulla on tapana avata päivä polttelemalla pari savuketta ja juomalla muki kahvia, miettiä edellisen yön unia ja tulevan päivän työjärjestystä. Unet kirjoitan muistiin lyhyinä runoina tai proosarunoina, jos siltä tuntuu. Työjärjestys yleensä pysyy sellaisena kuin aamulla kaavailin. Jossain vaiheessa suomennan ja luen suomentamaani. Pidän taukoja ja luen jotain aivan muuta. Runoja kirjoitan nykyisin vähän harvemmin, olenhan jo julkaissut 14 kirjaa, kohta niitä on 15 (uusin, ”merci – mercy. runoja” on ilmestymässä keväällä) eikä sanomisen tarve ole niin polttava kuin kerran oli.
Kirjat syntyvät siten, että jossain vaiheessa totean pöytälaatikkoon vähitellen kertyneen nivaskan olevan noin 8-10 cm paksu. Silloin puran kaiken materiaalin ja jaan pinoiksi lattialle, yhdistelen aiheita, joilla on jotain tekemistä keskenään, yhdistän ja kirjoitan uudestaan. Assosiointi on tärkeä työvälineeni. Löydän yllättäviä yhteyksiä tekstieni väliltä, ja jatkuvan pakan sekoittamisen tuloksena runoistani tulee ”pitkiä ja rönsyileviä”, niin kuin niitä on usein luonnehdittu.
”Assosiointi on tärkeä työvälineeni. Löydän yllättäviä yhteyksiä tekstieni väliltä, ja jatkuvan pakan sekoittamisen tuloksena runoistani tulee ’pitkiä ja rönsyileviä’, niin kuin niitä on usein luonnehdittu.”
Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?
Saattaa olla Vuodet vetten päällä (2003). Se oli rajua aikaa, 35–45-vuotiaana olin kymmenen vuotta melkein koko ajan tien päällä. Esiinnyin yli 70 kansainvälisellä kirjallisuusfestivaalilla. Upein kokemus oli Indonesian pääkaupungissa Jakartassa, jossa esiinnyin valtavassa kansallisteatterissa 5000 ihmiselle. Nautin syvästi esiintymisestä. Ja silloin kun kirjoitin em. kirjaa, olin lisäksi rajusti rakastunut. Kirja huokuu intohimoa, pettymystä, elämän raakuutta.
Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?
Jostain syystä sanavarastoni ei ole loputtoman suuri, paitsi äidinkielelläni. Muilla kielillä huomaan aika usein tarkistavani sanoja, joiden pitäisi olla minulle tuttuja – mutta ehkä juuri siksi löydän yhä uudestaan kaikki sanojen harvoin käytetyt ja epätavalliset merkitykset. Kieli ei pääse automatisoitumaan, enkä pidä kiirettä kääntäessäni, vaan olen pikemminkin tavattoman sisukas, ja nautin aina, kun uskon löytäneeni parhaan ilmaisun kaikista mahdollisista.
”Mitä kauempana ihanteesi ovat, sen parempi. Kirjoita kaikesta. Kokeile eri kirjallisuuden lajeja – saatat yllättyä.”
Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?
Lue kaikkea. Kaunokirjallisuudesta painottaisin käännöskirjallisuutta: se on käynyt monen seulan läpi saavuttaakseen asemansa. Ja mitä kauempana ihanteesi ovat, sen parempi. Kirjoita kaikesta. Kokeile eri kirjallisuuden lajeja – saatat yllättyä.
Käytännön neuvo: tutustu kenttään. Tutki, mitä eri kustantajat kustantavat. Verkostoidu. Mieti, tarvitsetko luovan kirjoittamisen opetusta. Sitä on nykyisin tarjolla paljon, ja toisille se on hyödyllistä, toisille ei ollenkaan. Itse en milloinkaan kaivannut kirjoittamisen opetusta, mutta olen toiminut opettajana.
Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?
Pitkään harrastin urheilua: 13 vuotta judoa, minulla on sininen vyö. Nykyisin riittää paikanvaihdos. Joskus pieni kävely riittää, toisinaan tunnen välttämätöntä pakkoa matkustaa. Joskus varaan yöksi tai pariksi hotellihuoneen. Asunnosta on välillä päästävä kokonaan pois, vaikka se olisi kuinka viihtyisä.
Kolme rakasta – elämän tärkeimpiä teoksia
- Monet Samuel Beckettin teoksista. Beckett oli ensimmäinen opettajani. Häneltä sain sen oivalluksen, että ajattelemisen voi siirtää sellaisenaan paperille. Toistoineen. Kaikkineen. Beckett ei ollut runoilijana maailman paras, mutta hänen draamansa ja pienoisromaaninsa ovat silkkaa runoutta.
- Vladimir Nabokovin Lolita ja Kalvas hehku ovat teoksia, jotka osaan melkein ulkoa. Toivoisin jonain päivänä, kerran elämässä pystyväni kirjoittamaan vastaavanlaisen proosateoksen.
- Kolmossija alkaa jakaantua. Hubert Selby: Päätepysäkki Brooklyn; Joseph Brodsky: Keskustelu taivaan asujaimen kanssa; Anna Ahmatova: Runoja; Anne Sexton: Elä tai kuole. Valitut runot (oma suomennokseni).
